Väkivallan leima
Islam mediassa nuorten suomensomalialaisten miesten näkemänä.
Medialla on merkittävä rooli mielipiteitä muokkaavana ja vahvistavana tekijänä. Median ja islamin välinen dynamiikka on hyvin mielenkiintoinen ja erityisen ajankohtainen. Minkälaisena suomensomalialaiset miehet kokevat median? Miten se heidän mielestään muokkaa julkista mielikuvaa islamista? Artikkelissani käsittelen median ja islamin suhdetta ja peilaan sitä nuorten somalimiesten näkemyksiin.
Taustaa
Suomessa maahanmuuttoon liittyvä keskustelu on jo pidemmän aikaa keskittynyt muslimeihin. Keskustelun osapuolet väittelevät siitä, onko islam sovitettavissa yhteen suomalaisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Integraation nähdään joko onnistuneen suhteellisen hyvin tai epäonnistuneen täysin. Polarisoituneen ja äärimmäisen poleemisen keskustelukentän vaikutuksesta sana ”islam” on saanut negatiivisen sävyn.
Islamilaisessa maailmassa vallitseva, kuohuva ja väkivaltainen aikakausi on osaltaan toiminut islaminvastaisten mielipiteiden synnyttäjänä ja vahvistajana. Media on toiminut mielipiteiden ja mielikuvien jakamisen korvaamattomana välineenä jo vuosikymmenien ajan. Siksi on aiheellista tarkastella tarkemmin median ja islamin välistä suhdetta.
Pohjaan tarkasteluni uskontotieteen pro gradu –tutkielmaani ”Väkivallan leima – Islamofobia, orientalismi ja väkivaltadiskurssi mediassa ja nuorten somalimiesten mielikuvissa mediasta”. Tutkielmassani analysoin aikaisempaa tutkimusta mediasta ja islamista sekä haastattelin viittä suomalaista somalimiestä. Haastatteluissa käsiteltiin heidän mielikuviaan mediasta ja sitä, minkälaisen kuvan he kokivat median muodostaneen islamista ja muslimeista. Haastattelemani miehet olivat 23–28 vuoden ikäisiä ja he olivat tulleet Suomeen pakolaisina vuosien 1991 ja 1997 välissä. Heistä neljä oli naimisissa ja työssä käyviä, yksi oli naimaton opiskelija. Haastattelin miehiä vuosina 2012–2013.
Artikkelissa esiintyvät lainaukset olen poiminut haastatteluaineistostani. Käyn tekstissä läpi median ja uskonnon rajapintaa sekä islamin ja median erityisen ongelmallista suhdetta. Esittelen käsitteistöä, joka liittyy islamin ja median väliseen dynamiikkaan ja kytken sen populistiseen maahanmuuttokritiikkiin. Käsittelen myös haastateltavieni mielipiteitä mediasta ja siitä, miten median muodostama kuva islamista ja muslimeista on vaikuttanut heidän elämäänsä Suomessa.
Media, uskonto ja islam
Median valta-asemaa osana modernin zeitgeistin (”ajan hengen”) luomisprosessia ei liene tarpeellista erikseen korostaa. Tiedostava ihminen kohtaa arkielämässään uutisointia monipuolisista ja -kielisistä lähteistä. Ne muokkaavat osaltaan tapaa, jolla ihminen luo merkityksiä ja arvotuksia maailman tapahtumista.
Sekulaarin median ensisijaisena tehtävänä voidaan nähdä voiton tuottaminen. Sitä tuotetaan parhaiten tuottamalla šokeeraavaa materiaalia. Tutkijat Lee Marsden ja Heather Savigny näkevät uskonnon otollisena ”uhrina” medialle, koska uskonnolla on ainutlaatuinen kyky tuottaa suuria määriä jännittävää materiaalia ihmisille, jotka haluavat viihtyä, kauhistua, yllättyä ja innostua. Median ei siis tarvitse skuuppinsa löytääkseen tehdä muuta kuin suunnata valokeilansa sinne, missä uskonnollisella ajattelulla on suuri vaikutus ihmisten elämään.
