1/2013
Print this page

Djibouti: Kieli, politiikka ja identiteetti

Mariko Sato

Djibouti on monietninen ja monikielinen valtio, jossa valtiojohto on itsenäistymisestä lähtien pyrkinyt edistämään yhtenäistä kansallisvaltion mallia. Maassa on kuitenkin ollut jännitteitä etnisten ryhmien välillä jo itsenäistymistä edeltävältä ajalta lähtien. Kieli ja identiteetti ovat keskeisiä tekijöitä näissä poliittisissa ja etnisissä välienselvittelyissä.

Djiboutissa puhutaan pääasiassa viittä kieltä: somalia, afaria, ranskaa, ”Djiboutin” arabiaa ja amharaa. Lisäksi käytetään jossain määrin tigrinjaa, hindiä ja kreikkaa. Kaksi suurinta etnistä ryhmää ovat somalia puhuvat issat ja afarinkieliset afarit. Somalin kieltä puhuu hieman suurempi osa djiboutilaisista. Viralliset kielet ovat kuitenkin ranska ja standardiarabia, vaikka moni djiboutilainen ei juuri käytä kumpaakaan jokapäiväisessä elämässään.

Djibouti geopoliittisessa solmukohdassa

Djiboutin minivaltiossa asuu vain noin 860 000 ihmistä. Pienestä koostaan huolimatta maa on Afrikan sarven alueen geopoliittisten strategioiden ytimessä. Djiboutin satama on tärkeässä solmukohdassa Punaisenmeren ja Arabianmeren yhdistävällä Adeninlahdella. Satama on elintärkeä naapurimaa Etiopialle, joka menetti rantaviivansa Eritrean itsenäistyessä vuonna 1993. Djiboutilla on ollut Etiopiaan käytännölliset, mutta ajoittain myös jännitteiset suhteet. Monet djiboutilaiset vastustivat Etiopian hyökkäystä Somaliaan vuonna 2006, mutta presidentti Guelleh piti asian syrjässä viralliselta agendalta tavatessaan etiopialaisia virkamiehiä. Djiboutilaisia ovat myös häirinneet amharankieliset mainokset, joita näkyy kaikkialla katukuvassa. Valituksia on vaiennettu uhkauksilla lopettaa khat-huumeen maahantuonti Etiopiasta.

Ranskalla ja Yhdysvalloilla on maassa runsaasti sotilashenkilöstöä, ja Djibouti on keskeinen merirosvouksen ja terrorismin vastaisen toiminnan tukikohta. Djiboutissa on muun muassa yhdysvaltalainen miehittämättömien lennokkien tukikohta, josta käsin on tehty lennokki-iskuja Jemeniin ja Somaliaan. Djibouti on pitkään ollut somalialaisten pakolaisten turvasatama. Somalimaalla on läheiset taloudelliset suhteet Djiboutiin.

Maantiede onkin Djiboutin vahvuuden ja haavoittuvuuden perusta. Maan kriittinen geopoliittinen sijainti on tehnyt siitä tärkeän kumppanin esimerkiksi Yhdysvalloille, Ranskalle ja Etiopialle. Lähes kaikki kauppojen tuotteet ovat tuontitavaraa Djiboutin oman tuotannon ollessa vähäistä. Djibouti on siten toisaalta hyvin riippuvainen toisista valtioista, mutta toisaalta strateginen geopoliittinen kumppani.

Assal-järvestä tuotetaan suolaa. Suolakauppaa ovat perinteisesti käyneet erityisesti afarit.

Ranska ja arabia nomadien maassa

Ranskan kieli on tullut Djiboutiin aikoinaan kolonialismin mukana. Djibouti ei ollut maantieteellinen poliittiskansallinen kokonaisuus ennen Ranskan kolonialistista hallintoa 1800-luvun lopulta lähtien. Ranskan siirtomaahallinto suosi vuorotellen maan kahta suurinta etnistä ryhmää issoja ja afareja. Vuonna 1967 maassa järjestettiin itsenäistymisestä kansanäänestys, jossa enemmistö halusi pysyä osana Ranskaa. Siirtymä itsenäisyyteen tapahtui hitaasti seuraavien vuosien aikana. Osana tätä siirtymää afareja suosinut kansalaisuuslaki uudistettiin tasapuolisemmaksi vuonna 1975. Lopulta vuonna 1977 järjestetyn kansanäänestyksen perusteella uusi Djiboutin tasavalta itsenäistyi oltuaan ensin protektoraatti ja sitten siirtomaa yli vuosisadan ajan. Ranskan kielen asema oli vahva koko siirtomaahallinnon ajan.

