Muddle Lilius, taiteilija ja tiedenainen
Suzanne "Muddle" Liliuksella on kolme henkistä kotia: Hanko, Pariisi ja Djibouti. Hän elää Hangossa, mutta maalauksissa elää myös urbaani Pariisi ja hehkuu Afrikan valo.
Muddle Lilius on – aakkosjärjestyksessä – taiteilija ja tiedenainen. Aakkosjärjestys siksi, ettei hän ole kumpaakaan enemmän tai vähemmän. Taiteen ja tieteen tekemisessä on kysymys pohjimmiltaan samasta asiasta: luovuudesta, ilmiöiden havaitsemisesta ja niiden tutkimisesta.
”Tutkimuksen tekemisessä on tärkeä olla tarkka, taiteen avulla taas on mahdollista päästää syvemmälle, symbolitasolle”, Lilius erittelee.
”Kun kokemus tutkijana lisääntyy, alkaa nähdä yhä enemmän asiayhteyksiä. Vapaan tutkijan tieteentekoa hidastaa rahanpuute, mutta nopein ei välttämättä olekaan tehokkain.”
Muddle Lilius, Hemort Hangö, akryyli 2012.
Rakkaus Afrikkaan syttyi Pariisissa
Viisivuotiaana Muddle Lilius pääsi vanhempiensa mukana ensimmäisen kerran Pariisiin. Hän kertoo tienneensä jo tuolloin, että sinne hän tulee palaamaan.
”Kolme vuotta myöhemmin olimme Roomassa Villa Lantessa. On minulla sieltäkin muistoja ja tärkeää aikaa sekin oli, mutta samanlaista tarvetta paluuseen en siellä kokenut.”
Pariisiin Muddle Lilius palasi heti ylioppilaaksi päästyään. Hän opiskeli ja tutustui ihmisiin, joita oli tietämättään kaivannut aina.
”Muistan, miten istuin ystävieni joukossa, ainoana iholtaan valkoisena tai oikeastaan vaaleanpunaisena. Katsoin heidän kasvojaan ja ajattelin, että juuri näitä kasvoja minä olen etsinyt.”
Lilius löysi Pariisista paitsi ystävänsä, myös tutkimuskohteensa Afrikan Sarven, sen kirjallisuuden, kulttuurin, kielet ja niiden lingvistiikan. Hän on opiskellut lukuisia kieliä, ja on kielentutkijana paneutunut erityisesti somaliin, jota puhutaan valtakielenä Somaliassa ja Djiboutissa, vähemmistökielenä Etiopiassa ja Keniassa.
Muddle Lilius, Pariisin talomeri, näkymä pohjoiseen, öljy 2008.
Suomalainen ja somalialainen kaiho
Muddle Lilius kertoo, että vaikka somalin kirjakieli on vasta 40 vuoden ikäinen, puhetaito on perinteisesti ollut korkeassa kurssissa somalin puhujien keskuudessa. Somalin kielestä on myös kehittynyt kansainvälinen. Ei tosin samassa, laajassa merkityksessä kuin englanti, jota puhutaan lähes kaikkialla maailmassa. Somali on somaliyhteisön sisäinen kieli, jota vain harva ulkopuolinen oppii. Maailmanlaajuisessa diasporassa se toimii kuitenkin lingua francana, kun ihmiset arjessaan puhuvat uuden kotimaansa kieltä. Ja toisaalta diasporan kielet vaikuttavat somaliin monella tavalla, erityisesti sen sanastoon.
Kielen elävänä säilymisen kannalta puhe onkin kirjoitettua tekstiä tärkeämpää.
”On luonnollinen tilanne, että kieli säilyy ja kehittyy puheen välityksellä. Esimerkiksi latinaksi on paljon tekstejä, mutta ei sitä kukaan äidinkielenään puhu”, Lilius muistuttaa.
Puhetta Afrikan sarvessa myös arvostetaan. Jos haluaa tehdä vaikutuksen somalinkieliseen, on syytä kyetä ilmaisemaan itseään tarkasti ja kiteytyneesti. Erityisen arvostettua on runous, joka antaa tekijälleen mahdollisuuden ilmaista verhotusti myös niitä asioita, joista ei voi puhua suoraan.
Muddle Lilius huomauttaa, että somalialaisen kaiho Etiopian puolelle jääneille alueille säkeissä ”kuuntelen veljeäni ja hänen kameleitaan, mutta en voi mennä hänen luokseen” kertoo aivan vastaavasta ikävästä kuin Anna Mutasen heleästi laulama ”Jo Karjalan kunnailla kukkii puu”.
Muddle Lilius, Kangastus, Kamelit Sankalin lähellä, öljy 2008.
Runous on sekä miesten että naisten laji. Sukupuolten runoille on omat muotonsa, mutta rikkumattomia ne eivät ole. Naiset käyttävät joskus miesten rivinpituuksia ja rytmejä. On myös joitakin esimerkkejä siitä, että heikossa asemassa olevat miehet lainaavat naisten käyttämiä muotoja. Rytmin lisäksi runon alkusointu on tärkeä. Naisten runoissa alkuääniä voi olla useita, miehillä vain yksi runon alusta loppuun. Pienille lapsille opetetaan loruja, ja hieman isommille myös työlauluja. Näin he oppivat tekemään myös omia versioitaan.
Aikuisen runoilijan vapaus on suuri ja moni lapsi haluaa ryhtyä runoilijaksi.
”Runoilija voi sanoa mitä vain, kunhan noudattaa oikeita sääntöjä.”
Somalialainen ja suomalainen sisu
Muddle Liliuksen mielestä somalialaisia ja suomalaisia yhdistää ainakin yksi asia. Sekä Suomessa että Somaliassa sisukkuus lasketaan kansalliseksi ominaisuudeksi ja siitä ollaan ylpeitä.
