Itsenäisyydestä se alkaa
Chuol Ngoi oli yksi Etelä-Sudanin niin sanotuista unohdetuista pojista. Kymmenvuotiaana hänet lähetettiin sotaa pakoon rajan yli Etiopiaan. Sudanin kansan vapautusliikkeen SPLM:n pakolaisleirillä oli mahdollista käydä koulua.
Kun Etiopiassa vuonna 1991 valta vaihtui, pakolaiset ajettiin takaisin Sudaniin ja 8–14-vuotiaat pojat sijoitettiin omalle leirilleen. Pian Sudanin hallituksen helikopterit pommittivat leiriä. Yhdessä ulkomaisten avustusjärjestöjen kanssa kymmenen tuhatta poikaa organisoitiin pitkälle marssille 400 kilometrin päähän Keniaan.
Muutaman vuoden leirielämän jälkeen Ngoi pääsi Keniasta kiintiöpakolaiseksi Yhdysvaltoihin.
Nyt hän on palannut synnyinmaahansa, ensimmäistä kertaa rauhan aikaan. Tammikuussa hän kävi äänestämässä kansanäänestyksessä Etelä-Sudanin itsenäisyydestä.
”Itsenäisyys ei ole päämäärä, vaan vasta alkua uuden valtion rakentamiselle”, Ngoi sanoi minulle äänestysviikolla Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa.
”Meillä on edessämme vielä pitkä ja mutkainen tie. Ensiksi ihmisille on saatava työtä. Olen ollut puoli vuotta täällä työttömänä. Julkisen hallinnon työpaikat jaetaan usein heimon mukaan. Etelä-Sudanin väliaikainen hallinto on korviaan myöten korruptoitunut.”
***
Haasteista huolimatta eteläsudanilaiset haluavat itsenäisyyttä. Kansanäänestyksessä 99 prosenttia äänestäneistä kannatti Etelä-Sudanin irrottautumista Sudanista. Vaalitarkkailijoiden mielestä äänestys sujui kansainvälisten standardien mukaisesti. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Etelä-Sudan itsenäistyy 9. heinäkuuta.
Hyvinvointimittareilla Etelä-Sudan tulee olemaan aluksi maailman takapajuisimpia maita. 90 prosenttia väestöstä elää alle dollarilla päivässä. Puolet väestöstä on vailla puhdasta juomavettä. Vain joka neljäs eteläsudanilainen osaa lukea. Äitiyskuolleisuus on maailman korkeimpia.
Myös infrastruktuurista on pulaa. Päällystettyjä teitä on tällä hetkellä 60 kilometriä – maassa, joka on kaksi kertaa niin iso kuin Suomi.
Pääkaupunki Juba on rutiköyhä hökkelikylä pölyisellä tasangolla Valkoisen Niilin varrella. Vesi ostetaan pulloissa tai tankkiautoista, sähkö tulee generaattoreista, ja elintarvikkeet tuodaan Ugandasta. Hinnat ovat kuitenkin taivaissa, avustusjärjestöjen maksamien päätähuimaavien rahasummien vuoksi.
Eteläsudanilaiset sanovat, että itsenäistyvän maan surkeat lähtökohdat ovat pitkällisen sorron ja riiston seurausta.
”Kuinka kukaan voisi kehittyä ja rakentaa infrastruktuuria, kun naapuri on vuosikymmenien ajan käynyt lypsämässä kaiken maidon lehmistä”, totesi Juban opetussairaalan lääkäri Nhial Monykuany.
***
Etelä-Sudanista porattu öljy oli yhtenä syynä konfliktiin pohjoisen ja etelän välillä. Nyt öljyntuotannon uskotaan ainakin aluksi yhdistävän uusia naapurimaita. 80 prosenttia Sudanin öljystä on peräisin Etelä-Sudanin maaperästä, mutta öljyputket kulkevat pohjoiseen ja öljynjalostamot sijaitsevat pohjoisessa, samoin Port Sudanin öljysatama.
Öljytulojen jaosta ja maiden välisen rajan tarkasta sijainnista käydään vielä neuvotteluja pohjoisen ja etelän hallitusten välillä. Vuoden 2005 rauhansopimuksen mukaan öljytulot olisi pitänyt jakaa tasan pohjoisen ja etelän välillä, mutta etelässä öljytuloista ei näy jälkeäkään.
Sudanin suurimmilla öljykentillä öljyntuotannosta on vastannut Kiinan, Malesian ja Intian valtiollisten öljy-yhtiöiden yhdessä Sudanin hallituksen kanssa muodostama yhteisyritys. Kiina toivoo öljynporauksen jatkuvan ennallaan myös Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeen.
Kilpailu öljyvaroista on kuitenkin kiihtymässä. Ranskalaisyhtiö Total on jo käynnistämässä öljynetsintöjä Etelä-Sudanissa. Pian itsenäistymisen jälkeen maahan odotetaan myös yhdysvaltalaisia öljy-yhtiöitä.
Toivokaamme, että myös öljyntuotanto sujuisi jatkossa kansainvälisten standardien mukaisesti ja paikalliset asukkaat pääsisivät hyötymään öljytuloista.
Peik Johansson
Kirjoittaja on toimittaja, joka on seurannut Sudanin tilannetta 1990-luvun alusta asti.