Median katse on jo useamman vuosikymmenen ajan keskittynyt islamilaiseen maailmaan ja siellä esiintyvään tai sieltä kumpuavaan väkivaltaan. Islamintutkija ja arabisti Jaakko Hämeen-Anttila kysyy teoksensa Islamin miekka johdannossa, miksi islam on saanut kyseenalaisen kunnian toimia väkivaltaisuuden arkkityyppinä mediassa. Vastauksiksi hän esittää suuressa osaa islamilaista maailmaa vallallaan olevan väkivaltaisen ajanjakson sekä medialle langetetun tehtävänannon epäkohtien ja väkivallan esiintuojana.
Muslimien väkivaltaisten tekojen selkeimmäksi kulminaatiopisteeksi voidaan kokea syyskuun 11. päivän terroristi-iskut. Länsimaista maailmaa kuohuttaneet iskut tuottivat pysyviä muutoksia median tapaan käsitellä uskontoa. Jo entuudestaan hyvin konfliktiorientoitunut media sai uuden, uskonnollispainotteisen polttopisteen islamilaisessa maailmassa tapahtuvasta, uskonnollista maailmankatsomusta painottavasta terroristisesta liikehdinnästä. Al-Qa’idan, Usama Bin-Ladenin ja useiden hänen rahoittamiensa iskujen pääarkkitehdin, Khalid Sheikh Mohammadin, voidaan nähdä muodostaneen uudet pahuuden kasvot; heistä tuli länsimaille arkkidemonit, joihin kohdistettiin yleisön inho ja pelko.
Kyse ei ole siitä, etteikö islamilaista maailmaa olisi nähty kriisipesäkkeenä jo aiemmin. Anssi Männistön tutkimuksen mukaan jo ennen 11. päivän iskuja islamilaisen sivilisaation keskus, Lähi-itä, on esitetty suhteellisen rauhallisinakin ajanjaksoina poikkeustilan alueena, joka tuottaa vähiten myönteisiä samaistumiskohteita.
Mari Maasilta, Juho Rahkonen ja Pentti Raittila toteavat tutkimuksessaan islamin ja suomalaisen median suhteesta, että suomalainen lehdistö korostaa islamin väkivaltaisuutta ja sen parissa ilmeneviä ääri-ilmiöitä. Tutkimustulos saa vastakaikua Britteinsaarilla, Sveitsissä ja Australiassa tehdyistä vastaavista tutkimuksista.
Voidaankin hieman kärjistäen sanoa, että kyseessä on sekulaarille medialle ominainen tapa kohdata islamiin liittyvää tematiikkaa. Islam kuvataan seuraajissaan muslimeissa väkivaltaisia tendenssejä lietsovana uskontona, joka muodostaa merkittävän uhan kokonaisten kansojen turvallisuudelle. Mielikuva tavallisesta muslimista jää taka-alalle tai pahimmassa tapauksessa täysin väkivaltaisen mujahid-uskonsoturin varjoon. Yksinkertaistavan ja väkivaltaa painottavan islamilaisen kulttuurin mediailmentymän voidaan katsoa kumpuavan orientalistisesta perinteestä. Kyseisen mediailmentymän voi lisäksi nähdä sekä islamofobiaa että väkivaltadiskurssia ylläpitäväksi ja vahvistavaksi.
Orientalismi, islamofobia ja väkivaltadiskurssi
Yli vuosituhannen rinnakkaiselon aikana länsimainen (kristillinen) ja islamilainen kulttuuri ovat olleet alati eräänlaisessa konfliktitilassa. Umayyadi-kalifaatin onnistuttua valloittamaan kristillisen maailman perinteisiä ydinalueita Andalusiassa islamista ja islamilaisesta maailmasta kehkeytyi todellinen sotilaallinen uhka länsimaiselle kulttuuripiirille. Ajatusta kristitystä Euroopasta luotiin yhä enenevässä määrin asettamalla sen vastakohdaksi islam ja islamilainen kulttuuri.