Arabian kielellä on virallisen statuksen lisäksi myös uskonnollinen ja kulttuurillinen merkitys, sillä djiboutilaiset, riippumatta äidinkielestään, ovat suurimmaksi osaksi muslimeja (noin 96 prosenttia väestöstä). Useimmat heistä ovat myös karjaa kasvattavia nomadeja, jotka paimentavat kameleita, lampaita ja vuohia laajoilla alueilla ulottuen Djiboutin ulkopuolellekin. Perinteisesti afarit ovat vaeltaneet karjan kanssa Eritrean ja Etiopian alueilla, kun taas issat ovat liikkuneet myös Somalian, Kenian, Etiopian ja Somalimaan alueilla. Itsenäistymisen jälkeen Djiboutin issat ja afarit alkoivat luopua paimentolaisesta elämäntavasta, ja muuttivat suurin joukoin Djibouti Cityyn.

Eläinkauppaa Djiboutin kaupungissa ennen muslimien suurta uhrijuhlaa Id al-Adhaa.

Djiboutin valtiota ovat hallinnoineet ensisijaisesti issat, jotka ovat etnisesti somaleille läheinen ryhmä. Afarit ovat historiallisesti jääneet monin tavoin marginaaliin ja kokeneet olevansa alisteisessa asemassa suhteessa issoihin. Afareiden vastaliike FRUD (Front for the Restoration of Unity and Democracy) muodostettiin 1991 ja on tähän päivään saakka ollut ajoittaisessa aseellisessa vastarinnassa hallintoon. FRUD:n mukaan sen tavoitteena on vähentää afareiden etnisen identiteetin marginalisoitumista Djiboutissa. FRUD onnistui liikkeen alkuaikoina saamaan voittoja, mutta joutui lopulta alakynteen hallituksen joukoille. Vuonna 1994 FRUD:n kapinallisjoukot solmivat hallinnon kanssa rauhan ja sen joukot riisuttiin aseista. Sisällissodan jälkeen FRUD sai laillisen poliittisen puolueen aseman. Sen radikaalisiipi jatkoi vastarintaa vielä 1990-luvun loppupuolella ja sopi erimielisyydet hallituksen kanssa vasta vuonna 2000.

Djibouti tänään

Djiboutia johtaa issoihin kuuluva presidentti Ismail Guelleh, joka tuli valtaan vuonna 1999. Guellehin puolue PPR People’s Rally for Progress on johtanut maata sen itsenäistymisestä lähtien. Vuonna 2011 Guelleh muutti perustuslakia, jotta hän voisi jatkaa maan johdossa vielä kuusi vuotta. Tätä lain muutosta vastustettiin Djiboutissa mielenosoituksin, joita innoittivat arabikevään tapahtumat. Vastarintaliikkeen johtajia pidätettiin ja mielenosoitukset taltutettiin väkivallalla.

Hallinnossa on etnisten ryhmien suhdetta soviteltu perustuslaissa määritellyllä hallinnollisella työnjaolla. Afareille on taattu yhtäläinen edustus hallituksessa. Presidentti on issa ja pääministerin virka on määrätty afareille. Pienemmille ryhmille, arabeille, issakeille ja gadaburseille, on määrätty omat kiintiönsä hallinnossa. Maan korkeinta oikeutta johtaa issa.

