
Apua kaipaava kehitysapu
Matti Kääriäinen: Kehitysavun kirous, Into kustannus, 2014. 171 s.
Matti Kääriäisen Kehitysavun kirous teos on rehellinen, realistinen ja avoimen kriittinen katsaus Suomen kehitysapuun ja sen toimivuuteen – tai pikemminkin toimimattomuuteen. Kirja avaa myös alan poliittisen sisäpiirin toimintaa ja ajattelutapoja.
Kääriäisen mittavaan 40 vuoden uraan kehitysyhteistyön ja kehityspolitiikan parissa on mahtunut monia vaiheita ja kokemusta on kertynyt erilaisista tehtävistä ympäri maailmaa. Kirjoittaja on onnistunut kiteyttämään olennaisen viestinsä tiiviiseen ja helposti luettavaan muotoon.
Kirjassa käsitellään kehitysavun ”kirousta” kolmessa eri osiossa. Ensimmäinen osa esittelee Kääriäisen kokemuksia kehitysyhteistyöstä sen alkuvuosista aina nykyaikaan saakka. Toinen osio purkaa hänen näkemyksiään kehitysyhteistyön epäonnistumisen syihin erilaisten avun myyttien avulla. Kolmannessa kootaan näkökulmia ja kokemuksia yhteen ja analysoidaan tulevaisuutta erilaisten ajankohtaisten polttavien haasteiden näkökulmasta.
Kirjan vahva viesti on, että kehitysapu ei enää ole oikea vastaus globaalien kehitysongelmien ratkaisemiseksi, sen ohella tai sen sijaan tarvitaan isoja rakenteellisia uudistuksia ja yleistä arvomaailman muutosta. Se on rehellisyydessään ja kriittisyydessään vähintäänkin virkistävää luettavaa. Siinä on paljon asioita, joita moni epäröisi sanoa ääneen. On hienoa, että kirjailija on uskaltanut niistä kirjoittaa. Huolestuttavimmat kohdat käsittelevät sitä mentaliteettia, jolla asioita kehitysyhteistyön hallinnossa Kääriäisen näkökulmasta hoidetaan ja miten kritiikkiin suhtaudutaan. ”Hankalaksi leimautuminen” on ongelma, joka on määrittänyt Kääriäisen omaakin uraa.
Kääriäisen mukaan keskeisen haasteen kehitysavun toimivuudelle ovat tuoneet vilkkaasti vaihtuneet kehitysministerit ja tietynlainen byrokraattinen sekavuus sekä poliittisen ohjauksen sattumanvaraisuus. Kaikki nämä yhdessä ovat vaikeuttaneet alan yleistä kehitystä ja kehitysavun päätarkoitusta eli kehitysmaiden auttamista.
Kääriäinen toteaa että alan toimintaa ovat ohjanneet poliittiset totuudet kokemusperäisen tiedon sijaan. Tätä onkin kirjassa esitettyjen asioiden valossa vaikea kiistää. Myös avunantamisen motiiveja ruoditaan ja monista väittämistä saisi pitkänkin keskustelun aikaiseksi.
Kehitysavun kirous on kokonaisuutena erittäin toimiva ja tiivis paketti, mutta lukija jää helposti pohtimaan mitä kaikkea vielä jätettiin sanomatta ja toivomaan, että osasta asioista olisi voinut lukea enemmänkin. Olisi myös hienoa kuulla ministeriön vastine esitettyihin väittämiin.
Kirja kirvoitti heti julkaisemisen jälkeen suuren määrän kritiikkiä ja nosti monet kansalaisjärjestöt puolustuskannalle. Kun teoksen lukee kokonaan, siitä kuitenkin välittyy kirjailijan aito huoli ja halu parantaa järjestelmää. Kääriäisen argumentointi säilyy vankkana läpi koko teoksen.
Kääriäisen teos on kokonaisuutena varsin ajankohtainen ja käsittelee kattavasti sekä alan historiaa että nykytilaa ja sisältää sopivassa suhteessa kirjailijan omakohtaisia kokemuksia että yleistä tutkimustietoa. Sellaisenaan se on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille kehityskysymysten kanssa tekemisissä oleville asiantuntijoille, tutkijoille ja alan opiskelijoille.
Minna Mayer