Somalia went movies
Somalialle ja somalialaisille omistettu elokuvaviikonloppu osoitti, että maailmankuulu tarinankerrontaperinne taipuu uusiin kerrontatapoihin.
Somali Forum for Progress Finland -yhdistys järjesti lokakuussa 2012 Helsingissä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen elokuvasäätiön tukeman Somalia Goes Movies -elokuvaviikonlopun. Tapahtuman ensimmäisen päivän pääosissa olivat nuoret somalitaustaiset elokuvantekijät Naima Mohamud (14 E, 2011) ja Khadar Ahmed, (Kaupunkilaisia, 2008), molemmat elokuvaentusiasteja lapsuudestaan asti, nyt kansainvälisen uran kynnyksellä. Kolmantena elokuvana nähtiin libanonilaissyntyisen Jean Bitarin riemastuttava Säpinää Hakunilassa (2006), jossa nuoret koululaiset ottavat haltuunsa elokuvallista ja televisionomaista ilmaisua välittääkseen mietteitään monikulttuurisesta elämästään ja tulevaisuudestaan.
Toinen päivä aloitettiin Elja Hervan käsikirjoittamalla, kuvaamalla ja juontamalla dokumentilla Suomalainen tuberkuloosintorjunta Somaliassa (1986). Elokuva kuljettaa katsojia niin maaseudulla kuin kaupungeissakin ja pohtii samalla suomalaisen projektin lähtökohtia ja menetelmiä kestävyyden näkökulmasta, vaikka sisällissodan puhkeamista ei elokuvanteon aikaan vielä osattu aavistaa. Mogadishu näyttäytyy kauniina ja eloisana ja suomalais-somalialainen ammatillinen yhteistyö tuloksekkaana. Lääkäri Mulki Mölsä ja Somaliassa terveyskasvatusasiantuntijana toiminut Inari Virmakoski aikalaisina kommentoivat näkemäänsä. Myös nuori yleisö herkistyi ja eli voimakkaasti mukana nähdessään nykyisten raunioiden paikalla toimivan ja elävän kaupungin ja sen iloisen toimeliaat asukkaat.
Sukupolvet kohtasivat
Päivän toisena teemana oli sukupolvien kohtaaminen. Keskustelua johdattelivat Väestöliiton monikulttuurisuusasiantuntija Maryan Abdulkarim ja vakuuttavaa työtä toimittajana ja dokumentaristina Yleisradiolle tekevä toimittaja Wali Hashi. Melkein vastaparina menneelle ajalle Wali Hashi esitti tuoreen dokumentin käynnistään Mogadishussa loppukesällä 2011, jolloin turvallisuustilanne ensi kertaa salli vierailun ja kuvaamisen niin nälkäleireillä kuin entisillä kotikulmilla.
Syksyllä 2012 uusi kansainvälisen tuen avulla rakennettu hallinto on Afrikan unionin joukkojen avulla onnistunut rauhoittamaan alueellisia konflikteja ja luomaan uskoa tulevaisuuteen, mutta rikkinäisen saaminen eheäksi ja sukupolvien toipuminen sodan aiheuttamista traumoista voi viedä paljon aikaa. Suru koetuista menetyksistä ja pettymys ylipäätään jo kerran orastaneen kehityksen pysähtymisestä ei ehkä ole sukupolvien yhteinen, mutta nuoretkin kaipaavat yhteyttä kulttuurisiin juuriinsa tarttuakseen mahdollisuuksiinsa ja toteuttaakseen unelmiaan.
Kolmantena osiona keskusteltiin elokuvasta maailmankuvan ja tapahtumien heijastimena. Johdattelijoina toimivat Naima Mohamud ja toimittaja Wali Hashi. Keskustelua vauhdittamaan katsottiin Abdimalik Isak Alin yhdessä Waayaha Cusub -musiikkiryhmän kanssa toteuttamaa filmatisointia Ali & Awrala (2006). Elokuva on tuotettu Nairobin aktiivisessa Eastleighwood-filmiyhteisössä ja se on pääosin kuvattu Mombasan hyvinvoivissa maisemissa. Somalinuorten sovitus nuoren rakkauden kariutumisesta ympäristön ennakkoluuloihin toi saliin raikkaan tuulahduksen Afrikasta, mutta kirvoitti samalla yleisössä kipakkaa keskustelua perheen perinteiden ja odotusten ja toisaalta omien toiveiden ja arvojen välisistä ristiriidoista nuorten elämässä.
Maija Kajava on vapaa kirjoittaja ja Somali Forum for Progress Finland ry:n sihteeri.
Kuva ja kuvakäsittely: Kari Eloranta
Fakta
Elävien kuvien Somalia
Jo ennen kuin videot ja televisio ryntäsivät massiivisesti afrikkalaisille markkinoille 1980-luvulla oli Mogadishun asukkaille tarjolla elävien kuvien kautta kansainvälisyyttä, seikkailuja, jännitystä, huumoriakin, mutta ennen kaikkea romantiikkaa. Kymmenissä teattereissa ja kulttuurikeskuksissa avoimen tähtitaivaan alla heijastettiin seinille tai valkokankaille egyptiläisiä, intialaisia, italialaisia, saksalaisia ja amerikkalaisia elokuvia, alkukielellä tai dubattuina.
