JULKAISIJA • UTGIVARE • PUBLISHER
Suomen Somalia-verkosto ry
Finnish Somalia Network
www.somaliaverkosto.fi
YHTEYSTIEDOT • KONTAKT • CONTACT
1/2012
PÄÄTOIMITTAJA
CHEFREDAKTÖR
EDITOR
Marja Tiilikainen
TOIMITUSSIHTEERI
REDAKTIONSSEKRETERARE
SUB-EDITOR
Maippi Tapanainen
TOIMITUSKUNTA
REDAKTION
EDITORIAL BOARD
Hassan Abdi Ali
Mohamed Ahmed Elfadl
Peik Johansson
Liisa Laakso
Minna Mayer
Abdirizak Hassan Mohamed
Matti Ripatti
Teppo Tiilikainen

ISSN-L 1799-6163
ISSN 1799-6163

AFRIKAN SARVI
on Somalian, Djiboutin, Eritrean, Etiopian, Sudanin ja Etelä-Sudanin kehityskysymyksiin keskittyvä verkkolehti. Lehteä julkaisee Suomen Somalia-verkosto ry. Afrikan Sarvessa julkaistaan sekä tutkimukseen että käytännön työhön perustuvia artikkeleita ja puheenvuoroja. Afrikan Sarvi on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti) ja se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.
AFRIKAS HORN
är en nättidskrift som fokuserar på utvecklingsfrågor i Somalia, Djibouti, Eritrea, Etiopien, Sudan och Södra Sudan. Tidningen utges av Suomen Somalia-verkosto (Finlands Somalia-nätverk). Artiklarna och det övriga innehållet i Afrikas Horn baserar sig på både forskning och praktiskt arbete. Afrikas Horn är trespråkig (finska, svenska, engelska) och utkommer två gånger per år.
HORN OF AFRICA JOURNAL
is an electronic journal which focuses on developmental questions in Somalia, Djibouti, Eritrea, Ethiopia, Sudan and South Sudan. It is published by the Finnish Somalia Network. The articles and other materials are based both on research and practical work. Horn of Africa Journal is trilingual (Finnish, Swedish, English) and it is issued twice a year.

Ohjeita Afrikan Sarven kirjoittajille
Anvisningar för bidragsgivare
Instructions for contributors

TUSMADA WARGEYSKA OO SOOMAALI AH

تعريف عن الصحيفة باللغة العربية

PRÉSENTATION EN FRANÇAIS

Heidi Hautala
1/2012

images/issue2/hh pieni.jpgHeidi Hautala

Kenia ja Somalia: pyrkimyksiä demokratiaan ja rauhaan

Kenia on vuoden 2007 vaaliväkivalta-aallon jälkeen valinkauhassa. Ensimmäisellä kehitysministerimatkallani tähän kiehtovaan maahan vaikutuin viime aikojen poliittisesta kehityksestä kohti demokratiaa, mutta selväksi tuli myös, miten hauras tilanne on juuri nyt ennen vaalivuotta.

Oli erikoinen yhteensattuma, että samana maanantai-iltapäivänä, jolloin hallituksessa tehtiin merkittäviä ministerivaihdoksia, sain tavata kolme avainhenkilöä: oikeusministerin, ulkoministerin ja lopuksi hieman poissaolevalta vaikuttavan pääministerin. Tunti sen jälkeen tuli uutinen: oikeusministeri vaihtui opetusministeriksi ja ulkoministeri kauppaministeriksi.

Mistä sitten oli kysymys? Presidentti Kibaki ja pääministeri Odinga jakavat vallan, ja nyt skismaa aiheuttaa presidenttipuolueen keskeisten poliitikkojen kutsu Haagiin vastaamaan vuoden 2007 vaaliväkivallasta. Epäillään, että oikeusministeri meni vaihtoon oltuaan liian yhteistyöhaluinen kansainvälisen rikostuomioistuimen suuntaan.
Kenian uusi perustuslaki on hyvin moderni ja edistyksellinen ja – ilahduttavaa Suomen uuden kehityspoliittisen ohjelman näkökulmasta – se on ihmisoikeusperustainen.

Syrjäytetty oikeusministeri ehti signeerata minulle oman kappaleen perustuslakia, joka luo hyvät puitteet oikeusvaltiolle, vastuunalaiselle hallinnolle ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle.

Kysymys on nyt toimeenpanosta. Perustuslain yksi luku koskee päätöksentekijöiden integriteettiä, ja sen noudattaminen merkitsisi vahvaa iskua rehottavaa korruptiota vastaan. Jos kaikki tämä toteutuu, Afrikan sarvessa ainakin Kenia rakentaa demokratiaa ja perustaa politiikkansa ihmisoikeuksien kunnioitukseen. Kansalaisjärjestöt painottivat, että lainvalvontaviranomaisten mielivalta on iso ongelma ja näkyy muun muassa laittomina teloituksina ja muina vakavina ihmisoikeusloukkauksina.

