JULKAISIJA • UTGIVARE • PUBLISHER
Suomen Somalia-verkosto ry
Finnish Somalia Network
www.somaliaverkosto.fi
YHTEYSTIEDOT • KONTAKT • CONTACT
1/2012
PÄÄTOIMITTAJA
CHEFREDAKTÖR
EDITOR
Marja Tiilikainen
TOIMITUSSIHTEERI
REDAKTIONSSEKRETERARE
SUB-EDITOR
Maippi Tapanainen
TOIMITUSKUNTA
REDAKTION
EDITORIAL BOARD
Hassan Abdi Ali
Mohamed Ahmed Elfadl
Peik Johansson
Liisa Laakso
Minna Mayer
Abdirizak Hassan Mohamed
Matti Ripatti
Teppo Tiilikainen

ISSN-L 1799-6163
ISSN 1799-6163

AFRIKAN SARVI
on Somalian, Djiboutin, Eritrean, Etiopian, Sudanin ja Etelä-Sudanin kehityskysymyksiin keskittyvä verkkolehti. Lehteä julkaisee Suomen Somalia-verkosto ry. Afrikan Sarvessa julkaistaan sekä tutkimukseen että käytännön työhön perustuvia artikkeleita ja puheenvuoroja. Afrikan Sarvi on kolmikielinen (suomi, ruotsi, englanti) ja se ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.
AFRIKAS HORN
är en nättidskrift som fokuserar på utvecklingsfrågor i Somalia, Djibouti, Eritrea, Etiopien, Sudan och Södra Sudan. Tidningen utges av Suomen Somalia-verkosto (Finlands Somalia-nätverk). Artiklarna och det övriga innehållet i Afrikas Horn baserar sig på både forskning och praktiskt arbete. Afrikas Horn är trespråkig (finska, svenska, engelska) och utkommer två gånger per år.
HORN OF AFRICA JOURNAL
is an electronic journal which focuses on developmental questions in Somalia, Djibouti, Eritrea, Ethiopia, Sudan and South Sudan. It is published by the Finnish Somalia Network. The articles and other materials are based both on research and practical work. Horn of Africa Journal is trilingual (Finnish, Swedish, English) and it is issued twice a year.

Ohjeita Afrikan Sarven kirjoittajille
Anvisningar för bidragsgivare
Instructions for contributors

TUSMADA WARGEYSKA OO SOOMAALI AH

تعريف عن الصحيفة باللغة العربية

PRÉSENTATION EN FRANÇAIS

Janne Hukka
1/2012

Yksinäiset lapset tarvitsevat oikean kodin

images/issue2/poika puusssa.jpg

Pakomatkallaan tai pakolaisleirillä lapsi ja vanhemmat voivat eksyä toisistaan. Jokaiselle yksinäiselle lapselle yritetään löytää huoltaja, vaikkei omia vanhempia löytyisikään.

Etiopian ja Somalian rajalla sijaitsee Dollo Adon pakolaisleirien rypäs, jonka viidessä alaleirissä asuu lähes 140 000 ihmistä. Leirit syntyivät kuivalle ylänköalueelle nopeaan tahtiin, kun Afrikan sarven nälänhätä kärjistyi vuoden 2011 kesällä.

Kasvun nopeutta kuvaa hyvin Hilaweynin, eli Helvetin tuulen alaleirin kehitys. Leiri paisui täyteen mittaansa, 40 000 asukkaan kokoiseksi, vain muutamassa kuukaudessa. Pakolaisista yli 80 prosenttia on lapsia ja heidän äitejään, kuten monilla muillakin Etelä-Somalian hädän luomilla leireillä.

Pelastakaa Lapset toimii leireillä erityisesti nuorten lasten terveyden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

"Iso osa leireille saapuvista lapsista on aliravittuja tai loukkaantuneita. Monet heistä ovat myös traumatisoituneita Somaliassa tai leirimatkalla näkemistään asioista", kertoo Pelastakaa Lapset -järjestön Randi Saure.

"Monet heistä saapuvat leireille yksin tai sisarustensa kanssa ilman huoltajaa."

Lapsen joutuminen eroon huoltajastaan ei ole kriisitilanteissa poikkeuksellista. Toiset lapset hylätään tarkoituksella, mutta yleensä lapsi jää yksin epäonnen tai huonon sattuman vuoksi.

Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että huoltaja ei löydä lasta ruoan- ja vedenhakuretkeltä palatessaan. Lapsia joutuu eroon vanhemmistaan myös kaoottisissa tilanteissa, kun suuret määrät ihmisiä pakenee väkivallan uhkaa. Joiltain lapsilta vanhemmat vie kuolema.

images/farhan.jpg

Kun äiti kuoli, kolmevuotiaasta Farhanista tuli ujo poika.

Näin kävi kolme vuotta vanhalle Farhanille ja hänen sisaruksilleen, joiden äiti kuoli pian leirille saapumisen jälkeen. Lapset toimitettiin Pelastakaa Lasten hoitoon, ja järjestö hankki heille sijaisperheen hoitajaksi. Samalla aloitettiin lähisukulaisten etsintä.

Yksinäinen lapsi on vaarassa monin tavoin

Lähtökohtaisesti paras hoitopaikka lapselle on tuttujen ja luotettavien ihmisten luona.
Erityisen haavoittuvaisia yksinäiset lapset ovat hätätilanteissa. Silloin lapset jäävät ilman turvaa ja huolenpitoa juuri, kun he sitä eniten tarvitsevat.

