2/2013
Print this page

Henna Rouhiainen

Itäisen Afrikan kasvatus vihertää

Ympäristökasvatus pyrkii vakiinnuttamaan paikkansa itäisen Afrikan opetuksessa. Tansaniasta kelpaa ottaa mallia myös Afrikan sarven maissa.

Ympäristökasvatus on alana nuori, mutta sitä pidetään maailmanlaajuisesti tärkeänä keinona suojella ympäristöä ja saavuttaa kestävä elämäntapa. Ympäristökasvatus käsitteenä yleistyi 1960-luvulla. Lähiympäristöön ja sen käyttöön liittyviä tietoja ja taitoja on kuitenkin siirretty sukupolvelta toiselle läpi historian, koska ne ovat olleet välttämättömiä hengissä pysymiselle.

Ympäristökasvatusta tehdään myös muiden nimikkeiden alla. Sitä voidaan kutsua esimerkiksi kapasiteetin vahvistamiseksi tai tietoisuuden lisäämiseksi. Käsitteen sisältö onkin osittain määrittelijästä riippuvainen.

Itäisen Afrikan alueella huoli ympäristön tilasta ja kiinnostus ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatukseen kasvaa jatkuvasti. Artikkelissa luon katsauksen ympäristökasvatuksen tämänhetkiseen sisältöön ja asemaan erityisesti Tansaniassa, Keniassa ja Ugandassa, mutta käsittelen hieman myös Afrikan sarven maiden tilannetta. Katsaus perustuu kirjallisuuteen ja kuuden tansanialaisen ympäristökasvatusasiantuntijan haastatteluun lokakuussa 2013.

Luonnonvarat ja ympäristöterveys pinnalla

Bwindin metsä ja viljelmiä Lounais-Ugandassa. Gorillasuojelualueen raja erottuu selkeänä kukkulanrinteessä. Kuva: Sampo Olkinuora 2008.

Itäisen Afrikan alueen suurimpina ympäristöongelmina pidetään eroosiota, metsäkatoa, maan ja veden saastumista sekä jätteitä. Myös ilmastonmuutos sekä salametsästys ja ylikalastus ovat merkittäviä uhkia. Valtaosa ihmisistä saa elantonsa maataloudesta ja energiansa polttopuusta ja puuhiilestä. Alue on siis hyvin riippuvainen luonnonvaroista.

Ympäristökasvatuksessa keskitytään pitkälti luonnonvarojen ja maan hyödyntämiseen sekä saastumiseen ja ympäristöterveyteen liittyviin aiheisiin, opetusta annetaan esimerkiksi polttopuun ja veden käytöstä ja jätteiden käsittelystä.

Uudempia teemoja ovat muun muassa ilmastonmuutoksen ehkäisy ja siihen sopeutuminen sekä vastuullinen kuluttajuus. Esimerkiksi varakkaampia kaupunkilaisperheitä kannustetaan käyttämään vain yhtä henkilöautoa kerrallaan. Tansanian kouluihin suunnitellaan katastrofeihin valmistavaa opetusta, jossa harjoitellaan miten esimerkiksi tulivuorenpurkauksen, maanjäristyksen tai tulvan sattuessa tulee toimia.

Ympäristökasvatuksen asema koulutuksessa

Ympäristön suojelu ja kestävä käyttö ovat mukana lähes kaikkien alueen maiden (Djibouti, Etiopia, Eritrea, Etelä-Sudan, Kenia, Sudan, Tansania ja Uganda) yleisissä koulutustavoitteissa. Parhaan jalansijan se on saavuttanut Itä-Afrikassa. Keniassa, Tansaniassa ja Ugandassa ympäristökasvatus sisältyy opetussuunnitelmiin kaikilla koulutusasteilla, esikoulusta korkeakouluihin. Mailla on myös kansalliset ympäristö- ja/tai kestävän kehityksen kasvatuksen strategiat.

WWF Tanzania oli keskeisessä roolissa ympäristökasvatuksen tuomisessa Tansanian opetussuunnitelmiin. 1990-luvulla se tuotti yhdessä Tansanian opetusministeriön kanssa sarjan ympäristökasvatusmateriaaleja opettajille.

Kenian ja Tansanian kaikki opettajankoulutuslaitokset tarjoavat ympäristökasvatusta opettajaksi opiskeleville. Kenian Kenyatta yliopistossa ympäristökasvatusta voi opiskella jopa pääaineena. Lisäksi Keniassa ja Ugandassa lukuisat koulut kuuluvat laajaan kansainväliseen Eco Schools -ohjelmaan, jonka tarkoitus on edistää kestävän kehityksen käytännönläheistä opetusta oppilaitoksissa.