Kuten Suomessa, myös Somaliassa historiallisesti ensimmäiset kosketuskohdat eläviin kuviin syntyivät kansainvälisten, kiertävien uutiskatsausten kautta. Vähitellen syntyi myös omaa tuotantoa ja tiettävästi ensimmäisenä somalialais-italialaisena yhteistuotantona valmistui Hajji Cagakomben elokuva Miyi iyo magaalo (Maaseutu ja kaupunki) vuonna 1963. Valtiollinen televisio aloitti toimintansa sekin jo 1970-luvulla.
Rikas suullinen kertomataito ja tarinaperinne liittyvät ikiaikaiseen paimentolaiskulttuuriin. Somalinkielen kirjoitustavan vakiinnuttua valtiovalta alkoi panostaa voimakkaasti luku- ja kirjoitustaidon ja yleisen valistuksen levittämiseen. Vuoden 1969 vallankumouksen neuvostososialismin leimaamissa jälkitunnelmissa painotettiin myös naisten emansipaatiota ja tasa-arvoa. Kuvallinen ilmaisu vahvistui kaikkialla: edistys tuntui olevan aivan käsien ulottuvilla.
Ensimmäinen somalinkielellä julkaistu romaani Faarah M J Awlin Aqoondarro waa u nacab jacayl (1974, Oppimattomuus on rakkauden vihollinen 1999) kertoo romanttisen tarinan perinteisen elämäntavan ja nykyajan kohtaamisesta ja kutoo samalla onnettomasti päättyvän rakkaustarinan ympärille hienoa ympäristökuvausta ja sanataidetta. Vanha kertomus Alista ja Awralasta on Nairobissa asuvien somalinuorten ansiosta löytänyt myöhemmin tiensä myös elokuvien maailmaan.
Kansainvälisesti ehkä mielenkiintoisin dokumentti ajalta ennen sotaa on ranskalaisen vaikuttajan, kirjailijan, dokumentaristin ja myöhemmin kulttuuriministerinäkin toimineen Frédéric Mitterrandin laaja (myös kirjana julkaistu) elokuvaessee Lettres d’amour en Somalie (Rakkauskirjeitä Somaliasta, 1981) ainutlaatuisine dokumenttiosioineen.
Valistavat ja tietoiskutyyppiset videot ja elokuvat ovat myös kuuluneet niin viranomaisten kuin järjestöjenkin vaikuttamistyön pelivälineisiin jo vuosikymmenien ajan. Viestintäalan kouluttajana UNDP:n leivissä toiminut Pekka Mölsä toimitti ja kuvasi opiskelijoidensa kanssa sekä tuberkuloosivalistukseen että aavikoitumisen estämiseen tarkoitetut elokuvat. Tuberkuloosihankkeessa toiminut lääkäri Reijo Salovaara dokumentoi työhönsä liittyen ja myös vapaa-aikanaan runsaasti arvokasta videoaineistoa, josta vasta osa on saatu julkisuuteen. Lääkäri Elja Herva suunnitteli ja kuvasi Yleisradiolle dokumentit tuberkuloosityöstä ja veripalveluohjelmasta sekä Punaiselle Puolikuulle veripalvelua koskevan valistuselokuvan.
Elokuvan, television, videoiden ja internetin aikakaudella, eikä vähiten youtube.com -tyyppisten globaalien palvelujen ansiosta, somalinkielistä elokuvaa tuotetaan ja esitetään nykyään ympäri maailmaa. Myös historiallisia dokumentteja on runsaasti tarjolla. Eri vuosikymmeniltä peräisin olevat musiikki- ja teatteriesitykset ovat tuoneet onnellisia muistoja ja lohtua diasporassa eläville. Häävideoista ja matkakuvauksista on syntynyt kukoistavaa bisnestä kaikkialla.
1980–1991 – Suomalaiset kuvaajina Somaliassa
Pekka Mölsä: Duug bacaadka / Aavikoitumisen torjunta, Mogadishu 1985; Qaaxo dabargoyaa / Tuberkuloosin poisjuuriminen, Mogadishu 1985.
Pekka Mölsä, Leo Riski, Pirkko Tanttu: Somalia – kamelien ja pakolaisten maa, Suomi-Somalia seura 1987.
Elja Herva: Suomalainen tuberkuloosintorjunta Somaliassa, Suomen Punainen Risti ja Somalian Punainen Puolikuu, YLE 1985; Bixi deeg uu diig, SPR Veripalvelu 1986.
Reijo Salovaara: Sidee tahay?, Suomi-Somalia seura 1992.
Yleisradiolle kuvasivat pitempiä reportaaseja 1980-luvun kehitysyhteistyöhankkeista Somaliassa mm. toimittajat Karl Sahlgren ja Vesa Toijonen.
Tarja Tallqvist: Unohdettu hätä, oma tuotanto, 1991 (dokumentti Kansainvälisen Punaisen Ristin delegaatin Eeva Koivulehdon työstä sisällissotaan ajautuneessa Mogadishussa).
2000-luku – Somalialaiset kuvaajina Somaliassa
Shukri Omar Ahmed ja Wali Hashi: Rajan yli, YLE 2003; Merirosvojen rannikko YLE 2009.
Shukri Omar Ahmed: Missä on minun paikkani, YLE 2003; Askel pidemmälle, YLE 2004; En hylkää omiani, YLE 2004 (varhaistuotantoa, myöhemmin Shiffan naisten mediakasvatusprojekti Somaliassa).
Wali Hashi: lukuisia dokumentteja ja muuta ohjelmatuotantoa Somaliaan liittyen, tilaajina paikallistelevisiot, Yleisradio ja Suomen Somali TV.