Vuosisatojen edetessä islamilaista maailmaa ja sen edustamaa kulttuuria kohtaan suuntautuneen vieroksunnan ja pelon voidaan nähdä institutionalisoituneen. Kolonialistisen perinteen vahvistama ajattelumalli omaksuttiin myös tieteeseen, johon muotoutui niin sanottu orientalistinen tutkimusote. Orientalismi vahvisti edelleen niitä valtarakenteita, jotka olivat alun perin oikeuttaneet islamilaisen maailman väkivaltaisen alistamisen eurooppalaisen imperialistisen koneiston avulla.
Orientalismin viljelemien islaminvastaisten siementen tämänpäiväiset, enemmän tai vähemmän poliittisesti korrektit ilmenemismuodot löytyvät populististen puolueiden maahanmuuttokriittisestä agendasta. Puolueet, kuten ranskalainen Front National, hollantilainen Partij voor de Vrijheid sekä suomalainen Perussuomalaiset rp, kannattavat maahanmuuton rajoittamista.
Etenkin Front Nationalin ja PVV:n tapauksessa avoimesti ksenofobinen maahanmuuttokritiikki kohdistuu etenkin muslimimaahanmuuttajiin ja heidän oletettuihin ongelmiinsa integroitumisessa uuteen kotimaahan. Geert Wilders (PVV) ja Marine le Pen (FN) ajavat puolueidensa johtajina myös aktiivista islamin vastustamista. Heidän retoristen käänteidensä kuvastoon kuuluu voimakas käsitys islamista (usein väkivaltaisena) uhkana omalle kansalle, kielelle ja kulttuurille.
Wildersin, le Penin ja muiden vastaavien populististen ja maahanmuuttovastaisten puolueiden retoriikkaa ja ajattelumallia voi perustellusti kutsua islamofobiseksi. Islamofobia on Runnymede Trust –ajatteluhautomon 1997 julkaisemassa raportissa popularisoitu käsite, joka kuvaa islamia kohtaan suuntautuvaa pelkoa, raivoa ja vihaa. Käsite jaetaan kahdeksaan vastinpariin, joista yksi vastaa ”avaraa” ja suvaitsevaa tapaa ja toinen ”ahdasta” ja suvaitsematonta tapaa kohdata ja kuvata islamia ja muslimeita.
Islamofobisessa retoriikassa islam nähdään yhtenäisenä monoliittina, joka on arvoiltaan erillinen ja alempiarvoinen suhteessa muuhun yhteiskuntaan. Islam nähdään väkivaltaisena ja aggressiivisena terrorismin tukijana, pikemminkin poliittisena ideologiana kuin aitona uskontona. Islamofobinen retoriikka siis erottaa, leimaa sekä väheksyy islamia ja muslimeita. Islamofobisessa retoriikassa islamiin liitetään voimakas konnotaatio fundamentalismiin ja ohitetaan islamin sisäiset opilliset erot ja painotukset. Huomiotta jäävät myös muut uskonnon harjoittamiseen vaikuttavat tekijät kuten sosiaalinen status, kasti, varallisuus, etnisyys ja sukupuoli.
Suomalaisessakin julkisessa keskustelussa on löydettävissä orientalismista ponnistavia islamofobisia ajattelumalleja. Sosiologi Karin Creutz-Kämppi on tutkinut Suomen ruotsinkielisissä sanomalehdissä julkaistuja Muhammad-pilapiirroksiin liittyviä mielipidekirjoituksia. Hän jakaa tutkimuksessaan mielipidekirjoitukset neljään diskursiiviseen kategoriaan: väkivaltadiskurssiin, kolonialistiseen diskurssiin, sekularisaatiodiskurssiin ja diskurssiin sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä. Neljää toisistaan eroavaa tapaa puhua islamista ja muslimeista yhdistää selkeä tendenssi käsitellä islamia niin sanotusti ”Toisena”.
