Ihmisiä välitilassa

Ben Rawlence: City of Thorns, Nine Lives in the World's Largest Refugee Camp. Portobello Books, London, 2016.     384 s.

Ben Rawlence on Afrikan sarven alueeseen erikoistunut tutkija ja reportteri. Hän on kirjoittanut City of Thorns -teoksensa maailman suurimpaan pakolaisleiriin Dadaabiin neljän vuoden aikana tekemiensä matkojen pohjalta. Rawlence vietti Dadaabissa yhteensä noin viisi kuukautta, joiden mittaan hän havainnoi ja haastatteli satoja leirin asukkaita ja alueen työntekijöitä.

Kirja vie lukijansa unohtumattomalle matkalle pakolaisleirin asukkaiden elämään. Se on upeasti kirjoitettu, mielenkiintoinen mutta rankka kuvaus, joka yhdistelee taitavasti tositarinoita ihmisten kohtaloista kansainvälisen politiikan kiemuroihin.

Dadaabin pakolaisleiri sijaitsee keskellä aavikkoa Koillis-Keniassa, noin sadan kilometrin päässä Somalian rajalta. Se perustettiin vuonna 1992 noin 90 000 somalialaisen auttamiseksi. Väliaikaiseksi tarkoitettu leiri muuttui vähitellen pysyväksi limboksi pahimmillaan lähes puolelle miljoonalle sinne pakon edessä päätyneelle ihmiselle.

Dadaab on paikka, jonka olemassaolon pysyvyyttä kukaan ei halua myöntää. Ei Kenian hallinto, joka isännöi sitä, ei YK joka maksaa sen kulut, eivätkä pakolaiset, jotka siellä joutuvat asumaan.

Viime vuosien aikana Kenian hallitus on puhunut Dadaabin lakkauttamisesta. Suurin osa sen asukkaista on sisällissotaa ja kuivuutta paenneita somaleja, mutta alueella elää myös etiopialaisia, sudanilaisia, kongolaisia, ugandalaisia sekä ruandalaisia. Osa Dadaabin asukkaista on viettänyt siellä koko elämänsä.

Kirjassa kuvataan yhdeksän ihmisen elämää, keskiössä ovat nuorten ihmisten kohtalot. Kuvatut tapahtumat ovat raskasta luettavaa, ne ovat väkivallan, korruption, hyväksikäytön ja pelon kokemuksia, jotka jättävät pysyvät jäljet. Sellaisina ne kuitenkin ovat oikeutettu muistutus siitä, millaista elämää globaalin yhteiskuntarakenteen pohjalla eletään 2010-luvulla.

Kirja on oivallinen muistutus myös siitä, miten pakolaisleirit nähdään ratkaisuna pakolaiskriiseihin, vaikka tosiasiassa ne toimivat samojen periaatteiden nojalla kuin vankilat. Kansainvälisen politiikan absurdius näkyy hyvin tuloeroissa alueella työskentelevien YK:n asiantuntijoiden ja samankaltaisissa tehtävissä työskentelevien pakolaisten välillä. Jälkimmäiset saavat 100 kertaa pienempää palkkaa kuin YK:n väki.

Suurin osa alueen humanitaarisesta työstä teetetään lähes orjapalkalla. Hyödynnetyksi joutuville ihmisille kieltäytyminen ei ole vaihtoehto, vain haaveet turvapaikasta Amerikassa tai Euroopassa auttavat heitä jaksamaan.

City of Thorns on erinomainen teos, hyvin kirjoitettu ja silottelematon kuvaus niiden ihmisten kohtaloista, jotka ovat hävinneet elämän lotossa ja päätyneet uhreiksi kansainvälisen politiikan näyttämölle. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille Afrikan sarven alueesta ja pakolaiskysymyksistä kiinnostuneille, tutkijoille sekä opiskelijoille.

Minna Mayer