Mogadishuun on koittamassa uusi aika

Mogadishua jälleenrakennetaan. Saido Mohamed vieraili kaupungissa helmikuussa ja ihmettelee matkakertomuksessaan, missä viipyvät suomalaiset rakentajat.

Alkuvuonna 2013 Mogadishuun tekemäni matkan kimmokkeena toimi Somalian naisjärjestöjen kutsu tulla tapaamaan heidän edustajiaan sekä maan naispoliitikkoja ja keskustelemaan yhteisistä asioista. Somalian johtoon oli juuri valittu uusi hallitus ja presidentti ja osasyy matkaani oli henkilökohtainen intressi tutustua Somalian valtion ja järjestöjen tämän hetkiseen tilanteeseen ja toimintaan.

Tarkoitukseni oli myös tavata naisia, jotka ovat eläneet Mogadishussa sekä sisällissodan aikana että nyt, kun se on kansainvälisestikin kohtuullisen turvalliseksi tunnustettu kaupunki. Kokonaisuutena matka herätti voimakkaan tunteen ja uskon siihen, että vihdoinkin Somaliassa asioita voidaan alkaa tehdä paremmin ja somalialaisilla on tulevaisuudentoivoa.

Halusin siis tutustua järjestökenttään, joka naisten kanssa ja heidän toimesta toimii. Joukkoon kuului niin sotien uhreja – niitä, jotka on raiskattu ja jotka muuten ovat kärsineet menetyksiä sodissa – kuin niitäkin, jotka ovat sodassa auttaneet muita.

Oli kiinnostavaa verrata pienten toimijoiden ja valtion voimia. Tapasin pääministeri Abdi Farah Shirdonin sekä luonnonvara- ja elinkeinoministeri Abdirizak Omar Mohamedin. Pääministerin kanssa keskustelimme siitä, miten diasporassa olevat somalialaiset voisivat tukea kehittyvää valtiota. Nykyinen hallitus on hyvin toimiva ja ihmisten kanssa keskustellessani tavoitin heidän kokemuksensa siitä, että Somaliassa on vihdoin kunnon valtio, josta ihmiset ovat ylpeitä. Valtion resurssit ovat kuitenkin vähäisiä tai olemattomia ja järjestelmän jälleenrakennus ja kehittäminen alkutekijöissään.

Kirjoittaja ja Somalian pääministeri Abdi Farah Shirdon.

Suomi ei hyödynnä hyvää mainettaan

Miten uusi, luottamusta saanut valtiovalta voi toimia vaikeassa tilanteessa? Pääministerin vastaus kuului, että somalialaisilla on paljon toivoa ja voimaa ja kansalaiset pärjäävät nyt, kun hallitus jo seisoo omilla jaloillaan. Suotuisan tulevaisuuden ehdoton edellytys on, että kaikki somalialaiset – niin Somaliassa kuin diasporassa elävätkin – tukevat ja antavat voimavarojaan sen luomiseen.

Nähtävillä on siis demokratian alku ja uusi, parempi suunta. Myös Kanadassa aiemmin asuneen elinkeinoministerin mukaan Somalian kehitykselle ja kasvulle on välttämätöntä, että diasporassa elävät somalialaiset ovat mukana tukemassa valtion kehitystä. Hänen mukaansa Somaliassa olevilta ihmisiltä on vaadittu paljon taistelua ja työtä tähän pisteeseen pääsemiseksi. Nyt eri alojen ihmisten tulisi palata Somaliaan tekemään työtä ja bisnestä.

Sama koskee ulkomaisia yhtiöitä. Pohjoismaiset yritykset Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta toimivat Somaliassa. Mutta missä ovat suomalaiset toimijat? Elinkeinoministerin mukaan olisi kiinnostavaa käydä keskustelua meri-, kalastus- ja laivanrakennusalojen asiantuntijuutta omaavien suomalaisten kanssa.

Suomen ja Somalian suhde voi tulevaisuudessa kehittyä vastavuoroiseen suuntaan, ja toivottavasti näin tapahtuukin. Monet somalialaiset valtiotason toimihenkilöt muistavat, miten Suomi 1980-luvun alkupuolella oli mukana tuberkuloosihankkeissa. Heidän puheissaan Suomi näyttäytyy tuttuna vanhan ystävyyssuhteen perusteella, ei vain maassa nykyään asuvien somalialaisten takia.

