2/2012
Print this page

Jussi Laurikainen

Tuleeko Darfurista unohdettu konflikti?

Sudaniin kuuluva Darfurin alue on aikaa sitten kadonnut uutisotsikoista. Asiantuntijoiden ja aktivistien kiinnostus kohdistuu maailman muihin konflikteihin ja kriiseihin. Darfurin konflikti on varmasti yksi Afrikan monimutkaisimmista. Nyt siitä uhkaa tulla myös yksi Afrikan unohdetuista konflikteista.

Etelä-Sudanin itsenäistyminen on vienyt paljon huomiota Darfurin tilanteelta. Samaan aikaan konfliktin dynamiikka on etelän irtaantumisen seurauksena osin muuttunut. Darfurissa ei enää sodita samassa mittakaavassa kuin 2000-luvun alussa, mutta hallituksen ja kapinallisten välillä on edelleen ajoittaisia yhteenottoja. Kestävää rauhaa tai poliittista ratkaisua Darfurin kysymykseen ei ole saatu aikaan. Perussyyt ja toimijat ovat pysyneet samoina. Kuten valitettavan usein tapahtuu, konfliktista myös kärsivät edelleen samat ihmiset, siviilit ja tavalliset darfurilaiset.

Darfur nousi maailman tietoisuuteen vuonna 2003 puhjenneen konfliktin seurauksena. Konflikti oli kiivaimmillaan 2003-2004, ja johti arvioista riippuen 200 000-300 000 ihmisen kuolemaan väkivallan, mutta etenkin nälän ja tautien uhrina. Arviolta 2,5-3 miljoona ihmistä eli noin puolet alueen asukkaista joutui jättämään kotinsa. Heistä suurin osa jäi maan sisäisiksi pakolaisiksi Darfuriin, mutta satoja tuhansia pakeni rajan yli Tsadiin.

Darfurin konfliktista kärsivät edelleen siviilit ja tavalliset darfurilaiset.

Darfurin tilanne oli omana aikanaan maailman suurin humanitaarinen katastrofi. Siinä yhdistyivät tuhoisalla tavalla aseellinen konflikti, nälkä, sairaudet, usein armoton ympäristö ja ennen kaikkea hyvin yhteistyöhaluton hallitus, joka pyrki kaikin tavoin työntämään kapuloita kansainvälisen avustuskoneiston rattaisiin.

Kansanmurha vai ei?

Darfurissa syyllistyttiin lähes kaikkiin mahdollisiin ihmisoikeuksien loukkauksiin, kansainvälisen oikeuden ja humanitaarisen oikeuden rikkomuksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Etenkin niihin syyllistyivät hallitus ja sen tukemat joukot, mutta jossain määrin myös kapinalliset.

Mutta tapahtuiko Darfurissa kansanmurha, siitä eivät kansainvälisen oikeuden asiantuntijat tai diplomaatit ole päässeet yksimielisyyteen. Joka tapauksessa kansainvälisen yhteisön kyvyttömyys ehkäistä Ruandan vuoden 1994 kansanmurha oli Darfurin kriisin aikaan vielä tuoreessa muistissa, mikä yhtenä syynä johti etenkin Yhdysvalloissa vahvan Darfur- painostusryhmän syntyyn.

YK ei julistanut Darfurin tilannetta kansanmurhaksi, mutta turvallisuusneuvosto vei Darfurin tapahtumat Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) käsittelyyn. Maaliskuussa 2009 ICC nosti Sudanin presidentti Omar al-Bashiria vastaan syytteet sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myöhemmin syytteisiin lisättiin kansanmurha. ICC-syytteiden tarkoituksenmukaisuudesta Darfurin tilanteen ratkaisun kannalta käytiin paljon keskustelua. Lopulta kävi niin kuin monet olivat pelänneet: heti ICC-syytteiden julkistamisen jälkeen, maaliskuussa 2009, Sudan hääti vastavetona Darfurista 13 kansainvälistä avustusjärjestöä kuten Oxfam, Care ja Save the Children. Järjestöjen vastuulla oli ollut noin 40 prosenttia Darfurin avustustoiminnasta.

Ennen presidentti al-Bashiria ICC oli jo nostanut syytteet humanitaaristen asioiden ministeri Ahmed Harounia ja janjaweed –johtaja Ali Kushaybia vastaan. Ratsain liikkuneet, arabiheimojen piiristä rekrytoidut puolisotilaalliset janjaweed-joukot olivat keskeinen väline Sudanin hallituksen taistelussa kapinallisryhmiä ja siviilejä vastaan. Janjaweedit ovat olleet tärkein syy arabien demonisointiin, johon Darfurin konfliktia käsiteltäessä usein on sorruttu. Sudanin hallituksen varustamien ja sen ohjauksessa toimineiden janjaweedien ei voida kuitenkaan katsoa edustaneen ”arabien” yleistä tahtoa.

