2/2013
Print this page

Darfurin naiset ja lapset uhan alla

Johanna Paajanen

”Kulttuurissamme ihmiset eivät uskalla puhua näistä asioista. Auringon laskettua me vain rukoilemme ja odotamme huolestuneena mitä tulee tapahtumaan. Kukaan ei liiku iltaisin. Kaikki pysyttelevät sisällä majoissaan. Yöllä saamme kuulla ihmisten itkevän ulkona, ja aamulla kuulemme kuinka heidät hakattiin tai että joku nainen on raiskattu.”

Lainaus Médecins Sans Frontièresin raportista vuodelta 2012 tuo esille raiskauksen aiheuttaman sosiaalisen leimautumisen pelon. Fyysisten ja sosiaalisten seurausten lisäksi raiskauksella on myös henkisiä seurauksia. Artikkelissani käsittelen naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa Sudanin Darfurissa. Käyn läpi seksuaalisen väkivallan muotoja sekä millä tavoin seksuaalinen väkivalta, eritoten raiskaus, vaikuttaa naisen sosiaalisen asemaan.

Artikkelini pohjautuu pro gradu -tutkielmaani sekä raportteihin, jotka on koottu Darfurin vuoden 2003 alkaneen konfliktin tapahtumista. Useimmat raportit perustuvat yksittäisten tutkimusryhmien dokumentteihin, jotka on koottu paitsi haastattelemalla uhreja pakolaisleireillä, myös keskustelemalla konfliktin osapuolten kanssa. Tähän toimintaan ovat osallistuneet niin viralliset tahot kuin lukuisat kansallisjärjestötkin.

Naiset poistetaan pelistä

Maailmalla on meneillään toistakymmentä aseellista tai vakavaa poliittista ja yhteiskunnallista selkkausta, joissa kaikissa rikotaan ihmisoikeuksia. Yksi niistä on vuonna 2003 alkanut Sudanin Darfurin konflikti. Pitkään jatkunutta konfliktia ovat sen alkuajoista lähtien varjostaneet erityisesti siviileihin kohdistuneet väkivaltaisuudet.

Ihmisoikeusrikkomukset ja turvattomuus rajoittavat Darfurin naisten elämää.

Valtaosa väkivallan uhreista on naisia ja lapsia. Vaikka kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja humanitaarisen oikeuden säännöt kieltävät siviileihin kohdistuvat tahalliset väkivallan teot, on naisista tullut sodankäynnin pelinappuloita. Naiset voidaan poistaa pelistä keinolla millä hyvänsä, heitä raiskataan, pahoinpidellään, kidutetaan, siepataan ja tapetaan.

Pekingin naisten asemaa käsittelevän julistuksen mukaan ”naisiin kohdistuva väkivalta” -käsite tarkoittaa mitä tahansa sukupuoleen liittyvää väkivaltaa, joka aiheuttaa tai saattaa aiheuttaa naisille fyysistä, seksuaalista tai henkistä haittaa tai kärsimystä. Se kattaa myös väkivallalla uhkaamisen, pakottamisen tai mielivaltaisen joko julkisen tai yksityiselämässä tapahtuvan vapauden riiston. Naisiin kohdistuvia väkivallan muotoja sodankäynnin yhteydessä ovat esimerkiksi murhat, raiskaukset, seksuaalinen orjuuttaminen ja väkisin raskaaksi tekeminen.

Uhrit häpeävät ja vaikenevat

YK:n turvallisuusneuvoston asettaman Sudanin asiantuntijapaneelin raportissa vuodelta 2013 todetaan, että tällä hetkellä seksuaalisella ja sukupuoleen perustuvalla väkivallalla ei näyttäisi olevan Darfurissa systemaattista eikä organisoitua luonnetta, kuten konfliktin pahimpina vuosina 2003–2004.

Jokaisella lapsella on oikeus leikkiä ja olla lapsi.