Väkivaltadiskurssi lienee se osa julkista islamiin liittyvää keskustelua, joka on muodostunut laajalle yleisölle tutuimmaksi. Väkivaltadiskurssissa muslimit esitetään yhtenäisenä ryhmänä, jonka jäsenten koetaan omaavan luontaisen taipumuksen väkivaltaiseen käytökseen. Perusteluja näkemykselle etsitään historiallisiin konflikteihin paneutumalla, islamin nimissä tehtävää terrorismia korostamalla ja islamilaisessa maailmassa tapahtuvaa poliittista väkivaltaa painottamalla. Väkivaltadiskurssissa muslimit esitetään paitsi tekstissä niin myös kuvissa huutavina, vihaisina ja uhkaavina.
Myös haastateltavilleni median valitettavan yleinen taipumus yksinkertaistaa ja yksipuolistaa asioita näyttäytyi turhauttavana ja islamin mielikuvaa vääristävänä.
Haastateltavien mielikuvat mediasta
"Jos katsot mediaa tai luet siitä tulee… ne yleensä antaa negatiivinen puoli islamista… islamin uskonnosta…"
Lainaus kiteyttää erinomaisesti jokaisen haastateltavani mielikuvan mediasta ja sen tavasta käsitellä heidän identiteettinsä kannalta olennaista osaa, islamia. Media nähdään keskeisessä roolissa negatiivisen mielikuvan luomisessa islamista.
"Islamist on annettu huono kuva mun mielest mediassa... että se on niinku sotaa ja uskonto ja tota... et jotenki sit siihen islamiin liitetään heti terrorismi ja et jotenki et islam on jotenki tosi… semmonen [jäykkä] uskonto ja ei anna vapauksia ja tällei…"
Haastateltava näkee median muodostavan jäykän, vanhoillisen ja sotaisan kuvan islamista. Haastateltava katsoo, että länsimaalaiselle ihmiselle on median toimesta toistettu islamin ja sodan yhteyttä niin pitkään, että se muodostaa ensimmäisen mielikuvan islamista puhuttaessa.
Ei lienekään liioiteltua väittää, että muslimit ja terroristit koetaan usein saman kolikon kääntöpuoliksi. Niin kuin olen aikaisemmin esittänyt, on tämä muslimien monimuotoisuuden sivuuttava tendenssi läsnä paitsi mediassa niin myös laajemmassa julkisen keskustelun viitekehyksessä.
"Eli kaikkien noiden muiden negatiivisten, negatiivisia mielikuvia herättävien sanojen lisäks tulee vielä islam… joka myös niinku… jälkeenpäin jotkut ihmiset ku ne kuulee sitä niin heille tulee mieleen joku terroristi tai tommonen sana…"
Haastateltavan mielestä media on kyennyt myrkyttämään islamin sanana liittämällä sen niin useasti väkivaltaisiin tekoihin. Lopputuloksena yleisölle on muodostunut vinoutunut mielikuva muslimeista ja heidän Arabian niemimaalta ponnistaneesta uskonnostaan. Haastateltava toivoi enemmän positiivista uutisointia, johon islam liittyisi tavalla tai toisella. Toive on perusteltu, sillä neutraalein ja kantaa ottamattomin sanankäänteinkin media voi osallistua islamin väkivaltaisen luonteen korostamiseen. Vastapainoksi median tulisi tuottaa myös positiivisia ”arkireportaaseja” muslimeista.
"Joo, siis mun uskonto on… sen maine on pilattu, nää terroristit ja mediat… ne on, tavallaan ne pilaa sen."
Haastateltavien vastauksista kävi ilmi selkeä turhautuminen paitsi mediaan ja sen tapaan käsitellä islamilaista maailmaa konfliktien kautta, myös muslimitaustaisiin terroristeihin itsessään. He katsovat terroristien olevan suurelta osin ongelman juuri. Mikäli Koraania ja islamilaista perinnetietoa ajattelunsa perustana käyttäviä terroristeja ei olisi, ei olisi myöskään tarvetta mustamaalata islamia.