Somalian tilanne eroaa muista alueen maista, koska maalla ei ole ollut yhtenäistä kansallista opetussuunnitelmaa sitten vuoden 1991. Nyt se on kuitenkin työn alla ja Somalian opetusministeriö on suunnitelmissaan esittänyt ympäristökasvatusta yhdeksi perus- ja toisen asteen koulujen oppiaineeksi. Ympäristökasvatuksen liittäminen opetukseen mainitaan tavoitteena myös Somalimaan opetusministeriön strategiassa.

Ulos luokkahuoneesta

Koululuokissa on usein tiivis tunnelma. Oppilaat ovat Kyangwalisesta koulusta, läntisestä Ugandasta. Kuva: Henna Rouhiainen 2008.

Kenian, Tansanian ja Ugandan kouluissa noudatetaan yhä laajalti brittiläiseen kolonialismin ajalta periytyvään vanhakantaiseen opetustapaan. Opettaja luennoi luokkahuoneen edessä ja oppilaat kuuntelevat ja mahdollisesti tekevät muistiinpanoja. Opetuksen sisältö on määritelty tutkintovaatimuksissa ja opettajat pitäytyvät niissä tarkasti varmistaakseen oppilaidensa menestyksen valtakunnallisissa kokeissa.

Kokeiden merkitys on suuri, sillä niiden tulokset ratkaisevat, pääseekö oppilas etenemään korkeamman asteen kouluun. Valtakunnallisia kokeita käytetään myös Afrikan sarven maissa, mutta niiden ajankohta koulutaipaleella vaihtelee maittain. Esimerkiksi Eritreassa ja Sudanissa ensimmäinen suuri koe tehdään vasta peruskoulun 8. luokan jälkeen. Djiboutissa peruskoulun päättökokeen sijasta käytetään nykyään laadullista pedagogista arviointia.

Lydia Kimaryo on toiminut usean vuosikymmenen ajan maantieteen ja ympäristökasvatuksen opettajana tansanialaisissa opettajankoulutusoppilaitoksissa. Hän on tehnyt väitöskirjansa Tansanian ympäristökasvatuksesta. Kimaryon sanoo, että ympäristökasvatus on liitetty tansanialaisten koulujen tutkintovaatimuksiin vasta hiljattain. Tästä syystä suuri osa opettajista ei ole vielä ottanut sitä tai sille ominaisia osallistavia ja käytännönläheisiä opetusmenetelmiä omakseen.

Lydia Kimaryo Morogorossa Tansaniassa. Kuva: Henna Rouhiainen 2013.

Lydia Kimaryon mielestä olisi tärkeää, että ympäristöasioita opetettaisiin myös luokkahuoneen ulkopuolella. Luokkakoot tansanialaisissa kouluissa voivat nousta yli sataan oppilaaseen, mutta hän ei näe siinä ongelmaa vaan järjestely- ja asennekysymyksen. Kimaryö ehdottaa, että oppilaat voidaan esimerkiksi jakaa ryhmiin, joilla on vastuullinen johtajaoppilas. Ryhmät voivat tehdä itsenäisesti tutkimustehtäviä opettajan kierrellessä ryhmien välillä. Pohjimmiltaan kyse on opettajien innovatiivisuudesta.

Varsinkin monet vanhemman ikäpolven opettajat kuitenkin kokevat, ettei heillä ole riittävää kompetenssia ympäristökasvatuksen käytännölliseen opetukseen, koska heitä ei ole perehdytetty siihen opettajankoulutuksessa. Tansanian opetusministeriö ja kansalaisjärjestöt ovatkin kehittäneet opettajille ympäristökasvatusoppaita. Maan eri alueet ovat kuitenkin ympäristöltään niin vaihtelevia, että kaikille kouluille sopivaa opasta on vaikea laatia. Oppaiden jakelu on osittain tehotonta, eivätkä ne tavoita kaikkia kouluja.

Luontokerhoissa painottuu käytäntö

Kansalaisjärjestöissä toteutettu ympäristökasvatus on yleensä hyvin käytännönläheistä. Itäisessä Afrikassa toimivat lukuisat paikalliset ja kansainväliset järjestöt organisoivat tapahtumia, luontokerhoja, kampanjoita sekä tiedotusta ympäristöongelmista ja niiden ratkaisemisesta.