Seksuaalista väkivaltaa kuitenkin esiintyy erityisesti pakolaisleirien ulkopuolella, kun naiset ovat hoitamassa päivittäisiä askareitaan, keräämässä polttopuita tai hakemassa vettä. Kylissä ja pakolaisleireillä tapahtuneet raiskaukset ovat YK:n mukaan yksittäisiä tapauksia. Tarkkoja tietoja seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneiden lukumääristä ei kuitenkaan ole johtuen siitä, että Sudanin hallitus ja aseistetut ryhmät hankaloittavat avustusjärjestöjen ja rauhanturvajoukkojen toimintaa. Monet YK:n alaiset ja muut kansainväliset avustusjärjestöt ovat joutuneet poistumaan alueelta joko Sudanin hallituksen häätäminä tai lisääntyneen turvattomuuden seurauksena.

Tarkkoja lukuja raiskauksen uhreiksi joutuneiden määrästä on vaikea saada myös siksi, että naiset ja lapset ovat usein haluttomia puhumaan tapahtuneesta. Seksuaalisen väkivallan uhrit kokevat kokemuksistaan kertomisen häpeälliseksi raiskauksen aiheuttaman henkilökohtaisen ja sosiaalisen leimautumisen pelon ja häpeän takia.

Pidätykset raiskauksista ja seksuaalisesta väkivallasta ovat harvinaisia, ja syyllisien rankaisemattomuus vain pahentaa tilannetta. Seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneet jäävät usein myös ilman riittävää oikeudellista tai psykososiaalista tukea.

Seksuaalinen väkivalta Darfurissa

"Helmikuussa 2004 jätin kotini konfliktin vuoksi. Tapasin kuusi arabia viidakossa. Halusin puolustaa perhettäni keihäällä, mutta he uhkasivat minua aseella ja jouduin lopettamaan. Miehet raiskasivat silmieni edessä 25-vuotiaan tyttäreni, vaimoni ja nuoret lapseni."

Lainaus on Darfurissa vuonna 2006 tehdystä sudanilaisen miehen haastattelusta, joka on julkaistu YK:n väestörahaston, UNFPA:n, raportissa samalta vuodelta. Raportin mukaan edes omien miesten läsnäolo ei suojaa naisia seksuaaliselta väkivallalta: Naisia pahoinpidellään ja raiskataan usein julkisesti joko perheenjäsenten tai yhteisön edessä. Tarkoituksena on nöyryyttää naisen lisäksi myös hänen puolisoaan ja muita samaan ryhmään kuuluvia.

Sosiologian dosentti, VTT Sari Näre kutsuu näytösluonteista väkivaltaa performatiiviseksi väkivallaksi: väkivallan kohdetta halutaan nöyryyttää ja häpäistä tai pahoinpidellä nimenomaan muiden nähden.

Esimerkkinä performatiivisesta väkivallasta Darfurissa käy Radio Dabangan elokuussa 2013 Kassabin leirillä haastattelema 80-vuotias nainen. Nainen kertoi meneillään olevan Eid al-Fitrin (muslimien paastokuukauden, ramadanin päättävä juhla) olevan elämänsä kauhein leirillä tapahtuvien väkivaltaisuuksien vuoksi, ja että juhla oli menettänyt merkityksensä. Nainen kertoi myös sukulaisensa kuolleen ja viiden muun olevan kateissa. Hän jatkoi sanomalla, että sukulaisen menettämistä ei kuitenkaan voinut verrata siihen, että hänen läheisiä ystäviään raiskataan julkisesti hänen silmiensä edessä. Hän totesi, että mieluummin kuolisi kuin joutuisi näkemään näiden naisten ja tyttöjen raiskauksia.