Mielenkiintoinen piirre Somalian tilanteessa on turkkilaisten suuri määrä. He rakentavat teitä, sairaaloita ja kouluja. Suhde Turkin ja Somalian välillä on kuin isoveljellä ja pikkuveljellä. Kuvaavaa sille, miten tuttuja ja hyväksyttyjä turkkilaiset Mogadishussa ovat, on se, että he ajavat vapaasti, ilman vartijoita autoa keskellä kaupunkia, eikä kukaan kiinnitä asiaan huomiota. Yleisesti ottaen kansainvälisyys siis näkyy ainakin Mogadishussa – matkani aikana kaupunkiin avattiin viisi suurlähetystöä. Diplomaattisuhteita on luotu uudelleen, 23 vuoden tauon jälkeen. Myös Suomen Kenian suurlähettiläs, Sofie From-Emmesberger, on jättänyt valtuuskirjeensä. Se on hieno asia.

Diasporan teoria eroaa Mogadishun käytännöstä

Tutustuin ruohonjuuritason naisjärjestöihin, tapasin yrittäjiä ja valtionjohtoa ja näin Somalian tilanteen monesta eri näkökulmasta. En voinut olla huomaamatta, miten diasporassa asuvat somalialaiset tietävät paljon politiikasta ja valtion asioista, mutta eivät niinkään ihmisten arjesta ja elämästä Somaliassa. Mediassa seurataan valtiota, politiikkaa ja poliittisia asioita, jolloin huomio kiinnittyy erityisesti ristiriitoihin. Diasporassa jauhetaan siitä, mitä presidentti ja kukakin ministeri on milloinkin sanonut. Viikon aikana Mogadishussa en kertaakaan kuullut, että pääministerillä ja presidentillä olisi ollut keskinäisiä ristiriitoja. Se oli kuitenkin ensimmäinen asia, jota minulta kysyttiin Suomeen palattuani.

Somaliassa elävät ihmiset sanovat, että rauha riittää – heitä ei kiinnosta poliittinen väittely ja se, mitä poliitikot puhuvat ja ketä vastaan. Diasporassa asuvat somalialaiset taas seuraavat aktiivisesti uutisia, mutta todellista tietoa arjesta ja maan tilanteesta heillä ei välttämättä ole, vaikka olisivatkin yhteydessä sukulaisiinsa. Sama koskee muitakin kuin somalialaistaustaisia länsimaissa. Median välittämä kuva on aina vain yksi tapa kuvata todellisuutta – niin myös Somalian tapauksessa – ja sen huomio keskittyy usein politiikkaan ja ongelmiin. Paikan päällä Somaliassa näin kuitenkin aiheita myös hyviin uutisiin.

Ihmiset luottavat tulevaisuuteen, vaikka terrori-iskuja tehdään edelleen.

Monet Somaliassa sanovat ja uskovat, että nyt on rauha. Yhteinen usko rauhaan pitää, vaikka välillä tapahtuu terroristihyökkäys tai pommi-isku. Ravintolaan, jossa olimme ystävieni kanssa edellisenä päivänä olleet syömässä ja ottamassa aurinkoa, iski itsemurhapommittaja. Sain kuulla siitä seuraavana päivänä. Säikähdin, mutta kun kerroin tunteistani ruokaseurueelleni, he totesivat, että tätähän tapahtuu koko ajan. Illalla he jo pyysivät minua uudelleen eiliseen paikkaan syömään. Vastaavista tapahtumista huolimatta ihmiset uskovat, että rauha on palannut Somaliaan.

Aiempien matkojen opit ja kokemukset

Edellisen matkani Mogadishuun tein vuonna 2006. Matkan tarkoitus tuolloin oli vapaaehtoistyö – autoin tuberkuloosisairaalassa, tutustuin terveydenhuoltojärjestelmään ja Somalian oloihin. Perehdyin myös naisten ja tyttöjen asemaan.

Tutustuin nuoreen perheenäitiin ja hänen pikkutyttöönsä. He olivat käymässä sairaalassa, jossa työskentelin. Tapaaminen kosketti. Nainen oli mennyt naimisiin 16-vuotiaana, eronnut, mennyt uudestaan naimisiin, ja eronnut jälleen. Hänellä oli tuolloin kolme lasta ja ikää 21 vuotta. Silti hän oli ehtinyt käydä läpi kaikki nuo kokemukset – lapsuuden ja nuoruuden päättymisen, lasten saamisen ja naimisiinmenon, eron, yksinhuoltajuuden, uuden liiton ja eron.