Koululaisia Bufukan kylästä Lounais-Ugandasta kansalaisjärjestön organisoimalla luokkaretkellä kansallispuistoon. Kuva: Sampo Olkinuora 2007.

Monet luontokerhot toimivat koulujen yhteydessä. Toiminta pohjautuu usein tekemällä oppimisen periaatteeseen, jonka tunnettu kasvatuspsykologi John Dewey kehitti jo 1900-luvun alkupuolella. Tutkimusten mukaan luontokerhotoiminnalla voidaan edistää lasten ja nuorten tietämystä paikallisista ympäristöasioista ja antaa heille välineitä yhteiskunnalliseen toimintaan sekä vaihtoehtoisiin tulonhankkimistapoihin.

Esimerkki menestyksekkäästä luontokerhotoiminnasta on tunnetun simpanssitutkijan Jane Goodallin perustama Roots & Shoots -ohjelma. Itäisessä Afrikassa ohjelma toimii Tansaniassa, Keniassa ja Ugandassa. Maailmanlaajuisesti toimintaa on yli 120 maassa. Roots & Shoots pyrkii edistämään ympäristönsuojelua sekä eläinten ja ihmisten hyvinvointia.

Ohjelman Tansanian päällikkö Erasto Njavike kertoo, että kerhotoiminnan tavoitteena on viedä koulussa opittu tieto käytäntöön. Nuoria rohkaistaan tunnistamaan lähiympäristöönsä liittyviä ongelmia ja toimimaan niiden parantamiseksi. Toimintaan kuuluu muun muassa puiden istutusta, rantojen siivousta, kierrätystä, konsertteja ja muita tempauksia. Joskus saatetaan tehdä vierailuja luonnonpuistoihin.

Erasto Njavike Jane Goodall –instituutin pihalla Dar es Salaamissa Tansaniassa. Kuva: Henna Rouhiainen 2013.

Kaikki toiminta on nuorten kerholaisten itse suunnittelemaa, toteuttamaa ja rahoittamaa.

Njaviken mukaan nuoria motivoivat heidän aiemmat hyvät kokemuksensa kerhossa toimimisesta sekä inspiroivat tarinat muiden kerhojen onnistumisista. Tiedot ja taidot välittyvät kerholaisten kautta myös perheisiin ja muuhun yhteisöön.

Aikuisille suunnattu ympäristökasvatus

Varttuneempia sukupolvia tavoitellaan erilaisin tapahtumin ja tiedotuskampanjoin. Järjestöt, ympäristöviranomaiset, tutkijat ja kehityskumppanit järjestävät kylissä ja kaupungeissa keskustelutilaisuuksia, työpajoja, näytelmiä ja muita ympäristöaiheisia tapahtumia. Ympäristöasioista tiedotetaan jatkuvasti myös radiossa, televisiossa ja sanomalehdissä.

Itäisessä Afrikassa elää paimentolaisyhteisöjä, joita kouluissa annettava ympäristökasvatus ei tavoita missään ikävaiheessa. Monet niistä hyödyntävät tehokkaasti ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyvää laajaa perimätietoutta. Sen välittymistä eteenpäin voidaan tehostaa yhteisökeskusten avulla, kuten Tansanian masait tekevät. Ulkopuolelta tulevan ympäristökasvatuksen onnistuminen riippuu pitkälti yhteisön toimintatapojen ymmärtämisestä ja noudattamisesta.

Vertaiskoulutusta pidetään tärkeänä. Keskeisessä asemassa ovat paikallisen ja alueellisen tason eli kylien, piirien ja uskonnolliset johtajat, joilla on vaikutusvaltaa yhteisöissään. Monet ympäristökasvatusohjelmat perustuvat avainhenkilöiden kouluttamiselle.

Ugandalaisen Bufukan kylän kansalaisjärjestö levitti tietoa paikallisista lääkekasveista kirkossa järjestetyn näyttelyn avulla. Kuva: Henna Rouhiainen 2008.

Yhteiskunnallinen ulottuvuus

Ympäristökasvatusta edistävien järjestöjen toiminta vaikuttaa yhteiskuntaan laajalti. Wildlife Clubs of Kenya oli ensimmäinen afrikkalainen opiskelijoiden perustama luonnonsuojelujärjestö. Nykyään se on Kenian suurin ympäristökasvatusjärjestö. Sen historiikissa todetaan, että ennen järjestön perustamista 1970-luvulla kenialaiset pitivät luonnonsuojelua vain kolonialisteja hyödyttävänä toimintana. Wildlife Clubs of Kenyan toiminnan myötä luonnonsuojelu alkoi kuulua myös kenialaisille.