Darfurin seksuaalisen väkivallan taustalla vaikuttava sota nostaa esiin toiminnan tapoja, jotka tekevät konfliktista väkivaltaisen performanssin. Seksuaaliseen väkivaltaan syyllistyneet miehet soveltavat samoja dramaturgisia menetelmiä kuin näyttelijät tehdäkseen yleisöön ja muihin esiintyjiin halutun vaikutelman. Toiminnan tavoitteena on tuhota yksilön ja yhteisön kunniaan liittyviä keskeisiä arvoja. Julkisesti tapahtuvassa seksuaalisessa väkivallassa raiskattu nainen ei näyttäydy häpäistynä ja nöyryytettynä ainoastaan perheelleen ja yhteisölleen, vaan median välittämien kuvien kautta myös koko maailmalle.

Kysymyksessä on sosiokulttuurinen ja kommunikatiivinen ilmiö, jossa naisen ruumis on välineellistetty kulttuuriseksi viestimeksi. Viestin keskeinen sisältö on naisen kunnian ja siveyden tuhoaminen, mikä tulee merkitykselliseksi erityisesti Sudanin uskonnollisessa ja kulttuurisessa kontekstissa.

Sudan on islamilainen valtio, jossa asenteet seksuaalisuutta ja lisääntymistä kohtaan ovat keskittyneet tärkeisiin kulttuurisiin ja uskonnollisiin käytänteisiin, jotka korostavat naisen neitsyyttä, siveyttä, naimakelpoisuutta ja kunniaa. Naisia, jotka rikkovat yhteisönsä seksuaalista käyttäytymistä koskevia sääntöjä, syytetään usein kulttuurin ja yhteisön identiteetin tahraamisesta.

Naisen häpäiseminen tapahtuukin ympäröivän yhteisön normeja ja kulttuuria merkityksenantoja hyväksi käyttäen. Islamilaisten moraalisäädösten huomioiminen on keskeistä tarkasteltaessa raiskauksien yhteiskunnallista ulottuvuutta ja naisen sosiaalista leimautumista.

Seksuaalisen väkivallan seuraukset

Seksuaalisen väkivallan ja raiskauksien sosiokulttuurinen luonne näyttäisi Darfurin tapauksessa ammentavan voimansa kulttuurillisista ja uskonnollisista käsityksistä. Islamilaisissa yhteisöissä naisia ja miehiä pidetään sukupuolensa määritteleminä olentoina, ja seksuaalisuuteen liittyvät ilmiöt kuten äitiys, synnytys ja imetys ovat naisen olemukseen kuuluvia keskeisiä tekijöitä. Nainen on biologisen sukupuolensa perusteella elämän antaja ja tässä merkityksessä hänen kehonsa voidaan nähdä edustavan pyhää, jota suojellaan maallisilta ja häpeää aiheuttavilta asioilta.

Seksuaalisuus kuuluu tutkija Sylvia Akarin mukaan islamissa oleellisena osana ihmisen psykofyysiseen kokonaisuuteen. Koska korkea seksimoraali on kuitenkin yksi muslimin tärkeimmistä hyveistä, on avioliiton ensisijainen tarkoitus mahdollistaa legitiimi seksi ja lasten saaminen. Näin ollen avioliitto mahdollistaa naisen kunnian ja siveellisyyden suojelemisen.

Raiskauksen aiheuttama sosiaalinen leimautuminen vaikuttaa naisen yhteiskunnalliseen asemaan perustavanlaatuisesti. Koska Darfurissa asenteet seksuaalisuutta kohtaan on vahvasti sidottu kunniallisuuden ja siveyden vaateisiin, nainen kohtaa ikäänsä ja sukupuoleensa perustuvia tarkkoja odotuksia siitä, kuinka hänen tulisi yhteiskunnassa käyttäytyä. Naisen yhteiskunnallisen aseman voidaan katsoa määrittyvän hänen asemastaan avioliitossa olevana tai naimattomana naisena. Avioliitto takaa taloudellisen turvan lisäksi mahdollisuuden äitiyteen. Näin ollen raiskaus vaikuttaa perustavalla tavalla sosiaalisiin suhteisiin, koska se rikkoo perhe- ja yhteisösiteet.