Jalkapallosta ja identiteetistä
Ääri-islamiin liittyvät teemat herättivät selkeästi voimakkaita tunteita haastateltavissani. Mutta ovatko terroristit ja islamin ääritulkinnat osa haastattelemieni nuorten somalimiesten arjen keskustelukulttuuria? Vastaukseksi sain, vastoin ennakko-oletuksiani, ei ole.
"Puhutaan urheilusta ja jalkapallosta…"
"Perusjubailuu et ei oo ikinä liity millään tavalla niinkun tota niin hirveesti uskontoon tai mihinkään politiikkaan tai tämmösiin, puhutaan ihan niinku niitä näitä… yleensä jostain fudismatseista tai tällasist asioista…"
Usealle haastateltavalle jalkapallo tai tarkemmin maailmanluokan jalkapallo-ottelut olivat ääri-islamia huomattavasti mielenkiintoisempi ja merkityksellisempi keskustelunaihe. Huomasinkin haastatteluja tehdessä, että yhteisessä tilassa oli aina television ollessa päällä jokin jalkapallo-ottelu kuumeisen seurannan kohteena.
Ääri-islam ja siihen liittyvät lieveilmiöt leimattiin osaksi ”politiikkaa”, joka näin muodostui epärelevantiksi ja siten helposti sivuutettavaksi kokonaisuudeksi. Islamin äärimmäiset ilmentymät ja muslimien terroriteot nousevatkin keskustelun aiheeksi haastateltavien mukaan lähinnä seurauksena jostain uudesta terroristi-iskusta tai vastaavasta ääri-islamiin liittyvästä uutisoinnista. Asia käydään sitten somaliystävien kesken lyhyesti läpi toteavasti keskustellen.
Välinpitämättömältä vaikuttava suhtautuminen ääri-islamin ilmentymiä kohtaan voisi johtua seuraavista syistä: a) haastateltavat ovat turtuneet uutisointiin, joka leimaa heidän identiteetilleen keskeistä islaminuskoa, b) he aktiivisesti välttävät keskustelemasta vaikeasta aiheesta ystävien kesken, c) ääri-islam on ilmiönä yhtä vieras ja etäinen heille kuin kantasuomalaisillekin tai d) islam ei ole heille keskeisimpiä identiteetinmuodostuskeinoja, joten islamia kohtaan kohdistuvat polemiikit eivät kosketa heitä niin syvästi.
Haastateltavilleni jalkapallo, ei ääri-islamin problematiikka, ilmeni yhtenä yhteisen identiteetin ja olemisen yleisimmistä teemoista. Sen koettiin tuottavan yhtenäisyyttä ja pitävän nuoret poissa pahan teosta.
Mielenkiintoinen oli myös tapa, jolla haastateltavat viittasivat itseensä aina ensisijaisesti somaleina ja muslimeina. Yksikään haastateltavista ei missään vaiheessa viitannut itseensä suomalaisena, se identiteetti varattiin kuvaamaan kantasuomalaista väestöä ja haastateltavien suhtautumista heihin. Lauseet, kuten ”niin siellä käy yleensä nuoria ja suurin osa on suomalaisia, jotka käy siellä Roihuvuoren moskeijassa…” ja ”jotenkin aina huomaa… …suomalaisist, et [minun] pitäis olla jotenkin kiitollinen siitä, että saan asua tääl Suomes…” valaisevat tätä haastateltavien ennakko-oletusta identiteetistään. He kokevat sen erilliseksi ”suomalaisuudesta” siitä huolimatta, että Suomesta on tullut heille uusi kotimaa.
Onko tämä identiteetin eriytyminen kantaväestöstä suomalaisen maahanmuuttajia ja eritoten somaleita toiseuttavan kulttuurin tulos vai haastateltavien oman identiteetinrakentamisen päätepiste?
Suomi on kotimaa
Suomi on haastateltavilleni hyvä paikka elää. Suomi on heille ”kotimaa”, jossa ”yksilöllä on vapaus… …uskoa siihen mitä hän haluaa”. Haastateltavien epäluulo suomalaista mediaa kohtaan ei siis ulotu muihin Suomen yhteiskunnallisiin rakenteisiin.