Konflikti leimahtaa

Vuoden 2003 alussa kaksi kapinallisryhmää SLM/A eli Sudan Liberation Movement/Army ja JEM eli Justice and Equality Movement ilmoittivat virallisesti olemassaolostaan ja aloittivat hyökkäykset hallituksen ja armeijan kohteita vastaan. Kapinallisryhmät koostuivat Darfurin ”afrikkalaisperäisistä” heimoista, ja niiden perusvaatimuksena oli Darfurin vuosia jatkuneen marginalisoituimisen päättäminen ja laajempi itsehallinto. Kapinalliset eivät tavoitelleet itsenäistymistä, ainoastaan vallan ja vaurauden oikeudenmukaisempaa jakamista Sudanissa.

Sudanin hallitus vastasi kapinaan lähinnä nojaamalla keinoihin, joita se oli aiemmin soveltanut sisällissodassa eteläistä Sudania vastaan: Se valjasti arabiheimoja taisteluun kapinallisia vastaan käyttäen hyväkseen todellisia tai kuviteltuja etnisiä jännitteitä. Lisäksi se käytti poltetun maan taktiikkaa, jossa eroa taistelijoiden ja siviilien välillä ei juuri tunneta.

Kaikki arabiheimot eivät kuitenkaan lähteneet hallituksen kelkkaan, sillä arabit olivat kärsineet Darfurin alikehittyneisyydestä samalla tavoin kuin muutkin.

Kaikki darfurilaiset ovat muslimeja ja heitä yhdistää arabian kieli.

Etnisiä ryhmiä tai heimoja 6-7 miljoonan asukkaan Darfurissa on 40–90. Asukkaista kaksi kolmasosaa on ”afrikkalaisperäisiä” ja yksi kolmasosa ”arabeja”. Kaikki darfurilaiset ovat muslimeja ja kaikkia yhdistää arabian kieli. Eri ryhmiin tai heimoihin kuuluvia ihmisiä on vaikea tai mahdotonta tunnistaa ulkonäön perusteella. Ulkonäköä tärkeämpi identiteettiä määrittelevä tekijä on elämäntapa. Monet ryhmät ovat arabilaistuneet, omasta halustaan tai olosuhteiden pakosta. Afrikkalaisperäisten heimojen perinteinen elinkeino on ollut maanviljely ja karjankasvatus. Suurimat heimot ovat darit, zaghawat ja masalit. Arabit puolestaan ovat pääosin paimentolaisia, joiden tärkein elinkeino on perinteisesti ollut joko kamelinkasvatus (abbala-arabit) tai karjankasvatus (baggara-arabit).

Kuivuus, köyhyys ja Kalashnikov

Ilmastonmuutoksen aiheuttama aavikoituminen, lisääntynyt kilpailu vedestä ja viljely- ja laidunmaasta, krooninen alikehittyneisyys sekä pienaseiden saatavuuden lisääntyminen ovat Darfurin monimutkaisen konfliktin keskeisiä taustatekijöitä. Muita konfliktin syntyyn ja dynamiikkaan vaikuttaneita tekijöitä on lukuisia: etniset jännitteet, rasismi, perinteisten rakenteiden muuttuminen, hallituksen maanjako- ja hajota ja hallitse -politiikka, Sudanin sisällissota pohjoisen ja etelän välillä ja alueellinen epävakaus. Libyan, Tsadin ja Sudanin sisäinen tilanne ja maiden väliset suhteet muodostivat eräänlaisen Darfurin kohtalon kolmion, joka vaikutti keskeisesti ja tuhoisasti alueen konfliktiin.

Kuivuudesta kärsivät sekä maanviljelijät että paimentolaiset.

Kuivuuden ja aavikoitumisen katsotaan alkaneen vaikuttaa Darfurin alueeseen ja sen dynamiikkaan 1960–1970 -luvulta lähtien. Perinteisesti maanviljelijät ja paimentolaiset pystyivät elämään jotakuinkin rinnakkain molempia hyödyttävällä tavalla. Kuivuuden myötä pohjoisen arabiheimojen kausittainen oleskelu Darfurin keski- ja eteläosissa muuttui kuitenkin entistä pitempiaikaiseksi tai pysyväksi. Samalla uuden viljelysalan tarve kasvoi kuivuuden ja väestönkasvun seurauksena. Viljelyalan laajentuminen puolestaan johti esimerkiksi paimentolaisten perinteisten pohjoinen-etelä suuntaisten vaellusreittien kaventumiseen ja eläinten viljelyksille aiheuttamien tuhojen lisääntymiseen. Arabien ja muiden ryhmien välit kiristyivät. Samaan aikaan vanhan, perinteisiin johtajiin nojanneen paikallistason hallinto- ja oikeusrakenteen (Native administration) lakkauttaminen 1970 -luvun alussa merkitsi perinteisten konfliktien sovittelumekanismien heikentymistä.

Merkittävä seikka Darfurin konfliktiin johtaneessa kehityskulussa oli myös aseiden määrän lisääntyminen Darfuriin Libyassa niin sanotussa arabilegioonassa palvelleiden darfurilaisten paluun myötä 1970-1980-luvuilla. Kalashnikovit korvasivat keihäät ja heimojen väliset kiistat muuttuivat aikaisempaa tuhoisammiksi. Perinteinen veriraha ei toiminut enää kiistojen sopimisessa, vaan kiistat johtivat helposti koston kierteeseen. Muutokset muokkasivat maaperää etnisyyden instrumentalisoinnille poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi ja siten laajemmalle konfliktille.