Raiskauksen aiheuttama leimautuminen voi pahimmassa tapauksessa asettaa naisen yhteiskunnan marginaaliin vailla taloudellista ja sosiaalista turvaa, koska useissa yhteisöissä siveytensä ja kunniallisuutensa menettänyttä naista pidetään naimakelvottomana.

Näreen mukaan häpeä on tunteista yhteisöllisin, koska se voi joko liittää yksilön ryhmään tai erottaa hänet siitä. Näre tarkoittaa häpeän normeja rakentavaa luonnetta. Naisen häpäiseminen tapahtuu ympäröivän yhteisön normien ja kulttuuristen merkityksenantojen kautta. Médecins Sans Frontièresin Länsi-Darfurissa vuonna 2005 haastattelema tyttö kuvaa kokemuksiaan seuraavasti:

Olen 16-vuotias. Maaliskuussa 2004 olin keräämässä polttopuita perheelleni, kun kolme kameleilla ratsastanutta aseistettua miestä piiritti minut. He sitoivat minut ja sen jälkeen yksi toisensa jälkeen raiskasivat minut. Päästyäni kotiin kerroin perheelleni mitä oli tapahtunut. He heittivät minut ulos kodistani, ja jouduin rakentamaan itselleni oman majan. Olin kihloissa, ja odotin kovasti naimisiin pääsyä. Raiskauksesta kuultuani mieheni ei kuitenkaan halunnut enää mennä kanssani naimisiin ja purki kihlauksemme, koska sanoi minun olevan nyt häpäisty ja pilattu. Se oli minulle pahinta…

Raiskaus on ase

On syytä kuitenkin painottaa, ettei raiskauksen aiheuttama sosiaalinen leimautuminen aina tarkoita naisen joutumista yhteiskunnan tai perheen ulkopuolelle. Darfur on etnisesti hyvin kirjava. Eri etnisillä ryhmillä on omat paikalliset ja kulttuuriset käytänteensä. Samalla maantieteellisellä alueella saattaa asua useita eri ryhmiä, joilla on sama uskonto, mutta jotka kuuluvat eri etnisiin ryhmiin.

Esimerkiksi Fur- ja Zaghawa -heimot suhtautuvat eri tavalla raiskattuun naiseen. Fur -yhteisössä raiskaus on tahra, jota miehen perheen on hyvin vaikea hyväksyä, vaikka aviomies haluaisikin pitää raiskatun vaimonsa. Tämän sosiaalisen paineen vuoksi mies hyvin usein eroaa puolisostaan. Naisen perhe kokee usein myös sosiaalisesti vaikeaksi ottaa raiskattu tyttärensä takaisin perheeseen. Tästä seuraa, että raiskattu Fur-nainen saattaa päätyä oman yhteisönsä ulkopuolelle. Zaghawat sitä vastoin hyväksyvät raiskatun naisen yhteisön pariin helpommin, koska he ajattelevat, ettei nainen voinut tehdä asialle mitään.

Puolison tai yhteisön suhtautumisesta riippumatta väkivalta on aina uhrille äärimmäisen traumaattinen tapahtuma, joka järkyttää hänen henkistä tasapainoaan ja aiheuttaa erilaisia emotionaalisia oireita. Raiskauksen aiheuttaman fyysisten ja psyykkisten kärsimysten lisäksi väkivalta saattaa johtaa sukupuolitauteihin ja HIV-tartuntaan. Oman lukunsa muodostavat raiskauksen seurauksena raskaaksi tulleet naiset, jotka joutuvat usein syrjityksi ja väkivallan kohteeksi omissa yhteisöissään.

Sodankäynnin luonne luo ihmisten toiminnalle omat yllykkeensä, jotka saattavat kärjistyä äärimmäiseen väkivaltaisuuteen. Poikkeusoloissa oikeudellinen ja sosiaalinen kontrolli on usein löystynyt eivätkä normaalin elämän käyttäytymissäännöt päde. Yhdessä sotilaiden aseellisen ylivoiman kanssa se mahdollistaa siviileihin kohdistuvat väkivaltaisuudet. Tätä taustaa vasten on oikeutettua esittää, että naisen kunnian tuhoamisessa on kysymys vallankäytöstä, joka loukkaa naisen fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta.