Yksinäisyys lisää riskiä joutua hyväksikäytön, pahoinpitelyn tai ihmiskaupan uhriksi. Somaliassa al-Shabaabin tiedetään rekrytoineen lapsia riveihinsä. On myös dokumentoituja tapauksia lapsia seksuaalisesti hyväkseen käyttäneistä rauhanturvaajista.

Läheisen huoltajan puuttuminen ei ole hyväksi lasten kehitykselle, vaikka lapsi eläisi puitteiltaan turvallisessa ja terveellisessä ympäristössä.

Äitinsä menettänyttä Farhania seurannut Pelastakaa Lasten kenttätyöntekijä Fatima Mohamed Nuur kertoo, että poika muuttui pian sijaisperheeseen saapumisen jälkeen ujoksi. Kului neljä kuukautta ennen kuin hän alkoi tulla kuorestaan ulos.

Järjestöiltä lasten yhdistäminen vanhempiinsa vaatii tehokasta tiedonjakoa, tarkkaa tilastointia ja avointa yhteistyötä.

Monet järjestöjen käytännöistä saivat alkunsa Ruandan kansanmurhan seurauksena. Tuolloin maahan saapuneilla järjestöillä oli huolehdittavanaan yli 100 000 vanhemmistaan eroon joutunutta lasta.

Vuoteen 2004 mennessä kaikki merkittävät kansainväliset avustusjärjestöt, mukaan lukien Dollo Adon leireillä työskentelevät kansainvälinen Punainen Risti, Lääkärit ilman rajoja ja Pelastakaa Lapset, ovat sitoutuneet yhteisiin käytäntöihin lasten saattamiseksi läheistensä luokse.
Niiden ansioista Dollo Adon leirien kautta tähän mennessä kulkeneista 2200 yksinäisestä lapsesta jo kaksi tuhatta on löytänyt huoltajan. Erilaisissa perheenomaisissa sijaishoidoissa leireillä on edelleen 167 lasta.

Hädässä olevien hoitaminen kunnia-asia

Leireillä iso osan Pelastakaa Lasten käytännön työstä on vapaaehtoisten verkoston vastuulla.
"Vapaaehtoiset ovat pakolaisyhteisön kunnioittamia henkilöitä, jotka pakolaiset nimittävät itse", Saure kertoo.

"Somalikulttuurissa on kunniatehtävä hoitaa orpoja ja hädässä olevia lapsia. Tämän vuoksi pakolaiset päättivät itse, että sijaisperheiden ei tule saada korvausta hoitamistaan lapsista", hän lisää.

images/issue2/jamac1.jpg

Jamac teki matkaa leirille kolme kuukautta, matkarahat hän tienasi itse.

Sukulaisistaan ja lähiyhteisöstään erossa elävä Jamac elää sijaishuoltajien kanssa. Hän matkasi leirille yksin kotiseudultaan Somaliasta kolme kuukautta. Hän asuu nyt huoltajaperheen kanssa samassa teltassa. Rahat matkaan Jamac ansaitsi tekemällä työtä, sillä hänen isänsä hylkäsi hänet mentyään uudelleen naimisiin.

"Yksin oleminen on vaikeaa. Se on todella rankkaa", hän kertoo.
"Matkalla tänne jouduin tekemään töitä vaarallisissa paikoissa, kuten rakennustyömailla. Vanhempien ei pitäisi antaa lastensa tehdä töitä sellaisissa paikoissa, mutta minun oli pakko. Tarvitsin rahaa ruokaan ja matkaan."

Molemmat vanhempansa menettäneiden orpolasten määrä on kuitenkin yleensä hyvin pieni. Suurimmalle osalle lapsista löytyy vanhempi tai lähisukulainen huoltajaksi lähes välittömästi.

images/issue2/farhia nadifa neighbours.jpg

Farhia on vasta viidentoista, mutta hänellä on jo vastuullaan kaksi sukulaislasta.

Pelastakaa Lapset on seurannut leirillä 15-vuotiasta Farhiaa, joka otti hoidettavakseen viisivuotiaan sisarentyttönsä ja 13-vuotiaan sisarenpoikansa jo Somaliassa.

"Kun Nadifan ja Hassanin äiti kuoli, heistä tuli minun lapsiani. Aloitimme silloin matkan leirille heti", Farhia kertoo.

Pelastakaa Lapset järjestää lapsille mahdollisuuden koulunkäyntiin ja tarkkailee heidän hyvinvointiaan säännöllisesti.

Lasten hyvinvointi otetaan huomioon myös perheitä yhdistettäessä.

Kolme päivää sen jälkeen, kun Fatima Nuur vieraili Farhanin sijaisperheessä edellisen kerran, hän sai kuulla vapaaehtoisilta että lasten isä oli löytynyt Dolla Adon toiselta leiriltä. He päättivät yhdessä, että olisi lapsille parasta, jos he jäisivät samaan leiriin, jossa he ovat asuneet tähän asti.

Muutama päivä myöhemmin isä saapui tapaamaan lapsia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

"Uudelleen näkeminen oli hyvin tunteellinen tapahtuma. Kaikki hymyilivät, myös Farhan. Lapset sanoivat uudelleen ja uudelleen, että he ovat onnellisia 'olen niin onnellinen' ja isä halasi heitä", Fatima kuvaa.

"Olen aina hyvin iloinen, kun saamme perheen yhdistettyä."


Janne Hukka

Kirjoittaja on maailma.net-uutissivuston päätoimittaja.

Kuvat: Jan Grarup/Noor for Save the Children, Ingrid Lund/Save the Children


 
JULKAISIJA • UTGIVARE • PUBLISHER
Suomen Somalia-verkosto ry
Finnish Somalia Network
www.somaliaverkosto.fi
YHTEYSTIEDOT • KONTAKT • CONTACT