Vaikka afarit ja issat ovat monin tavoin olleet toisilleen vastakkaisia voimia eri historiallisina aikoina, niin jonkinasteinen jaettu identiteetti ja kansallinen tietoisuus on herännyt kulttuuristen, uskonnollisten ja kielellisten yhteyksien kautta. Yhteyttä on lisännyt jaettu käsitys Djiboutista rauhan saarekkeena keskellä rauhatonta Afrikan sarven aluetta. Vaikka Djiboutissa on ollut omat aseelliset konfliktinsa ja rauhattomuutensa, niin maassa ei ole kuitenkaan käyty pitkittynyttä sotaa kuten Somaliassa. Kahden suurimman etnisen ryhmän yhteiseloa on kuvattu Djiboutin vaakunassa, jossa oliivin oksat ympäröivät somalikeihästä ja kahta afartikaria.

Djiboutin vaakuna.

Djiboutiin on silti muotoutunut vahva yhteiskunnallinen eriytyminen, joka pohjaa kielen ja etnisyyden lisäksi poliittisen vallan ja varallisuuden vahvaan epätasa-arvoiseen jakautumiseen. Tämä näkyy hyvin Djiboutin pääkaupungissa, jossa väestö on jakautunut pieneen eliittiin ja suureen köyhään väestöön. Eliittiin kuuluvat puhuvat lähinnä ranskaa, asuvat hyvin ja matkustavat säännöllisesti ulkomaille työn tai lomailun merkeissä. Köyhä väestö puhuu afaria tai somalia, ja asuu huonoissa olosuhteissa epävarman toimeentulon turvin.

Virallisten kielten asema näkyy erityisesti virallisissa instituutioissa. Perustuslain mukaan henkilön on osattava sujuvaa ranskaa ja arabiaa ollakseen vaalikelpoinen. Djiboutin lait säädetään näillä kahdella virallisella kielellä. Hallinnossa käytetään muutoinkin pitkälti ranskaa. Djiboutin valtion virallisessa tiedonvälityksessä käytetään arabiaa ja ranskaa, tosin jälkimmäinen vaikuttaa olevan hieman käytetympi.

Ranskalaiset vaikutteet näkyvät katukuvassa.

Kielet ja koulutus

Virallisten kielten asema on tärkeä myös koulutuksessa. Koulutuksessa korostuu ennen kaikkea ranskan kielen asema. Djiboutin valtiollinen koulutusjärjestelmä seuraa ranskalaista mallia ja Djiboutilla on paljon koulutukseen liittyvää yhteistyötä Ranskan kanssa. Afaria ja somalia käytetään jonkin verran oppimisen tukena lähinnä koulutuksen ensimmäisellä asteella. Tämä on johtanut afarin- ja somalinkielisten koulujen jonkinasteiseen eriytymiseen. Lisäksi Djiboutissa on islamilaisten järjestöjen tukemia kouluja, joissa opiskelu tapahtuu ensisijaisesti arabian kielellä.

Maassa on yksi yliopisto, Djiboutin yliopisto, joka on perustettu vuonna 2006. Djiboutin yliopiston opetus on keskittynyt pitkälti kielien (englanti, arabia, ranska), taloustieteen ja oikeustieteen opetukseen. Monet korkeakoulututkintoa havitelleet ovat suorittaneet opintonsa ulkomailla, yleensä Ranskassa.

Djiboutin yliopiston portti.

On kuitenkin muistettava, että suurin osa djiboutilaisista ei käy lainkaan koulua – yli puolet djiboutilaisista on lukutaidottomia. Maaseudulla asuvat ja kaupunkien köyhä väestö ei yleensä puhu lainkaan maan virallisia kieliä.

Djiboutissa julkaistaan vain vähän omaa kauno- tai tietokirjallisuutta. Lähes kaikki kirjallisuus julkaistaan ranskan kielellä. Djiboutilla onkin läheinen kulttuuriyhteistyö Ranskan kulttuuri-instituutioiden kanssa. Muiden nomadiyhteisöjen tapaan issoilla ja afareilla on kuitenkin rikas suullinen kulttuuriperimä.