Oli raskas ja avartava kokemus nähdä, kuinka paljon elämänkokemusta jo niin nuorella voi olla. Pidämme edelleen yhteyttä, olen hänen kahden tyttärensä kummi ja maksan heidän koulunkäyntinsä. Se on pieni sijoitus omassa elämäntilanteessani. Tytöt ovat jo isoja, vanhempi on ylä- ja nuorempi ala-asteella. Odotan sitä päivää, kun he valmistuvat lukiosta.

Vuoden 2006 matkan jälkeen paluu Mogadishuun oli pitkään turvallisuussyistä mahdotonta. Vuonna 2009 matkustin kuitenkin Somalimaan Hargeisaan IOM:in (International Organisation for Migration) FINNSOM-projektin puitteissa. Hankkeessa somalitaustaiset terveydenhuollon ammattilaiset Suomesta matkustivat Somaliaan parantamaan paikallisten hoitotyöntekijöiden osaamista ja valmiuksia. Tuolloin pääsin kouluttamaan sairaanhoitajaopiskelijoita ja auttamaan kenttätyössä Hargeisan sairaalassa.

Opetin terveydenhuollon opiskelijoille hoitotyön etiikkaa ja naisten oikeuksia sekä hygieniaan liittyviä terveydenhuollon kysymyksiä. Koulutukseen osallistuivat sekä nais- että miesopiskelijat. Sairaalassa työskentelevät henkilöt osallistuivat keskusteluun vaitiolovelvollisuudesta ja tasa-arvosta asiakkaiden kohtelussa.

Keskustelimme esimerkiksi tilanteesta, jossa potilas on osastolla, eikä hänellä ole varaa maksaa paranemisensa kannalta välttämättömästä lääkkeestä. Mikä on tällöin ammattilaisen kannalta eettisesti oikea tapa toimia? Toisin kuin Suomessa, Hargeisan sairaalassa vastuu sairaanhoidon kustannuksista oli täysin sairastuneella ja hänen perheellään. Keskusteluun osallistuneiden opiskelijoiden ja ammattilaisten yleinen näkemys oli, ettei ilmaista lääkettä voi antaa. Se ei järjestelmän puitteissa olisi mahdollista.

Toinen keskustelua herättänyt teema oli vaitiolovelvollisuus. Minulle Suomessa opiskelleena asia oli itsestään selvä, mutta matkalla tapaamieni opiskelijoiden ja ammattilaisten näkemykset erosivat omistani. Keskustelimme siitä, miten vaitiolovelvollisuudesta kiinni pitäminen ei tarkoita ainoastaan ammattilaisen ja potilaan välistä suhdetta ja sitä, että potilaalla on mahdollisuus kahdenkeskiseen asioiden käsittelyyn, vaan myös sitä, ettei potilaan asioista keskustella muiden kanssa, eikä niistä kerrota ulkopuolisille. Kumpikaan ehdoista ei ollut keskusteluun osallistuneille ilmiselvä.

Hargeisassa minua mietitytti samaa ammattia ja koulutustasoa edustavien miesten ja naisten työnjako. Naiset tekivät automaattisesti ja omatoimisesti kaiken, kun taas mies saattoi istua, kunnes oma vuoro tuli, tai olla tekemättä mitään, ellei erikseen pyydetty. Työnjako avasi näkökulmaa miesten ja naisten tasa-arvoon laajemminkin.

Samalla matkalla kenttätyössä kutsuin eräänä iltapäivänä naiset palaveriin ja sanoin, että miesten tulisi nyt hoitaa työt loppuun. Myöhemmin eräs sairaanhoitaja otti tilanteen esiin ja sanoi, että kehotukseni koettiin epäkohteliaaksi. Ylläpitäjän ja huolehtijan rooli on naisille niin perinteinen, että he ottavat sen kantaakseen automaattisesti. Keskusteluihin naiset kuitenkin osallistuivat ja huomasivat, että miehillä on sama vastuu työnteosta kuin heilläkin.

Tulevaisuuden valoa ja varjoja

Ero vuoden 2006 ja 2013 matkakokemusteni välillä on valtava. Mogadishua jälleenrakennetaan joka puolella: hotelleja, ravintoloita, asuntoja. Katukuva muuttuu päivittäin.

Mogadishussa jälleenrakennus sujuu vauhdikkaasti, mutta avustuksille on edelleen suuri tarve.

Kaupungissa on kuitenkin myös pakolaisleirejä. Kuntoutuskeskuksissa käydessäni tapasin naisia, leskiä ja nuoria äitejä, joiden mies oli kuollut sodassa, naimattomia naisia, joskus raiskattuja ja lapsen saaneita. He saivat opetusta naisten yhteisvoimin toteuttamana. Ruokatukea ja avustusta toimintaansa he saavat Turkista.