"Se oli vuonna ’97 kun tultiin Suomeen… meijän suurin pelko oli ihan rasistiset teko ja siis katuväkivalta tai fyysinen väkivalta…", yksi haastateltavista kuvaa sitä todellisuutta, jonka hän kohtasi saapuessaan 1990-luvun Suomeen. Hänelle se oli kuitenkin mennyttä aikaa ja tärkeää oli ennen kaikkea kertoa siitä, kuinka asiat ovat muuttuneet parempaan suuntaan sitten maahanmuuton. Hän kertoo, kuinka kadulla kohdatut avoimen rasistiset teot ja kokemukset ovat vähentyneet merkittävästi.
"Mutta nyt se on menny asiat mediaan ja tietokoneisiin nää kaikki… ne laitetaan kaikki koneeseen… tai stereotyypit, että…"
Rasistisen retoriikan ei kuitenkaan koeta hävinneen kokonaan, vaan pikemminkin muuttaneen muotoaan nettikirjoitteluksi ja median harjoittamaksi ennakkoluuloja vahvistavaksi uutisoinniksi. Varsinaista rasistista väkivaltaa haastateltavani pelkäsivät hyvin vähän. Uutisoinnin islamista väkivaltaisiin teemoihin liittyen voisi väittää yleistyneen niinkin paljon, että se muodostaa median välittämästä islamin julkisivusta suurimman osan. Se ei kuitenkaan näytä suuremmin vaikuttaneen Suomen kehityskulkuun kohti suvaitsevaa ja monikulttuurista yhteiskuntaa. Onko siis edes perusteltua väittää, että medialla olisi yksinomaan negatiivinen vaikutus islamin julkiseen kuvaan?
Lähi-idän tutkija, professori Shahram Akbarzadeh varoittaa tuomitsemasta mediaa liian heppoisin perustein ainoaksi ”syylliseksi” islamin negatiivissävytteisen julkisen kuvan luomisessa. Journalistit ovat yhtä lailla sosiaalisten taustatekijöiden ja yhteiskunnallisten viitekehysten muokkaamia kuin muutkin ja se heijastuu tapaan, jolla he käsittelevät islamia. Columbian yliopiston poliittisten tieteiden dosentti Brigitte L. Nacos murtaa tutkimuksessaan ennakko-oletuksia mediasta yksiselitteisen negatiivisena vaikuttajana islamin julkisen imagon luomisessa. Nacosin mukaan syyskuun 11. päivän iskut pakottivat yhdysvaltalaisen median käsittelemään muslimeja ja arabivähemmistöjä huomattavasti laajemmin kuin ennen luoden tällä tavoin kuvaa monimuotoisemmasta islamista.
Todenmukaisemman kuvan tukemana uutisten kuluttajien eli Yhdysvaltain kansalaisten mielipiteet muslimeista muuttuivat positiivisemmiksi syyskuun 11. päivän iskujen jälkeisessä kuudessa kuukaudessa. Euroopan tilannetta kuvaava EUMC:n (European Monitoring Centre on Racism and Xenophobia) raportti katsoo, ettei syyskuun 11. iskujen eurooppalaisessa jälkipyykissä ollut löydettävissä todisteita siitä, että media olisi ollut suoraan tai epäsuorasti vastuussa yleisestä asennemuutoksesta tai ei-muslimeiden vihamielisistä ja väkivaltaisista reaktioista muslimeita kohtaan.
Raportti toteaa kuitenkin, että median vaikutusvaltaa yleiseen mielipiteeseen ei tule sivuuttaa tai kyseenalaistaa kokonaan: jos islamia koskeva uutisointi on pääsääntöisesti sidoksissa terrorisminvastaisen sodan diskurssiin, se luo vääristyneen kuvan muslimeista ainaisina sotureina, jotka muodostavat uhan länsimaiselle yhteiskunnalle pelkällä olemassaolollaan.