Pelon, terrorin ja nöyryytyksen levittäminen vihollisen keskuuteen toimii aseen aiheuttaman pelon kaltaisena välineenä. Tähän liittyy kysymys raiskauksesta sodankäynnin aseena. Raiskaus ei enää ole sodan sivutuote vaan siinä käytetty aktiivinen ase.

Turvaa pakolaisleiriltä

Darfurin konfliktin uudelleen eskaloituminen on lisännyt apua tarvitsevien määrää, ja samalla alueen heikentynyt turvallisuustilanne on vaikeuttanut humanitaarista avustustoimintaa.

Käymälöiden puute ajaa naiset uhan alle monella pakolaisleirillä.

YK:n humanitaarisen avun koordinaation toimiston UNOCHA:n mukaan vuoden 2013 alusta arviolta noin 275 000 tuhatta ihmistä on joutunut pakenemaan Darfurin alueelta. Maan sisäisiä pakolaisia arvioidaan olevan vähintään 1,4 miljoonaa. Satoja tuhansia sudanilaisia on joutunut pakenemaan Tšadin puolelle. Maan muissa osissa, kuten Sinisen Niilin ja Etelä-Sudanin naapurissa olevan Etelä-Kordofanin alueilla, yli 100 000 ihmistä on joutunut pakenemaan uudelleen leimahtaneiden väkivaltaisuuksien vuoksi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International varoittaa tuoreessa raportissaan Darfurin pakolaisleirien turvattomuudesta. Amnestyn mukaan suurin osa Darfurin pakolaisleireistä on täynnä aseita. Aseiden olemassaolo ja niiden helppo saatavuus eivät pelkästään aiheuta turvattomuutta vaan myös mahdollistavat väkivallan leireillä. Darfur Women Action Groupin mukaan pakolaiset ovat jättäneet kotinsa paetakseen väkivaltaa ja epävakautta, mutta pakolaisleirit eivät suojaa heitä raiskauksilta, hakkaamiselta tai aseelliselta väkivallalta. Myös pakolaisleirien ulkopuolella naiset ovat vaarassa joutua raiskauksen uhriksi.

Turvattomuudesta ja epävarmuudesta huolimatta ihmiset yrittävät selviytyä leireillä ja elää mahdollisimman normaalia elämää. The Strategic Initiative for Women in the Horn of Africa (SIHA) on esimerkiksi kouluttanut Darfurin pakolaisleireillä tyttöjä ja lisännyt heidän tietoisuuttaan seksuaalisesta väkivallasta sekä opettanut luku- ja laskutaitoa. SIHA on kouluttanut myös naisia ja tarjonnut heille Pohjois- ja Etelä-Darfurissa psykososiaalista ja lainopillista neuvontaa.

Naiset rauhaa rakentamassa

Tutkija Pirjo Jukarainen on Feministinen geopolitiikan tutkimus -artikkelissaan esittänyt, että sotien ja aseellisten konfliktien yhteydessä tiloja määriteltäessä tehdään rajanvetoja sukupuolen perusteella. Kysymys on sukupuolittuneiden sosiaalisten tilojen luomisesta, jolloin yksityisen kodin tilat erotetaan julkisista tiloista.

Tavallisesti naiset, jotka yleensä nähdään yksityisen tilan edustajina, esitetään sotien ja väkivaltaisten konfliktien uhreina ja kärsijöinä. Julkisen tilan edustajat, eli mieskategoriaan kuuluvat puolestaan toimivat ‒ sotivat, politikoivat ja taistelevat rajoista ja alueista. Asetelma on Jukaraisen mielestä syy mielikuvaan siitä, että varsinaisen sodan ja konfliktien tila olisi miehistä aluetta ja naiset olisivat ikään kuin jossakin tämän tilan ulkopuolella, korkeintaan vastaanottamassa toiminnan seurauksia.

