
Hymyllä ja huumorilla
Tilanne pahenee ja ilmapiiri kiristyy. Keskellä kirkasta päivää joku tulee aukomaan päätään. Ensin saan kantaakseni kaikki typerät virheet, joita ulkomaalaiset ovat Suomessa tehneet. Seuraavaksi moititaan ihonväriä.
Kännipäissään huutelijat ymmärrän, mutta siististi pukeutuneelta keski-ikäiseltä naiselta tai mieheltä en ihan niin törkeää käytöstä odota. Kaikki on nähty ja kuultu kuitenkin.
Miettikääpä hetki, miltä tuntuu, kun ohikulkija huutaa ”neekeri” ja jättää sinut ihmettelemään suu ympyränä. Itse ajattelen ensimmäisenä ”olipa törkee”, mutta sitten nauran koko asialle.
Olen oppinut suojelemaan itseäni jo pienestä lähtien, joten otan kaiken huumorilla. Tosin, jos olisin tehnyt toisin, pohtinut loukkauksia ja kelannut niitä päässäni toinen toisensa jälkeen, olisi paikkani ilman muuta ollut mielisairaalassa. Huumori on tehokas keino suojella itseään henkisesti.
Suomessa yleistäminen on hyvin tavallista ja arkipäiväistä. Yhden maahanmuuttajanuoren rikoksesta kärsii kokonainen nuorisolauma, maahanmuuttajaäidin laiskottelu yleistetään viimeistä äitiä myöten ja yhden maahanmuuttajamiehen istuskelusta Itiksen kahviloissa kärsii kokonainen kylällinen miehiä. Yhdestä raiskauksesta vainotaan nuoria ilman minkäänlaista järkiajattelua.
Eikä tilannetta ainakaan paranna yhtään se, että myös kansanedustajat lietsovat vihaa ja media metsästää klikkejä kohuotsikoilla.
Kansanedustajia on monenlaisia. On muutamia, joiden kannatus nousee mustamaalaamalla maahanmuuttajia tai ylipäätään heitä, joiden kanssa ovat maahanmuutosta eri mieltä. Toiset taas ovat hiljaa, kun media vääristelee asioita ja lietsoo vihaa kaikkia vähemmistöjä kohtaan. Hiljaisuus on hyväksyntää. Muutamien kansanedustajien saavutus eduskuntakautensa aikana on, että yhä useampi nuori syrjäytyy entistä enemmän.
Toki ajattelen itsekin päivittäin, että tilanne saattaa helpottua ajan kuluessa. Valehtelen kuitenkin, jos väitän niin tapahtuvan, sillä kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Otan kaiken huumorilla, enkä anna törkypuheiden vaivata, sillä olen yksin kaiken kanssa. Nauran kännipäisen avautumiselle ja hymyilen ennakkoluuloiselle katseelle ja jatkan elämääni eteenpäin.
Kylläpä silti tekee kipeää, kun toinen osaa painaa oikeasta napista huutamalla kaikkien kuullen: ”Mistä olet kotoisin? Onko sinulla papereita? Puhutko edes suomea?”
En kuitenkaan aio mennä samalle tasolle, muuten en olisi yhtään rasistisia huutelijoita parempi.
Hymyilen ja kävelen pois. Onpahan lapsenlapsille tarinoita kerrottavana.
Jamila Mohamud
Kirjoittaja osallistui Suomen Somalia -verkoston viestintäkurssille.