Mogadishussa elää ihmisiä laidasta laitaan – todella rikkaita, keskiluokkaisia ja aivan köyhiä. Kaikkein ihaninta on nähdä aamupäivisin, miten paljon lapsia, niin tyttöjä kuin poikiakin, on menossa kouluun. Myös tytöt pääsevät kouluun, joskin se riippuu ensisijaisesti perheestä. On hienoa nähdä, kuinka paljon kaduilla on nuoria ja lapsia. Myös monet ministerit ja järjestötyöntekijät ovat nuoria. On hyvä, että nuoret osallistuvat maan jälleenrakennustyöhön.

Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää päivänpaistetta, sillä tyttöjen asiat eivät kaikilla osa-alueilla ole edistyneet. Pääkaupunkiseudulla kuulee paljon keskustelua lapsi- tai teiniavioliittojen yleistymisestä, ja opiskelun roolista tyttöjen elämässä. Kysymys on siitä, mitä opiskelun jälkeen tapahtuu. Monet jättävät peruskoulunkin kesken.

Tytöt kasvatetaan vaimoksi tai toiseksi

Moniavioisuuden yleisyys diasporassa elävien keskuudessa yllätti. On perheitä, joissa miehen yksi vaimo ja perhe on Somaliassa, ja toinen muualla, esimerkiksi Amerikassa tai Britanniassa.

Joidenkin Somaliassa asuvien miesten näkemys oli, että jos mies palaa kotimaahansa ja tekee bisnestä ja rakentaa elämää siellä, eikä ulkomailla asuva vaimo halua muuttaa mukana Somaliaan, miehen täytyy löytää toinen vaimo. Usein nämä uudet vaimot ovat hyvin nuoria. Yritin kysyä keskustelukumppaneiltani, miksi on hyväksyttävää ottaa nuori vaimo vanhemmalle miehelle?

Eräältä mieheltä, jolla on perhe Englannissa ja perheessä teini-ikäinen tytär, kysyin miltä tuntuisi jos oma tytär menisi naimisiin keski-ikäisen ukon kanssa. Miehen mukaan Somaliassa ja muualla asuvia tyttöjä ei tulisi vertailla – kyse on aivan eri asiasta. Yritin kysyä, mikä tuo ero oikein on – onko kyse asuinmaasta, ja onko oikein, että Englannissa asuva tyttö on paremmassa asemassa kuin Somaliassa asuva. Hän ei osannut vastata, vaikka yritti . Sen sijaan hän väitti minun länsimaalaistuneen liikaa. Mietin vieläkin, miksi hän soisi toisen miehen tyttären Somaliassa menevän naimisiin teini-ikäisenä, vaikkei hyväksyisi sitä oman tyttärensä kohtaloksi. Mietin sitäkin, mikä saa miehen perustamaan toisen perheen diasporasta palatessa, ja miten se vaikuttaa miehen vastuisiin molempia perheitään kohtaan.

Toisaalta Somaliassa asuvat tytöt, joiden kanssa järjestöjen kautta keskustelin, eivät nähneet vaihtoehtoa avioliitolle nuorella iällä. Heille äiti on opettanut, miten palvella miestä ja olla hyvä vaimo ja sen he osaavat. Äitinsä opettamaa naiskuvaa tyttöjen täytyy pitää yllä. Avioliiton solmiminen nuorena näyttäytyy osalle tytöistä välttämättömänä tapahtumana elämässä ja liittyy keskeisesti toimeentuloon.

Somalia on kaunis ja aurinkoinen. Sitä ei voi olla huomaamatta, kun laskeutuu Suomen helmikuisesta talvesta lähteneellä lennolla Mogadishuun, josta löytyy hiekkarantaa, auringonvaloa ja lämpöasteita lähes 40. Rannalla yksin istuessani kuitenkin mietin, että olen kyllä suomalaistunut. Kun hiekkaranta on täynnä ihmisiä, minä menen yksin sivummalle pohtimaan tätä ihanuutta. Vesimelonia rannalla nautiskellessani tunnen itseni onnelliseksi, mutta myös surulliseksi siitä, että tämä maa on kärsinyt 23 vuotta sisällissodasta.

Saido Mohamed  on Suomen Somalia -verkoston puheenjohtaja. Hän työskentelee Ihmisoikeusliitossa asiantuntijana. Saido Mohamed on perustanut somalialaisnaisia yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen tukevan Women Advocacy, Education and Human Rights kansalaisjärjestön.

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Kuvat: Saido Mohamedin arkisto.