Darfurin konfliktin ihmisoikeusrikkomukset ja alueen turvattomuus rajoittavat yksilön arkipäiväistä toimintaa kaikilla tavoin. Lisääntyvästä turvattomuudesta johtuvat ongelmat yhdessä eri heimojen yhdessäolon vaikeutumisen kanssa lisäävät levottomuutta entisestään. Rajalliset sosiaali- ja terveyspalvelut yhdessä sosiaalisen järjestelmän romahtamisen kanssa vaikuttavat perustavanlaatuisesti ihmisten sosiaaliseen elämään.

Uhriuden sijaan naiset tulee nähdä aktiivisina toimijoina.

On selvää, että konfliktin ratkaisemiseksi tarvitaan uudenlaisia lähestymistapoja. Naisia ja tyttöjä ei tule nähdä pelkästään aseellisten konfliktien uhreina, vaan aktiivisina toimijoina rauhan puolesta kuten myös seuraavat esimerkit osoittavat.

Vuonna 2012 neljä darfurilaista naiskansalaisyhteiskunta-aktiivia osallistui Washingtonissa järjestettyyn Darfurin rauhanprosessi -seminaariin, jota isännöi The United States Institute of Peace. Alkuvuodesta 2013 UNAMID (YK:n ja Afrikan unionin yhteinen Darfurin rauhanturvaoperaatio) järjesti sarjan työpajoja naisten osallistumisesta Darfurin rauhanprosessiin tiedotusvälineiden edustajille, joista suurin osa oli naisia. Työpajat keskittyivät pääsääntöisesti YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan 1325 – Sota, rauha ja turvallisuus.

Koulutuspäivien aikana osallistujat pystyivät vaihtamaan ajatuksia siitä, miten he voisivat yhtenäistää pyrkimyksiään naisten aseman parantamiseksi yhteisöissään. Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että median tulisi tuoda esiin Darfurissa asuvien eri ryhmien kokemuksia ja huolia. Yhtä tärkeänä pidettiin sukupuoleen ja naisten oikeuksiin liittyvän tietoisuuden lisäämistä. Median pitäisi myös korostaa naisten roolia rauhanrakentamisessa ja konfliktin ratkaisupyrkimyksissä.

Syyskuussa 2013 kolmekymmentä naisjohtajaa Länsi-Darfurista osallistui puolestaan Sudanissa Women Unionin ja UNAMIDin järjestämään työpajaan, jossa käsiteltiin rauhanprosessia tukevia ja edistäviä konfliktin ratkaisutapoja.

YK:n yleiskokous on hyväksynyt ihmisoikeuspuolustajia koskevan julistuksen. Sen mukaan kaikilla on oikeus puolustaa ihmisoikeuksia. Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOSin, Kepan, Suomen Amnestyn ja Ihmisoikeusliiton 18.‒19.9.2013 järjestämässä Promoting Human Rights: Human Rights Defenders as Actors of Social Change -seminaarissa tuotiin osuvasti esille, kuinka tärkeää ihmisoikeuspuolustajien toiminta ja sen turvaaminen ovat erityisesti maissa, joissa valtio ei noudata velvollisuuksiaan.

Seminaarissa puhunut presidentti Tarja Halonen korosti paikallisten toimijoiden kanssa työskentelyn tärkeyttä sekä kansalaisyhteiskunnan järjestöjen merkitystä ihmisoikeuksien edistäjinä. Saman näkemyksen toi esille myös seminaarissa puhunut kansainvälisesti tunnettu pakistanilainen ihmisoikeusaktivisti Hina Jilani.

Sekä Halonen että Jilani esittivät huolensa ihmisoikeuspuolustajien työn haasteellisuudesta maissa, joissa ihmisoikeuksia puolustavat toimijat, erityisesti naiset, saattavat itse joutua uhkailun ja väkivallan kohteiksi. Halonen ja Jilani olivat yksimielisiä myös kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden roolista ilmioikeuspuolustajien työn mahdollistamisessa.