Nuoren valtion haasteet

Kielen merkitys on ollut keskeinen Djiboutin kansallisvaltiossa ja valtiovallassa. Kielten asema määrittelee myös kansalaisten asemaa suhteessa toisiinsa monin tavoin. Djiboutissa virallisten kielten, ranskan ja arabian, asema vaikuttaa suoraan somalin ja afarin kielten alisteiseen asemaan. Kielten eriarvoiset asemat ovat olleet omiaan luomaan kielellis-poliittista ja taloudellista eliittiä Djiboutiin. On ongelmallista, että ollakseen vaalikelpoinen ei riitä, että puhuu jompaakumpaa maan suurimmasta epävirallisesta kielestä, vaan vaalikelpoisuuden saanti edellyttää myös ranskan ja arabian kielen osaamista. Tämä muodostaa esteen aidolle demokratialle. Toisaalta somalilla ja afarilla ei ole virallisesti ylilyöntiasemaa toisiinsa nähden, mutta toisaalta epävirallisuus asettaa kielet ja niiden puhujat eräänlaiseen keskinäiseen kilpailuasetelmaan.

Djiboutissa eri tasoilla käytävät neuvottelut eri kielten ja etnisten ryhmien asemasta heijastelevat samankaltaisia historiallisia kamppailuita, joita on käyty jälkikolonialistisissa valtioissa ympäri Afrikkaa. Djiboutin kohdalla on huomattava, että Djibouti on valtiona verrattain nuori. Kansallisidentiteetti on muotoutunut pitkälti vasta itsenäistymisen jälkeen, sillä Djibouti ei ollut poliittis-kansallinen kokonaisuus ennen siirtomaahallintoa. Myös maan nykyinen riippuvuus toisista valtioista, esimerkiksi Ranskasta, vaikuttaa virallisten kielten vahvaan asemaan.

Valtiovallan päätökset liittyen kielten asemaan ovat tärkeitä kansallisidentiteettiä ja vallan jakautumista koskien. Valtiovalta ei koskaan voi olla täysin neutraali toimija kielen suhteen. Tämä korostuu Djiboutissa, jossa vain pieni osa osaa tai käyttää maan virallisia kieliä. Epävirallisten kielten asema vaikuttaa kansalliskulttuuriseen identiteettiin. Hallinnon ja lainsäädännön lisäksi on pohdittava kielen asemaa kulttuurissa ja koulutuksessa. Kielellisen moninaisuuden tukeminen mahdollistaa joustavat kansallisidentiteetit ja jyrkkien vastakkainasettelujen lieventämisen.

Mariko Sato on kehitysmaatutkimuksen maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa. Hän valmistelee parhaillaan pro gradu -työtä aiheenaan paluumuutto Somalimaahan. Sato toimii myös tutkimusavustajana Somaliaan ja Irakiin palanneet -tutkimusprojektissa. Vuonna 2012 Sato osallistui FINNSOM-kehitysyhteistyöprojektiin puolen vuoden ajan Somalimaassa. Sato vieraili Djiboutissa syksyllä 2012.

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Kuvat: Djiboutin vaakuna wikipedia, muut kuvat Marja Tiilikainen

Lähteet

African Economic Outlook (2012). Djibouti 2012. AfDB, OECD, UNDP, UNECA.

Appleyard, David & Martin Orwin (2008). The Horn of Africa: Ethiopia, Eritrea, Djibouti, and Somalia. Teoksessa Andrew Simpson (toim.): Language & National Identity in Africa. Oxford University Press: Oxford, 267‒290.

Bereketeab, Redie (2011). The Ethnic and Civic Foundations of Citizenship and Identity in the Horn of Africa. Studies in Ethnicity and Nationalism 11(1): 63‒81.

Brass, Jennifer N (2008). Djibouti’s unusual resource curse. Journal of Modern African Studies 46(4): 523–545.

Djiboutians rally to oust president (2001). Al Jazeera 18.2.2011.

Djibouti’s Troubles (2011). The Economist 24.2.2011.

Dudzik, Diane L. (2008). English Policies, Curricular Reforms, and Teacher Development in Djibouti. Doctoral Dissertation. University of Minnesota: Minneapolis.

Mesfin, Berouk (2011). Situation Report: Elections, politics and external involvement in Djibouti. Institute for Security Studies.

Schraeder, Peter J. (1993). Ethnic Politics in Djibouti: from ‘eye of the hurricane’ to ‘boiling cauldron’. African Affairs 92: 203‒221.

St Tropez in the Horn? (2008). The Economist 19.3.2008.