Wangari Maathain 1970-luvulla Keniassa perustama Green Belt Movement on rohkaissut erityisesti naisia istuttamaan puita eroosion ja kuivuuden ehkäisemiseksi, mutta myös polttopuun ja ruuan saamiseksi. Ihmisiä on kannustettu ottamaan vastuuta ja toimimaan yhteiskunnallisesti ympäristönsä ja olosuhteittensa parantamiseksi. Maathaille myönnettiin vuonna 2004 Nobelin rauhanpalkinto panoksestaan kestävän kehityksen, demokratian ja rauhan edistämiseksi.

Ympäristökasvatus ja ympäristöpolitiikka

Ympäristöongelmia ei ratkaista pelkällä kasvatuksella. Haastattelemani asiantuntijat totesivat, että ympäristöön liittyvien lakien ja politiikkojen oikeudenmukaisuus, johdonmukaisuus ja toimeenpano ovat vähintään yhtä tärkeitä ─ elleivät tärkeämpiä ─ kuin kasvatus. Varsinkin ympäristömääräysten toimeenpano on Tansaniassa usein puutteellista. Tästä syystä järjestöt ja valtiolliset ympäristökasvatustoimijat pyrkivät lisäämän poliitikkojen ympäristötietoisuutta lobbaamalla.

Zabron Kengera opettaa ympäristökasvatukseen ja luonnonvarojen hallintaan liittyviä kursseja Dar es Salaamin yliopistossa. Hän valmistelee väitöskirjaa yhteisöpohjaisesta villieläinten suojelusta. Kengeran mukaan ympäristökasvatusta käytetään Tansaniassa usein keinona suostutella ihmisiä taipumaan ennalta määriteltyihin maan käyttöä tai villieläinten suojelua koskeviin suunnitelmiin.

Hyvän ympäristökasvatuksen tulisi Kengeran mukaan tarjota mahdollisimman kokonaisvaltainen näkökulma ympäristöasioihin. Sen tulisi hyödyntää ihmisten kokemuksia ja huomioida heidän todelliset tarpeensa. Lähes kaikki haastattelemani asiantuntijat korostivat, että vaihtoehtoisten elinkeinojen tarjoaminen köyhille ihmisille on ensiarvoisen tärkeää ympäristönsuojelussa.

Asiantuntijat myös moittivat tansanialaisia päättäjiä poliittisen tahdon puutteesta. Erasto Njaviken mukaan raha ja hyvä elämä puhuttelevat poliitikkoja enemmän kuin ympäristönsuojelu. Kengeran mukaan ympäristökasvatus on alana niin nuori, että se tarvitsee aikaa saadakseen poliittista huomiota.

Ihmisten ja villieläinten kohtaamiset ovat usein haastavia tilanteita. Kuva on Pohjois-Ugandan Kideposta. Kuva: Sampo Olkinuora 2008.

Koordinaation haasteet

Useimmissa itäisen Afrikan maissa ympäristökasvatustoimijoilla ei ole yhteistä koordinoivaa elintä. Tansaniassa seurauksena ovat olleet päällekkäiset toimet ja yhtenäisten kasvatusnäkemysten ja -menetelmien puuttuminen sekä toimijoiden keskinäinen kilpailu.

Kenia on tarttunut koordinaatio-ongelmaan perustamalla yhdeksän alueellista osaamiskeskusta, joiden tavoitteena on edistää kestävän kehityksen kasvatusta kullekin alueelle parhaalla tavalla. Tulevaisuudessa tarkoitus on perustaa kasvattajien yhteisiä keskustelufoorumeita sekä monipuolistaa keskusten toimintaa.

Itäisessä Afrikassa on viime vuosina muodostettu myös useita laajempia ympäristö- ja kestävän kehityksen kasvatusta koordinoivia elimiä, kuten The Eastern Africa Environmental Network (EAEN) ja Eastern Africa Education for Sustainable Development (ESD) Network. Internet-hakujen perusteella vaikuttaa siltä, että ne toimivat toistaiseksi lähinnä paperilla. Afrikan sarven maiden ympäristöyhteistyöverkoston HOARECin ympäristökasvatustoimet ovat puolestaan keskittyneet lähinnä Etiopian korkeakouluihin (hoarec.org).