Ihan normikansalaisen elämää
Artikkelissa on käyty läpi lyhyesti syitä, joista islamin negatiivissävytteinen mielikuva saattaisi johtaa juurensa ja kuinka se manifestoituu julkisessa keskustelussa ja mediassa tänä päivänä ja lähihistoriassa. Medialla on ollut merkittävä valta populaarin ajattelun ohjaajana islamin ja muslimien suhteen. Suurelta osin voitaneen sanoa, että islamilaisen maailman väkivaltaisuutta korostava uutisointi toimii vailla syvempää agendaa. Tästä huolimatta julkisen diskurssin ja islamin välinen dynamiikka on hyvin ongelmallinen.
Miten voidaan yhtäältä säilyttää länsimainen sananvapaus ja toisaalta rajoittaa islamiin kohdistuvaa asialliseksi kritiikiksi naamioitunutta vihapuhetta?
Haastateltavieni arkeen median luoma mielikuva islamista väkivaltaisena uskontona vaikuttaa mitä ilmeisimmin hyvin rajallisella tavalla. Satunnaisia arjessa kohdattuja islaminvastaisia kannanottoja lukuun ottamatta haastateltavani kokivat saavansa toteuttaa omaa uskontoaan hyvin vapaasti ja tunsivat olonsa kotoisaksi suomalaisessa yhteiskunnassa.
Koen, että paras tapa välttyä yksinkertaistamasta muslimeita ja islamilaista maailmaa olisi pyrkiä löytämään muslimien ”oma ääni”. Muslimien äänekkään vähemmistön lausuntojen ja käytänteiden tarkkailun sijaan länsimaiset tutkijat, virkamiehet ja poliitikot voisivat lähestyä sitä osaa muslimiväestöstä, jota islamintutkija Tuula Sakaranaho kutsuu 2006 julkaisemassa artikkelissaan ”hiljaiseksi enemmistöksi” ja pyrkiä löytämään kansoja ja kulttuureita yhdistäviä piirteitä entistä laajemmin. Tämä auttaisi synnyttämään rakentavaa ja positiivista yhteiskunnallista debattia.
Julkisessa keskustelussa on viime vuosina esiintynyt huoli nuorten muslimimiesten radikalisoitumisesta Suomessa. Olin itsekin kentälle mennessäni voimakkaasti, joskin tiedostamattomasti ennakkoluuloinen. Olin kuvitellut, että haastateltavilleni jihad, terrorismi ja muslimien radikalisoituminen olisivat tärkeitä aiheita, joista käytäisiin paljon keskustelua. Syvin ja voimakkain ennakko-oletukseni mukaili julkista keskustelua ja liittyi siihen, että oletin kohtaavani radikalisoitumisen aihioita myös haastateltavieni parista.
Vastoin oletuksiani tapasinkin tavallisia nuoria, joille elämäntavan muodosti jalkapallo, ei suinkaan islamin dogmatiikan syvimpien tasojen pohtiminen. Ystävien kanssa oleskelu, jalkapallon katsominen televisiosta ja siitä jutteleminen muodostivat olemisen keskeisimpiä peruspilareita. Islam oli läsnä, mutta vain osana elämää, eikä sen suuntaa dominoivana.
Haastateltavani ovat osa muslimien hiljaista enemmistöä – heitä, joita meidän tulisi kuulla, jotta voimme luoda monikulttuurisen valtion voimavaroja yhä laajemmin hyödyntävän yhteiskunnan. Haluan lopettaa artikkelin sitaattiin, joka parhaiten kuvaa miesten keskeisimpiä huolenaiheita – ne saattavat kuulostaa hyvinkin tutuilta.
H: "Mitä sä oot miettiny sitten niinku yleisesti tulevaisuuden suhteen, et sen duunin ohella, niin mitä sä haluisit tehä?"