Matkalla pääsin tutustumaan Afrikan sarven pakolaisongelmiin. Viime syksynä turvallisuussyistä peruuntunut käyntini Dadaabin pakolaisleiriin korvautui nyt vierailulla Kakuman leirille. Sinne on 20 vuoden aikana oman maan väkivaltaa ja nälänhätää paennut lähinnä somaleja, etiopialaisia ja sudanilaisia. Pohjois- ja Etelä-Sudanin välisten vihollisuuksien takia uusimpien tulokkaiden joukossa on juuri sudanilaisia.

Tämä kuivuuden vaivaama alue kärsii jo nyt voimakkaasti ilmastonmuutoksesta. Kuiva joenpohja odottaa viivästyneitä sateita. Pakolaiset ja paikalliset käyvät pienimuotoista kauppaa keskenään. Leirin lukemattomista pienistä kaupoista olisikin voinut hankkia mitä tahansa polttoaineista ruokaan, polkupyöriin ja Afrikassa nyt valtavaa vauhtia yleistyviin kännyköihin. Erityisesti somalialaiset ovat hyviä bisnes-ihmisiä, mistä uskon olevan hyötyä Somalian jälleenrakennuksessa.

Leirillä käydään myös koulua. Meidät vietiin luokkahuoneeseen, jossa on pölyävä maalattia ja lattialla kiviä. Oppilaat ovat tuoneet ne sinne istuimikseen. Kaikki on kovin väliaikaista, vaikka leiri on kestänyt jo yhden sukupolven ajan.

Leirin synnytyssairaalassa jäimme pohtimaan, missä tuona sunnuntaina syntynyt poikalapsi tulee elämään 20 vuoden päästä. Päätimme, että Suomi tekee omalta osaltaan parhaansa, että hänen ei tarvitse olla silloin Kakuman leirillä avustusten varassa. Humanitaarinen apu ei riitä, vaan tarvitaan myös kehitysponnisteluja, jotta ihmiset saavat valmiuksia jatkaa elämäänsä leirin ulkopuolella. Kenian hallitus pysyy tiukassa kannassaan, että leiri on käytännössä siirrettävä Somalian puolelle.

Lähes kaikki leirin somalialaiset naiset ovat ympärileikattuja ja tarvitsevat siksi keisarileikkauksen. Pohdiskelimme leirin uuden ranskalaisen johtajan kanssa, että somalidiaspora, joka on nähnyt toisenlaista kulttuuria uusissa kotimaissaan, voisi varmaan auttaa kitkemään tuota julmaa perinnettä.

Afrikassa on yleistä, että vaikka tytötkin jo pääsevät aika mukavasti käymään koulua, 13–14 -vuotiaina heidät vedetään takaisin kotitöiden pariin ja pahimmassa tapauksessa avioliittoon. Angelina Jolie muuten rahoittaa Kakuman leirillä tyttöjen sisäoppilaitosta, jossa he voivat välttyä koulunkäynnin keskeyttämiseltä.

Somalian tilanteesta saimme Nairobissa tuoretta tietoa myös YK:n edustajilta. Kansainvälisen yhteisön on nyt tuettava kehitystä, joka elokuuhun mennessä siirtää vallan väliaikaishallitukselta uuden perustuslain mukaisille instituutioille. Toukokuun kansalliskokous Mogadishussa on tärkeä etappi tiellä demokraattiseen valtioon. Suomi on Kirkon ulkomaanapua tukemalla edistänyt somaliklaanien perinteisten johtajien vuoropuhelua. Nyt heillä on valta ja mahdollisuus edistää kansallista sopua.

Matkani aikana minulla oli mahdollisuus käydä vielä yllätysvierailulla kansainvälisen pakolaisjärjestö IOM:n Somalia-seminaarissa, johon osallistui maan jälleenrakennuksessa mukavia olevia diasporan edustajia. Meillä oli sydämellinen tapaaminen runsaan kymmenen Suomen somalialaisen kanssa, jotka terveydenhuollon ammattilaisina olivat lähteneet auttamaan ihmisiä Somalimaassa, jo hieman rauhoittuneessa osassa Somaliaa. Keskustelimme vilkkaasti – suomeksi – keinoista saada heille käytettyjä instrumentteja. Nämä ihmiset eivät olleet päätyneet Kakuman leirille vaan Suomeen ja olivat nyt täynnä uskoa kotimaansa tulevaisuuteen.

Afrikan sarvi on tulevaisuudessa entistäkin vahvemmin Suomen kehitysponnistelujen tärkeä kohde. Seuraavaksi aion matkustaa Somaliaan, kun maassa on uusi hallitus.

Heidi Hautala
kehitysministeri

 
JULKAISIJA • UTGIVARE • PUBLISHER
Suomen Somalia-verkosto ry
Finnish Somalia Network
www.somaliaverkosto.fi
YHTEYSTIEDOT • KONTAKT • CONTACT