Uhkana uusi unohdus

Sudanissa hallitus on tarkoituksella hankaloittanut kansainvälisten avustusjärjestöjen ja ihmisoikeuspuolustajien toimintaedellytyksiä. Hallituksen ja aseellisten ryhmittymien syyllistymistä seksuaaliseen väkivaltaan kritisoineita henkilöitä on uhkailtu ja kidutettu.

Useat humanitaariset järjestöt ovat myöntäneet haluttomuutensa puhua seksuaalisesta väkivallasta, koska siitä puhumisen seurauksena Sudanin hallitus on hankaloittanut järjestöjen toimintamahdollisuuksia. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja (MSF) –järjestöä syytettiin vakoilusta ja väärän tiedon julkaisemista vuonna 2005 julkaistun The Crushing Burden of Rape: Sexual Violence in Darfur –raportin perusteella. Raportin  mukaan lokakuun 2004 ja helmikuun 2005 välillä MSF: n lääkärit hoitivat Etelä- ja Länsi-Darfurissa noin 500 raiskauksen uhria, joista suurin osa oli 12 – 45-vuoden ikäisiä.

Ihmisoikeuspuolustajien verkostoitumisen edistäminen ja tiedonjako niin kansallisten kuin kansainvälisten toimijoiden välillä yhdessä paikallisväestön kanssa voi auttaa luomaan turvallisempaa toimintaympäristöä. Pysyvän muutoksen saaminen naisten aseman parantamiseksi ei kuitenkaan onnistu ennen kuin tilanne Darfurissa ja koko Sudanissa saadaan rauhoittumaan.

Rauhaa odotellessa suuri osa naisista ja lapsista joutuu kärsimään seksuaalisen väkivallan seurauksista. Darfurin sota oli kauan suurelle yleisölle tuntematon ja se on jälleen vaarassa joutua unohdettujen sotien pitkälle listalle.

Naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan kriminalisoimisen tärkeys myönnetään laajalti tutkijoiden, poliittisten toimijoiden ja kansainvälisen yhteisön edustajien keskuudessa. Naisten aseman parantaminen ei kuitenkaan onnistu ennen kuin pystymme tunnistamaan ne mekanismit, jotka ylläpitävät sukupuolten välistä eriarvoisuutta. Paikallisväestön kouluttaminen sodan oikeussäännöistä ja paikallisten naisjärjestöjen tukeminen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti on ensisijaisen tärkeää.

Johanna Paajanen

Kirjoittaja on koulutukseltaan teologian maisteri, pääaineena uskontotiede. Hän kirjoitti vuonna 2008 pro gradu -työn naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta Sudanin Darfurissa.

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Kuvat: Paul Jeffrey, 2005. Kirkon Ulkomaanapu / ACT Alliance

Lähteet

Akar, Sylvia (2004). Islamilainen naiskuva. Teoksessa Kristiina Kouros & Susan Villa (toim.): Ihmisoikeudet ja Islam. Helsinki: Like, 161‒183.

Amnesty International (2010). Agents of Fear: The National Security Service in Sudan. London.

Amnesty International (2013). 10 Years on Violations Remain Widespread in Darfur. London.

Askola, Heli (2000). Rape in armed conflict: International criminal prohibitions and their enforcement, Public Law Serie, B: 13, Publications of the Faculty of Law. Turku: University of Turku.

De Waal, Alex (2002). Unohdettujen sotien Afrikka. Helsinki: Like.

Flint, Julie & Alex de Waal (2006). Darfur. Pitkän sodan lyhyt historia. Helsinki: Like.

Hassan, Gubara Said (2007). Western Sudan’s Darfur Region: Conflict, Humanitarian Crisis and Post-conflict Reconstruction. Acta Politica No. 30. Department of Political Science. Helsinki: University of Helsinki.

Hassan, Gubara Said (2004). Hassan al-Turabin diskurssi naisista: uskonnon ja perinteiden ansa.  Teoksessa Kristiina Kouros & Susan Villa (toim.): Ihmisoikeudet ja Islam. Helsinki: Like, 196‒209.

