Marja Tiilikainen

Uskonnon monet ulottuvuudet

Suomen kaltaisesta sekularisoituneesta maasta tulevan on usein vaikea käsittää sitä, että uskonnollisuus voi jollekin toiselle olla keskeinen ja tavanomainen osa arkea ja arvomaailmaa. Uskonto on Suomessa hyvin henkilökohtainen asia, ja uskonnosta puhuminen usein vaikeaa ja vaivaannuttavaa.

Missä uskonto loppujen lopuksi näkyy? Uskonto tulee näkyväksi uskonnollisissa rituaaleissa, uskonnollisten instituutioiden toiminnassa tai siinä määrin kuin uskonnon merkkejä voidaan ylipäätään havaita julkisessa tilassa. Sen sijaan yksityisessä tilassa harjoitettava uskonnollisuus on paljon vaikeampi tavoittaa. Näin esimerkiksi naisten arkeen sijoittuva uskonnon harjoittaminen jää usein suurelta yleisöltä piiloon, samoin kuin heidän uskonnolliset tulkintansa.

Mediassa uskonto yhdistyy tyypillisesti politiikkaan, radikalisoitumiseen ja väkivaltaan. Aivan erityisen väkivaltaiseksi uskonnoksi julkisessa keskustelussa on leimautunut islam.

Tässä Afrikan Sarven numerossa paneudutaan joihinkin näistä uskonnon ulottuvuuksista. Esimerkiksi Ahmed Ibrahim Awale kertoo artikkelissaan vähän tunnetusta somalinaisten suufilaisesta sitaad-rituaalista ja sen muutoksesta uusien (miesvaltaisten) islamin tulkintojen paineessa.

Kehitysyhteistyöhankkeiden onnistumiseksi on tärkeää ymmärtää ja ottaa huomioon paikalliset maailmankatsomukset, arvot ja uskonnot. Käsitys ”kehityksestä” on lähtökohtaisesti erilainen yhteisöllisyyttä painottavassa afrikkalaisessa maailmankuvassa kuin länsimaisissa kehitysteorioissa, kirjoittaa Marianne Kuusipalo.

Uskonnollisten johtajien rooli on keskeinen sosiaalisen muutoksen ja rauhan aikaansaamiseksi paikallistasolla. Näitä prosesseja kuvataan muun muassa Filantropian, Solidaarisuuden ja Kirkon Ulkomaanavun hankkeita kuvaavissa jutuissa.

Uskonnollisten kansalaisjärjestöjen tekemästä työstä ehkä vähiten tunnetaan muslimijärjestöjen tekemää hyväntekeväisyys- ja kehitystyötä. Abdalla Ali Duh kuvaa muslimijärjestöjen toimintaa Keniassa ja Somaliassa sekä mm. rahankeruun taustalla olevia islamilaisia periaatteita. Duhin esimerkit kertovat myös siitä, millaisia haasteita ja epäluuloja kansainväliset muslimijärjestöt ovat kohdanneet 2000-luvulta lähtien terroristi-iskujen ja niitä seuranneiden turvallistamistoimien johdosta.

Aini Linjakumpu muistuttaa kolumnissaan siitä, että uskonnolliset yhteisöt voivat turvan lisäksi tuottaa jäsenilleen myös turvattomuutta ja että väkivallan logiikka on samankaltainen riippumatta siitä, mikä uskonnollinen ryhmä on kyseessä.

Lehdessä on paljon muutakin kiinnostavaa luettavaa, esimerkiksi Minna Mayerin mainiot kirja-arviot ja Oskar Lindmanin reportaasi Sinikka Salmisen työstä tuberkuloosihankkeessa Mogadishussa ennen sisällissotaa. Hyvää kesää ja antoisia lukuhetkiä Afrikan Sarven parissa!

Marja Tiilikainen