V: "No... duunia ja sitte perustaa ainakin perheen ja elää semmost ihan normikansalaisen elämää että... Ei mulloo mitään niinku... mitään semmosii... miten mä nyt sanoisin... ei oo mitään semmost niinku unelmaa, semmost isoo unelmaa mitä mä niinku haen, semmost niinku... ajan takaa tai jotain tämmöstä... ihan, ihan peruskundi... duuni ja perhe on varmaan sitte tulevaisuudessa, ei sen enempää..."
Niklas Nurttila
Kirjoittajasta: Olen keväällä 2014 uskontotieteen oppiaineesta Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi valmistunut herrasmies. Yliopistourani aikana erikoistuin kiinnostuksen ohjaamana islamintutkimukseen. Vapaa-ajallani kiipeilen, luen ja olen täysipäiväinen besserwisser.
sähköposti: This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
linkedin: niklas nurttila
Kuvitus: Maippi Tapanainen
Lähteet:
Akbarzadeh, Shahram & Bianca Smith (2005). The Representation of Islam and Muslims in the Media. Monash University.
Allen, Chris & Jørgen Nielsen (2002). Summary report on Islamophobia in the EU after 11 September 2001. Vienna: European Monitoring Centre on Racism and Xenophobia (EUMC).
Creutz-Kämppi, Karin (2007). Diskursiva konstruktioner av islam som den Andre i finlandssvensk dagspress. Teoksessa Camilla Haavisto & Ullamaija Kivikuru (toim.): Variera mera – inkludera flera: åtta essäer om medier, mångfald och migration. Helsingfors: Svenska social- och kommunalhögskolan, 51–82.
Creutz-Kämppi, Karin (2008). The Othering of Islam in a European Context: Polarizing Discourses in Swedish-Language Dailies in Finland. Nordicom Review 29(2): 295–308.
Ettinger, Patrik & Linards Udris (2009). Islam as a Threat? Problematisation of Muslims in the Mass Media and Effects on the Political System. Teoksessa Lee Marsden & Heather Savigny (toim.): Media, religion, and conflict. Burlington, VT: Ashgate, 59–79.
Hämeen-Anttila, Jaakko (2012). Islamin miekka: idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava.
Koivulaakso, Dan & Mikael Brunila & Li Andersson (2012). Äärioikeisto Suomessa. Helsinki: Into.
Lewis, Justin & Paul Mason & Kerry Moore (2009). ‘Islamic Terrorism’ and the Repression of the Political. Teoksessa Lee Marsden & Heather Savigny (toim.): Media, religion, and conflict. Burlington, VT: Ashgate, 17–37.
Maasilta, Mari & Juho Rahkonen & Pentti Raittila (2008). Islam suomalaisissa joukkoviestimissä. Tampere: Tampereen yliopisto.
Marsden, Lee & Heather Savigny (2009). Towards a Theorisation of the Link Between Media, Religion and Conflict. Teoksessa Lee Marsden & Heather Savigny (toim.): Media, religion, and conflict. Burlington, VT: Ashgate, 145–161.
Männistö, Anssi (1999). Islam länsimaisessa hegemonisessa diskurssissa: myyttis-ideologinen ja kuva-analyyttinen näkökulma sivilisaatioiden kohtaamiseen. Tampere: Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus.
Nacos, Brigitte L. & Oscar Torres-Reyna (2002). Muslim Americans in the News before and after 9–11. Prepared for presentation at the Symposium “Restless Searchlight: Terrorism, the Media & Public Life,” co-sponsored by the APSA Communication Section and the Shorenstein Center at the John F. Kennedy School, Harvard University.
Nurttila, Niklas (2014). Pro gradu –tutkielma: Väkivallan leima – Islamofobia, orientalismi ja väkivaltadiskurssi mediassa ja nuorten somalimiesten mielikuvissa mediasta. Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta, uskontotieteen oppiaine.
Puuronen, Vesa (2011). Rasistinen Suomi. Helsinki: Gaudeamus.
Sakaranaho, Tuula (2006). Religious freedom, multiculturalism, Islam: cross-reading Finland and Ireland. Leiden: Brill.