Warda Ahmed
Nationalismia ei pidä sekoittaa rauhantyöhön
Syyskuussa 2012 valittiin suuren jännityksen saattelemana Somaliaan uusi presidentti, Hassan Sheik Mohamud. Vaali, sitä edeltäneet neuvottelut ja parlamentinmuodostus ovat monen mielestä suuria virstanpylväitä Somalian rauhanprosessissa. Pekka Haavisto on käynyt Mogadishussa ja tutustunut jälleenrakennukseen. Myös kehitysministeri Heidi Hautala on kiinnostunut vierailusta Somaliaan, niin otettu hän on Somalian kehitysnäkymistä.
Toivo rauhan palaamisesta kotimaahan ja mahdollisuudesta matkustaa takaisin elää monen somalialaisen pakolaisen mielessä. Kun puhumme Somaliasta, puhumme maankolkasta, jossa on käyty sisällissotaa kolmatta vuosikymmentä.
Syksyllä Somaliaan valittiin paitsi uusi presidentti, myös parlamentti ja hallitus. Kansainvälinen media, esimerkiksi Helsingin Sanomat, on säntillisesti uutisoinut edistysaskelista. Uutisista ja reportaaseista on kuitenkin puuttunut tyystin näkökulma siihen, miten rauhanprosessi koskettaa alueita, jotka ovat irtautuneet virallisesta Somaliasta sisällissodan aikana, 1990-luvun alussa. Nyt on tärkeää saada rauha koko Afrikan sarven alueelle ja ylläpitää rauhaa ja tasapainoa siellä, missä se on jo saavutettu.
Somalialaiset ympäri maailmaa ovat juhlineet, antaneet kannanottoja yhtenäisen Somalian puolesta ja tuominneet tribalismin syypääksi Somalian pitkään jatkuneeseen kurjuuteen. Somalimedia – tv-kanavat, radiot ja nettilehdet – ovat läpeensä politisoituneita, eikä objektiivista ja analyyttistä tarkastelua tilanteesta ole tarjolla.
Yhteishengen nostatus onkin tärkeää, mutta tarkemmassa tarkastelussa se ei ole harmitonta. Nationalismia ei pidä sekoittaa rauhantyöhön.
Tiedämme, että somaleja elää Somalian ympärysvalloissa Somalimaassa, Djiboutissa, Keniassa ja Etiopiassa. Somalit Djiboutissa tai Somalimaassa eivät haikaile yhtenäiseen Somaliaan liittymistä tai muunlaista versiota Suur-Somaliasta. Keniassa ja Etiopiassa somalien ihmisoikeudet eivät toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, mutta nämä suuret naapurimaat ovat rauhanturvajoukkoineen pitämässä yllä Somalian hallinnon valtaa Mogadishussa.
Miten ristiriitaiselta se tuntuukaan, niin Kenian ja Etiopian avulla Somaliaan voidaan saada rauha. Djiboutissa, Keniassa ja Etiopiassa Somalian väliaikaishallinto on saanut toimia ja rauhanneuvotteluja on käyty niiden alueella. Niiden osoittamaa vieraanvaraisuutta ei pidä väheksyä tai unohtaa. Somalialaisten täytyy ymmärtää olla haikailematta Suur-Somaliaa naapurussuhteiden kustannuksella.
Historiasta löytyy varoittavia esimerkkejä siitä, ettei raunioitunutta maata voi paikata nationalismilla. Diktaattori Siad Barre ratsasti valtion johtoon lupailemalla oikeudenmukaista keskusjohtoista ja tribalismista vapaata hallintoa. Jälkiviisaina tiedämme, etteivät lupaukset päteneet, eikä klaanijohtoisen järjestelmän tilalle tarjottu sosialistinen Suur-Somalia -aate tuottanut muuta kuin turmiota valtiolle ja ihmisille.
Järjettömät sodat Etiopiaa vastaan 1970- ja 1980 -luvulla ovat aiheuttaneet Etiopian somalialueille pitkäkestoisia ongelmia. Toisaalla Etiopian keskushallinto pitää alueita jääräpäisesti hallinnassaan ja separatistit ylläpitävät haaveita liittyä Suur-Somaliaan tai perustaa oma Ogadenin valtio.
Missä ovat ne tahot, jotka ajavat ihmisten hyvinvointia ja rauhallista rinnakkaiseloa?
Kansalliskiihkoisia haaveita Suur-Somaliasta ei kuitenkaan näy nousevan Somaliasta itsestään, vaan somalialaisesta diasporasta. Somalit pilaavat usein vähäisen yhteishengen diasporassa heiluttamalla kukin omaa lippuaan tai kuoliaaksi vaientamalla toisiaan.
Somalian tilanteesta kertova uutisointi on ollut pitkästä aikaa positiivista ja innostavaa, mutta se on kielinyt siitä, miten helposti tai välinpitämättömästi toimittajat toistavat vallitsevia mielikuvia.He ovatkin, ehkä laiskuuttaan, ottamassa uutisoitavaksi mieluummin yhtenäisen, mutta utopistisen Somalian kuin pirstaleisen todellisuuden.
Somalian poliitikot ja presidentti Hassan Sheik Mohamud varmasti tietävät mikä on viisasta diplomatiaa suhteessa naapureihin. Presidentti toivottavasti keskittyy hallinnon rakentamiseen ja rauhanprosessiin, ja isänmaallinen propaganda jää vähemmälle.
Olemassa olevaan soppaan ei kukaan rauhantyötä tekevä tarvitse nationalistisia ja harhaisia haaveita Suur-Somaliasta. Todellisuudessa Somalian hallinolla on hallinnassaan hädin tuskin pääkaupunki, eikä se pysty edes estämään siellä tapahtuvia terroristi-iskuja.
Ympäröivien valtioiden tuki on äärimmäisen tärkeää Somalian rauhanprosessissa. Somalian hallinnon ja somalialaisten pitää hyväksyä se, että oma takapiha pitää siivota ja korjata ennen kuin voi haaveilla somalien suuremmasta yhtenäisyydestä. Tilaa solidaarisuudelle, kulttuuriselle ja uskonnolliselle yhtenäisyydelle somalien välillä löytyy.
Somalian valtioon perustuva kansallismielisyys ei ole ollut somaleita yhdistävä tekijä lähemmäs 30 vuoteen, eikä siitä pidä sitä tehdä nytkään. Somalimaan tulevaisuus mietityttää monia samalla, kun somalimaalaiset iloitsevat somalialaisten puolesta ja kannattavat rauhanprosessia.
Vuoden 2001 äänestyksessä somalimaalaiset puolsivat itsenäisyyttä lähes sataprosenttisesti. Somalimaa on elänyt jatkuvassa jännitystilassa, kun sinne on virrannut pakolaisia ja terroristeja sisällissodan runtelemilta Somalian alueilta.
Somalimaa muodosti pian britti-imperiumista itsenäistymisensä jälkeen yhteisen valtion Somalian kanssa vuonna 1960. Siitä ajasta on kuljettu pitkä ja raskas matka. Nyt toivotetaan Somalian uudelle hallinnolle työrauhaa ja menestystä. Toivottavasti tulevaisuudessakin keskusteluyhteys Somalimaan ja Somalian hallinnon välillä säilyy yhtä hyvänä kuin Lontoon konferenssissa keväällä 2012.
Warda Ahmed on helsinkiläinen järjestöaktiivi ja luokanopettajaopiskelija Helsingin yliopistossa.
This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