Kokemuksista oppia Afrikan sarveen

Haasteista huolimatta tansanialaiset asiantuntijat ovat ylpeitä maansa ympäristökasvatuksesta. Heidän mielestään Afrikan sarven maiden kannattaisi ottaa vaikutteita siitä, kuinka ympäristökasvatus on Tansaniassa sisällytetty koulutukseen ja hallintoon eri tasoilla esimerkiksi kansallisen ympäristökasvatusstrategian, opetussuunnitelmien ja ympäristökasvatuksesta vastaavien virkamiesten välityksellä. Parhaillaan käynnissä olevissa hankkeissa kouluympäristöistä ja opetussuunnitelmista pyritään tekemään entistä vihreämpiä.

Haastateltavat pitävät myös nuorille suunnattujen luontokerhojen toimintaa esimerkillisenä. Erasto Njavike uskoo, että kerhoissa kasvaa tulevaisuuden päätöksentekijöitä, joille ympäristöstä huolehtiminen on sydämen asia.

Pamoja Environmental Focus on Dar es Salaamissa toimiva kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on hyödyntää uutta viestintäteknologiaa kuten internetiä ja tekstiviestejä ympäristökasvatuksessa. Kuvassa yksi järjestön perustajista Stuart Heddi. Kuva: Henna Rouhiainen 2013.

 

Henna Rouhiainen

Kirjoittaja tekee väitöstutkimusta Turun yliopiston biologian laitoksella. Hänen väitöskirjansa aiheena on suomalaisen ympäristökasvatuksen arvot ja kansainvälistäminen. Rouhiainen matkusti lokakuussa 2013 Tansaniaan tekemään haastatteluja artikkeliinsa, joka käsittelee ympäristökasvatusta Suomen ja Tansanian välisessä kehitysyhteistyössä.

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Lähteet

Artikkelia varten haastatellut asiantuntijat

Stuart Heddi, ympäristökasvattaja, Pamoja Environmental Focus NGO.

Zabron Kengera, MSc MnRSA, assistentti, Maantieteen laitos, Dar es Salaamin yliopisto.

Lydia Kimaryo, FT (kasvatustiede), ympäristökasvatusasiantuntija.

Robert Lwikolela, ympäristökasvatuskoordinaattori, Tanzania Ministry of Education and Vocational Training.

Carlos Mbuta, opettaja, Principal Environmental Management Officer at National Environment Management Council (NEMC).

Erasto Njavike, opettaja, Roots & Shoots -ohjelman Tansanian päällikkö.

Kirjallisuus

Berger, Rachel (2003). Conflict over natural resources among pastoralists in northern Kenya: A look at recent initiatives in conflict resolution. Journal of International Development 15(2): 245–257.

Johnson-Pynn, Julie S., & Laura R. Johnson (2005). Successes and challenges in East African conservation education. The Journal of Environmental Education 36(2): 25–39.

McDuff, Mallory (2000). Thirty years of environmental education in Africa: The role of the Wildlife Clubs of Kenya. Environmental Education Research 6(4): 383–396.

Mucunguzi, Patrick (1995). Environmental education in the formal sector of education in Uganda. Environmental Education Research 1(2): 233–240.

Mucunguzi, Patrick (1995). A review of non-formal environmental education in Uganda. Environmental Education Research 1(3): 337–344.

NEMA (2012). Education for Sustainable Development (ESD). Kenya Country Report 2005–2012. National Environment Management Authority, Kenya.

Oba, Gufu (1992). Environmental education for sustainable development among the nomadic peoples: The UNESCO-IPAL experience in Northern Kenya. Nomadic Peoples 30: 53–73.

Republic of Somaliland (2012). Somaliland’s Education Sector Strategic Plan 2012–2016. Ministry of Education and Higher Education, Republic of Somaliland.

Republic of South Sudan (2012). General Education Strategic Plan, 2012-2017. Promoting learning for all. Ministry of General Education and Instruction, Juba, Republic of South Sudan.

Smith, Thomas A. (2012). At the crux of development? Local knowledge, participation, empowerment and environmental education in Tanzania. Doctoral dissertation, University of Glasgow.

Somali Republic (2011). National Education Plan. Ministry of Education, Culture & Higher Education. Somali Republic.

UNEP (2006). Africa Environment Outlook 2 – Our Environment, Our Wealth (AEO-2).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 Djibouti (Version révisée, avril 2012).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 Eritrea (Revised version, September 2010).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 Ethiopia (Revised version, August 2010).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 Kenya (Updated version, August 2010).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 Sudan (Revised version, May 2012).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 Uganda (September 2010).

UNESCO (2012). World Data on Education. 7th edition, 2010/11 United Republic of Tanzania (Revised version, August 2010).