2/2014
Print this page

Somalian ja Somalimaan yhteiskunnalliset haasteet

Ioan M. Lewis: Somalia ja Somalimaa, Kulttuuri, historia ja yhteiskunta. Suom. Leif Sundström. Gaudeamus, 2014. 152 s.

Ioan M. Lewisin Somalia ja Somalimaa teos käsittelee monipuolisesti alueen historiaa, kulttuuria ja yhteiskuntaa. Vuonna 2014 julkaistu suomennos on kaivattu, sillä vaikka somalialaiset ovat kauan olleet yksi Suomen suurimmista maahanmuuttajaryhmistä, heidän kulttuurinsa ja taustansa on jäänyt useimmille hämärän peittoon.

Ioan M. Lewis (1930–2014) oli antropologian emeritusprofessori London School of Economicsissa ja kenties tunnetuin Somalian ja Somalimaan tutkija, joka aloitti ensimmäiset kenttätyönsä jo vuonna 1955. Lewisin teos käsittelee alueita eri teemojen kautta.

Aluksi keskitytään kansan ja sen traditioiden kulttuuriseen taustaan. Käsiteltäviä aihepiirejä  ovat uskonto, avioliittojärjestelyt sekä suullinen kertomusperinne. Sitten siirrytään siirtomaa-ajan sekä itsenäisyyden teemoihin. Osiossa edetään kronologisessa järjestyksessä aina 1800-luvun lopulta 1980-luvun loppuun. Historiaa ei kuitenkaan käsitellä yksipuolisesti, vaan mukana on myös kulttuurien ja tapojen esittelyä.

Kolmannessa osiossa keskitytään eteläisen Somalian romahdukseen ja tekstissä avataan sisällissodan poliittisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia varsin monenlaisista näkökulmista. Kirjan päättävässä osiossa paneudutaan tärkeisiin teemoihin kuten Puntmaan haastavaa tilanteeseen, merirosvoukseen ja öljyn merkitykseen paikalliselle yhteiskunnalle sekä islamistisen fundamentalismin uuteen elpymiseen.

Kappaleet ovat sujuvasti kirjoitettuja ja käsittelevät aihepiirejä erittäin monipuolisesti ja kantaaottavasti. Kirjassa on kiinnitetty huomiota paikallisten termien kääntämiseen ja sanojen merkityksiä avataan laajemmin juuri sopivissa kohdissa.

Teos on tiivis, mikä on sekä huomattava etu että myös haitta, sillä aihepiirien käsittely jää paikoin suppeaksi. Suppean ilmaisun takia tapahtumista ja käänteistä voi syntyä jonkinasteista sekavuutta ja asioiden sisäistämiseen menee lukiessa paljon aikaa. Toisaalta kirjoitustyyli jättää lukijalle innon lukea teemasta lisää.

Kirja ei erottele Somalian vaikean tilanteen yksityiskohtaisimpia syitä seikkaperäisesti, vaan tyytyy esittelemään kulttuuria, yhteiskuntaa ja tapoja yleisemmällä tasolla.

Mielenkiintoisimpia osioita ovat paikallisia tapoja, klaanijärjestelmää ja toimeentuloa käsittelevät kohdat, sillä erityisesti niissä tulee esille seikkoja, joita ei alueen uutisoinnissa useimmiten käsitellä. Ne taustoittavat hyvin alueen kohtaamia kriisejä ja konflikteja ja tuovat uutta näkökulmaa historian tapahtumiin ja nykytilanteeseen.

Suppeudestaan huolimatta kirja on erittäin toimiva ja informatiivinen katsaus Somalian ja Somalimaan historiaan. Teos on suositeltavaa luettavaa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tiiviin ilmaisun takia on hienoa, että kirja sisältää kattavan suositeltavien teosten lukulistan, joka on järjestetty eri teemojen mukaan. Selkeyttä tuo myös tiivis aikajana, joka kokoaa yhteen historian keskeiset tapahtumat.

Minna Mayer