1/2014
Print this page

Kirja: Naisten elämää Somalian aavikoilla

Nura Farah: Aavikon tyttäret. Otava, 2014. 236 s.

Aavikon tyttäret sijoittuu 1900-luvun puolivälin Somaliaan. Kirjassa seurataan haaveilija Khadijan elämää, lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Teos vie mukanaan kuumana hehkuvan auringon ja aavikon maahan, jossa niin ristiriidat ja kärsimykset kuin rakkaus ja lojaalius kuuluvat naisten elämään, sukupolvesta toiseen.

Kirjailija Nura Farah on muuttanut Suomeen 13-vuotiaana ja kouluttautunut laborantiksi. Aavikon tyttäret on hänen esikoisteoksensa ja ensimmäinen somalialaisen suomeksi kirjoittama romaani. Teoksen vahvuutena on kulttuurin ja tapojen kuvaaminen yksityiskohtaisesti, tavalla, joka saa lukijan ymmärtämään heidän tunteitaan ja elämäänsä, mutta myös tapahtumien syitä ja isomman mittakaavan seurauksia.

Kirja lähtee liikkeelle Khadijan lapsuudesta. Khadija on elämännälkäinen, iloinen ja suvustaan ylpeä nuori tyttö. Hän haaveilee runonlaulannasta, jossa onkin erittäin lahjakas. Khadijan äiti, Fatima, on marttyyrin leski ja siten saa ympäristön myötätunnon. Hän pitää kovaa kuria tyttärelleen taatakseen hänelle parhaan mahdollisen elämänpolun, paremman kuin itselleen.

Teoksessa seurataan Khadijan kasvutarinaa erilaisten riittien ja elämänvaiheiden läpi. Khadija päätyykin erinäisten vaiheiden kautta naimisiin, hyvälle miehelle toiseksi vaimoksi. Oman roolin ottaminen tässä vaikeassa tilanteessa on kuitenkin nuorelle tytölle hankalaa ja varsinkin äidistä irtautuminen tuntuu vaikealta. Vie kauan aikaa, ennen kuin Khadija aikuistuu ja asiat asettuvat parempiin uomiin. Elämä tuo Khadijalle kuitenkin mukanaan myös paljon hyviä asioita.

Aavikon tytärten tempo on riittävän nopea ja asiat etenevät joutuisasti. Tarina vie helposti mukanaan ja kirja onkin varsin nopealukuinen. Tarinassa keskitytään kuvaamaan elämää tyttöjen ja naisten näkökulmasta ja käydään läpi antoisalla tavalla naisen elämään mahtuva tapahtumien ja tunteiden koko kirjo. Samalla käsitellään Somalian historiaa, itsenäistymisen merkitystä ja sitä, miten yhteiskunnallisten asioiden muuttuminen vaikuttaa myös yksittäisten ihmisten toiveisiin ja haaveisiin.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja paranee loppua kohti. Teosta voi suositella erityisesti naislukijakunnalle, jotka voivat samaistua Khadijan tunteisiin kulttuuritaustastaan huolimatta. Tarina avaa mielenkiintoisella ja uskottavalla tavalla Somalian itsenäistymisen aikakauden aikaisia ihmiskohtaloita ja tarina säilyy jännittävänä loppuun asti.

Minna Mayer