”Sisu on tärkeä osa somalialaista kulttuuria. Itselleni tulee Afrikan sarven ihmisistä mieleen lapsuuden kaatumaton nukke. Painopohjaisen nuken tavoin hekään eivät koskaan kaadu, vaan nousevat aina uudelleen. Vaikeudet ovat valtavia, mutta he pysyvät pystyssä ja auttavat toisiaan eteenpäin.”
Janus-kasvoisen Mirrin takaa häämöttävä maalaus kuvaa vauraan djiboutilaisnaisen taloa. Muddle Lilius kertoo, ettei mies sietänyt vaimonsa vahvuutta vaan lähti. Nainen jäi asumaan taloa, ei kuitenkaan yksin, vaan suuren perheensä ympäröimänä.
Samoin kuin suomalaisia myös somalialaisia naisia on perinteisesti kuvailtu vahvoiksi ja aivan kuten suomalaiset sisarensa sotien aikana he ovat pitäneet yllä arkea ja elämää sodan keskellä. Somaliassa sota vain on kestänyt jo yli kaksikymmentä vuotta.
Juuri nyt Somaliassa elää vahva luottamus rauhaan. Noin viisi vuotta sitten jyrkät jihad-puheet koettelivat vahvintakin rauhantoivoa. Nyt yhteiskunta järjestäytyy uudelleen ja rajoja määritellään monella tavalla.
”Raja itsessään ei ole tärkeä vaan se, miten sitä käytetään. Jos rajan toisella puolella on sota, voi turvaa hakea sen toiselta puolelta. Kauppa rajojen yli on toinen esimerkki – kenelle se on sallittu, millä ehdoilla. Jos rajan ylittäminen on vaikeaa tai mahdotonta, tulee kaikesta vaikeaa”, Lilius muotoilee.
Muddle Lilius, Aurinko kuin appelsiini, akvarelli 2008.
Ilman sotaakin elämä Afrikan sarvessa on kovaa ja kovissa oloissa ihmisten on vedettävä yhtä köyttä.
”Naisilla on aina ollut oikeus ilmaista ajatuksensa ja mielipiteensä. Elämä on jakautuneempaa naisten ja miesten tehtäviin kuin täällä, mutta molemmat ovat tarpeellisia”, Muddle Lilius selittää.
”Eräs djiboutilainen nainen, runoilija ja käsityöläinen, kuvaili, että hänelle miehet ovat kuin muuri, jonka sisällä hän on suojassa ja voi elää vapaasti.”
Djibouti, valon maa
Muddle Lilius kertoo Djiboutin olevan kolmas paikka, jonka hän on tuntenut vaistomaisesti kodikseen. Kaksi muuta ovat jo mainittu Pariisi, sekä synnyinkaupunki Hanko. Kolmea paikkaansa hän on käsitellyt myös maalauksissaan. Niissä Djibouti piirtyy hehkuvan valon maana.
Muddle Lilius, Djibouti mereltä, öljy 2008.
Pariisi oli Liliuksen koti viisitoista vuotta. Hän rakasti vuosisatojen mittaan urbaaniksi oppinutta kaupunkia ja sen ihmisiä.
”Pariisissa on koko maailma läsnä, vain raikas ilma ja tila puuttuvat.”
Ne saivat aiempaa suuremman painoarvon, kun Liliuksen ja hänen miehensä tytär syntyi 1990-luvun alussa.
"Halusimme myös, että hän kasvaa maassa, jossa hänellä on sukulaisia ja pitkät juuret. Djiboutissa ja Etiopiassa oli tuolloin hyvin levotonta, joten vaihtoehdoksi jäi Suomi.”
Hangossa raikasta ilmaa ja tilaa riittää. Muddle Liliuksen koti, Liliusten lähes sata vuotta asuttama talo on kulttuurikoti, joka pursuaa taidetta ja kirjoja. Monessa kirjassa hän on itse tekijänä, joko kirjoittajana, kuvittajana tai molempina.
Niin taiteilijana kuin tutkijanakin elämiseen liittyy monenlainen epävarmuus, eivätkä tiede, taide tai ihmisen elämä muutenkaan suostu asettumaan valmiisiin raameihin. Asiayhteydet ovat nähtävissä ja selitettävissä jälkikäteen, mutta tapahtumien kulkua on mahdoton ennakoida, tarinat eivät etene lineaarisesti, eivätkä asioiden suhteet ole selviä.
"Vaikka tapahtuu jotain, joka on tapahtunut ennenkin, sillä ei välttämättä ole samoja seurauksia kuin ennen oli", Muddle Lilius sanoo.
Hänen suhteensa elämän epävarmuuteen on mutkaton, joskaan ei huoleton. Jos jokin asia ei ota luonnistuakseen, sen ei ehkä ole tarkoituskaan luonnistua odotetulla tavalla.
”Tapahtumien kulkuun emme kenties aina voi vaikuttaa, mutta omaan suhtautumiseemme voimme.”
Hankolaiset ovat tottuneet näkemään Liliuksen perheen tuotoksia arjessaan. Kävelykadulla möyrii Muddlen oma vesilohikäärme. Taustalla taiteilija itse.
Taiteilija Carl-Gustaf Liliuksen teos Pilvinainen leijuu kirjaston katosta. Muddle Liliuksen äidin, kirjailija Irmelin Sandman Liliuksen linopiirrokset koristavat kirjaston seiniä ja hyllyistä Liliusten teoksia löytyy metreittäin.
Maippi Tapanainen
Kuvat: Muddle Liliuksen maalaukset/Muddle Liliuksen omat kokoelmat, muut: Maippi Tapanainen
