JULKAISIJA • UTGIVARE • PUBLISHER
Suomen Somalia-verkosto ry
Finnish Somalia Network
www.somaliaverkosto.fi
YHTEYSTIEDOT • KONTAKT • CONTACT
2/2012
PÄÄTOIMITTAJA
CHEFREDAKTÖR
EDITOR
Marja Tiilikainen
TOIMITUSSIHTEERI
REDAKTIONSSEKRETERARE
SUB-EDITOR
Maippi Tapanainen
TOIMITUSKUNTA
REDAKTION
EDITORIAL BOARD
Hassan Abdi Ali
Mohamed Ahmed Elfadl
Peik Johansson
Liisa Laakso
Minna Mayer
Abdirizak Hassan Mohamed
Matti Ripatti
Teppo Tiilikainen

ISSN-L 1799-6163
ISSN 1799-6163

AFRIKAN SARVI
on Somalian, Djiboutin, Eritrean, Etiopian, Sudanin ja Etelä-Sudanin kehityskysymyksiin keskittyvä verkkolehti. Lehteä julkaisee Suomen Somalia-verkosto ry. Afrikan Sarvessa julkaistaan sekä tutkimukseen että käytännön työhön perustuvia artikkeleita ja puheenvuoroja. Afrikan Sarvi on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti) ja se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.
AFRIKAS HORN
är en nättidskrift som fokuserar på utvecklingsfrågor i Somalia, Djibouti, Eritrea, Etiopien, Sudan och Södra Sudan. Tidningen utges av Suomen Somalia-verkosto (Finlands Somalia-nätverk). Artiklarna och det övriga innehållet i Afrikas Horn baserar sig på både forskning och praktiskt arbete. Afrikas Horn är trespråkig (finska, svenska, engelska) och utkommer två gånger per år.
HORN OF AFRICA JOURNAL
is an electronic journal which focuses on developmental questions in Somalia, Djibouti, Eritrea, Ethiopia, Sudan and South Sudan. It is published by the Finnish Somalia Network. The articles and other materials are based both on research and practical work. Horn of Africa Journal is trilingual (Finnish, Swedish, English) and it is issued twice a year.

Ohjeita Afrikan Sarven kirjoittajille
Anvisningar för bidragsgivare
Instructions for contributors

TUSMADA WARGEYSKA OO SOOMAALI AH

تعريف عن الصحيفة باللغة العربية

PRÉSENTATION EN FRANÇAIS

Minna Mayer
2/2012

Kirja: Rennosti Afrikasta

Juha Vakkuri:, Afrikan ympäri, Like Kustannus Oy, 2012, ISBN: 978-952-01-0791-8.

Juha Vakkurin Afrikan ympäri -teos tempaa lukijan mukaansa Afrikkaan tavalla, johon vain lahjakas ja kokenut kirjailija pystyy. Paikkojen, ihmisten ja tunnelmien täyteläinen kuvailu herättää mantereen lukijan mielessä henkiin uudella tavalla. Kirja ei ole vain matkakertomus, se on valtavan kiinnostava kokoelmateos, joka sisältää sopivassa suhteessa yksittäisten maiden historiaa ja politiikkaa, kulttuuria ja taidetta sekä ihmiskohtaloita ja paikallista draamaa. Teos on kokonaisuutena vakuuttava tiedonlähde, jonka vertaista on hankalaa löytää.

Juha Vakkuri kirjoitti Afrikan ympäri teoksen matkastaan parinkymmenen Afrikan maan läpi. Matka taittui eri kulkuvälineillä Mauritaniasta länsi-, etelä- ja itärannikkoa pitkin aina Etiopiaan saakka. Tammikuusta 2011 alkaneen ja neljä kuukautta kestäneen seikkailunsa kuvausta Vakkuri värittää mielenkiintoisilla ja kiehtovilla historiaa ja politiikkaa käsittelevillä kappaleilla.

Lukeminen on nautinnollista, sillä kirjailijalla on oivaltava kyky kuvailla samanaikaisesti niin nykyaikaa kuin historiaa, yksinkertaista ja monimutkaista sekä havaittua ja koettua. Kerronta vie mukanaan, se on sujuvaa ja teksti on helposti kirjoitetun tuntuista. Humoristiset letkautukset, ironia ja matkan varrella tapahtuneet hauskat sattumukset nostavat monessa kohdin hymyn lukijan huulille. Kirjan pituus saattaa karkottaa monet lukijat, mutta siihen ei ole syytä sillä kirjailijan kepeä tyyli tekee kirjasta helppolukuisen.

Teoksen siirtomaahistoriaa ja paikallista politiikkaan koskevat osiot ovat läsnä läpi kirjan. Nämä mielenkiintoiset alakappaleet taustoittavat Vakkurin kokemuksia matkan varrelta. Yksi syy Vakkurin matkaan oli selvittää, miten siirtomaatausta näkyy nykypäivän Afrikassa. Esimerkit ovat mielenkiintoisia eivätkä liian pitkiä. Taustoitus on myös osoitus kirjailijan kadehdittavan laajasta tietämyksestä Afrikan politiikasta ja historiasta.

Kirjaa lukiessa jäin pohtimaan, millä perustein Vakkuri on valinnut kertomuksensa. Tulin uteliaaksi, sillä on selvää että hänellä olisi niitä varmasti vielä enemmänkin jaettavanaan.

Teoksen parasta antia ovat monipuoliset kertomukset kohtaamisista paikallisten kanssa. Tarinat ovat sekä hauskoja että surullisia, hullunkurisia ja jopa villejä, kokonaisuudessaan siis tunteita ja mielenkiintoa herättäviä. Kirjailijalla on erinomainen kyky kuvata kohtaamisia todentuntuisella tavalla, ilman että syntyy vaikutelma muunnellusta tai väritetystä todellisuudesta. Afrikka avautuu kirjassa vastakohtaisena, kauniin ja rumana ja täydellisen kiehtovana. Kirja on kuvitettu Vakkurin itsensä matkan varrelta ottamilla valokuvilla. Kuvat ovat hieno lisä ja niitä olisi voinut olla vielä enemmän.

Kirja voi pitää lähes pakollisena luettavana Afrikkaan matkaaville ihmisille, niin hienolla tavalla Vakkuri onnistuu kuvailemaan todellisuutta. Kirjailijan rento seikkailuasenne on myös jotain, josta kannattaa ottaa opiksi. Kirja on kokonaisuudessa vaikuttava ja onnistuu sytyttämään lukijassa palon toteuttaa oma afrikkalainen seikkailunsa.

Minna Mayer

 
JULKAISIJA • UTGIVARE • PUBLISHER
Suomen Somalia-verkosto ry
Finnish Somalia Network
www.somaliaverkosto.fi
YHTEYSTIEDOT • KONTAKT • CONTACT