Human Rights Watch (2005). Sexual Violence and its Consequences among Displaced Persons in Darfur and Chad. A Human Rights Watch Briefing Paper, 12.4.2005.

Human Rights Watch (2011). Darfur in the Shadows. The Sudanese Government’s Ongoing Attacks on Civilians and Human Rights. New York.

Jukarainen, Pirjo (2003). Feministinen geopolitiikan tutkimus. Teoksessa Vilho Harle & Sami Moisio (toim.): Muuttuva geopolitiikka. Helsinki: Gaudeamus, 74‒92.

Kristiina Kouros & Susan Villa (toim.) Ihmisoikeudet ja Islam. Helsinki: Like.

Laurikainen, Jussi (2002). Tuleeko Darfurista unohdettu konflikti? Afrikan Sarvi 2/2012.

Littlewood, Roland (1997). Military Rape. Anthropology Today 13(2): 7‒16.

Lippman, Matthew Ross, Seán McConville & Mordechai Yerushalmi (1988): Islamic Criminal Law and Procedure – An Introduction. New York City: Praeger Publishers.

Näre, Sari (1994). Jumalan vai äidin valta. Teoksessa Sipilä Jorma & Arto Tiihonen (toim.): Miestä rakennetaan, maskuliinisuuksia puretaan. Tampere: Vastapaino, 133‒160.

Näre, Sari (2005). Julkisuudesta ja intimiteetistä. Helsinki: Kirjapaja Oy.

Tønnessen, Liv (2012). From impunity to prosecution? Sexual violence in Sudan beyond Darfur. Norwegian Peacebuilding Resource Centre.

Internet-lähteet
African Union/United Nations Hybrid operation in Darfur (UNAMID).

Allen, Karen (2006). Rape risk spirals for Darfur women. BBC News, Kutum, 4.10. 2006.

Kristof, Nicholas D. (2013). Darfur in 2013 Sounds Awfully Familiar, 20.7.2013.

Kristof, Nicholas D. (2013). A Policy of Rape Continues, 24.7.2013.

Médecins Sans Frontières (2012). South Sudan's hidden crisis. How violence against civilians is devastating communities and preventing access to life-saving healthcare in Jonglei – November.

Medecins Sans Frontières (2005). The Crushing Burden of Rape: Sexual Violence in Darfur, 8.3.2005.

Peace women.

Radio Dabanga (2013):

Central Darfur camps saw 17 rape cases in Ramadan: displaced, 16.8.2013.

12-year-old gang raped in North Darfur, 23.8.2013.

Darfuri girl ‘raped repeatedly for 10 hours’: relative, 25.8.2013.

Two couples assaulted, women gang-raped in Darfur, 26.8.2013.

Militia assaults, rapes citizens in Central Darfur, 12.9.2013.

More than 20 women and girls raped at Kassab camp, 22.8.2013.

Reeves, Eric (2013). Humanitarian Conditions in Darfur: A Climate of Violence and Extreme Insecurity. Sudan Tribune, 4.8.2013.

Strategic Initiative for Women in the Horn of Africa (SIHA).

Sudan Daily News (2006). Darfur: Rape; Attempted Rape; Risk of Death Penalty, 20.3.2006.

UNFPA (2006). Sexual Violence Against Women and Girls in War and Its Aftermath: Realities, Responses, and Required Resources. A Briefing Paper. Prepared for Symposium on Sexual Violence in Conflict and Beyond, 21-23 June 2006 Brussels (Belgium), by Jeanne Ward and Mendy Marsh.

United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs (OCHA).

United Nations Security Council. Letter dated 5 February 2013 from the Chair of the Security Council Committee established pursuant to resolution 1591 (2005) concerning the Sudan addressed to the President of the Security Counci1, 2.2.2013.

United Nations Security Council (2013). Report of the Secretary-General on the African Union-United Nations Hybrid Operation in Darfur. 10.1.2013.