Hiekkaan valuneet rauhanyritykset

Kansainväliselle yhteisölle – ja myös Sudanin hallitukselle – Darfurin konfliktin leimahtaminen ja sen vakavuus tulivat pitkälti yllätyksenä. Aikaisemmin Sudan tarkoitti vain yhtä konfliktia: vuosikausia pohjoisen ja etelän välillä käytyä sisällissotaa. Darfurin konfliktin puhjetessa sisällissodan lopullisesti vuonna 2005 päättäneen rauhansopimuksen neuvottelut olivat juuri käynnistyneet. Kukaan ei halunnut vaarantaa rauhan aikaansaamista etelän ja pohjoisen välille, mikä heijastui myös moniin Darfurin kohdalla tehtyihin ratkaisuihin.

Liki vuosikymmenen aikana Darfurin konfliktiin ei ole löydetty kestävää poliittista ratkaisua. Kaikkia keskeisiä kapinallisryhmiä ei ole koskaan saatu allekirjoittamaan neuvoteltuja rauhansopimuksia, eikä Sudanin hallitus toisaalta ole koskaan implementoinut aikaansaatuja sopimuksia. Keskeinen ongelma on ollut kapinallisryhmien kyvyttömyys luoda yhtenäinen neuvottelurintama. Lisäksi ryhmien sisällä on ollut alusta alkaen erilaisia, usein klaaniperäisiä jännitteitä.

Toukokuussa 2006 Nigerian Abujassa solmitun rauhansopimuksen allekirjoitti lopulta vain yksi kolmesta kapinallisryhmästä – kahtia jakautuneen SLA:n Minni Minawin johtama ryhmä. Jakautuneen SLA:n toinen puoli, Abdel Wahidin johtama ryhmä ei sopimusta allekirjoittanut, kuten ei myöskään Khalil Ibrahimin johtama JEM. Abujan sopimus johti Darfurin tilanteen pahentumiseen ja monimutkaistumiseen. Pakolaisleireillä sopimus torjuttiin ja taistelut lisääntyivät. Hallitus unohti sopimuksen jälkeen arabit ja osa janjaweed-johtajista siirtyi kapinallisten riveihin. Sittemmin kapinallisryhmät ovat jatkaneet jakautumista yhä uusiin, usein hyvinkin pieniin ryhmiin.

Darfurin toinen rauhansopimus allekirjoitettiin Afrikan unionin ja YK:n johtaman, 2,5 vuotta kestäneen neuvotteluprosessin jälkeen heinäkuussa 2011 Dohassa, Qatarissa. Yksikään Darfurin alkuperäisistä kapinallisliikkeistä ei allekirjoittanut Dohan sopimusta. Hallituksen kanssa sopimuksen allekirjoitti LJM (Liberation and Justice Movement), kansainvälisen yhteisön neuvotteluja varten luoma 10 pienen kapinallisliikkeen koalitio, jonka jäsenillä on hyvin vähän poliittista tai sotilaallista voimaa Darfurissa.

Abujan sopimuksen tavoin Dohan sopimus on jokseenkin kuolleena syntynyt ja tekee rauhan aikaansaamisen jälleen entistä vaikeammaksi ja monimutkaisemmaksi. Sopimuksen ulkopuolelle jättäytyneet kapinallisryhmät ovat jatkaneet ajoittaisia iskuja. Lisäksi Minni Minawi jätti tehtävänsä presidentti al-Bashirin neuvonantajana syksyllä 2010 ja ilmoitti, että aloittaa uudelleen aseellisen taistelun hallitusta vastaan Darfurissa.

Yksi kapinallisten tavoitteista on ollut muodostaa Darfurista yksi alue. Nyt tavoite on liukunut entistä kauemmas, kun vuoden 2012 alussa Darfurin kolmen vanhan osavaltion (state) rinnalle perustettiin kaksi uutta osavaltiota. Dareja asuu nyt kolmen osavaltion alueella. Abujan sopimukseen kirjattua kansanäänestystä Darfurin hallintomallista ei olla ikinä järjestetty. Kapinalliset eivät enää myöskään suostu Darfurin tilanteen erilliseen käsittelyyn, vaan haluavat Sudanin kaikkien alueellisten kysymysten (Etelä-Kordofan ja Sininen-Niili) samanaikaista ratkaisua.

Kapinalliset haluaisivat muodostaa Darfurista yhden alueen ja ratkaista kaikki Sudanin alueriidat samalla kertaa.

Dohan sopimuksen mukaisesti vuonna 2012 perustettiin sopimuksen toimeenpanoa ja Darfurin kehittämistä varten uusi elin, Darfur Regional Authority (DRA), jonka päämaja on Darfurin hallinnollisessa pääkaupungissa El Fasherissa. Tähän mennessä DRA on saanut hallitukselta vain murto-osan sille luvatusta, ensimmäisestä 200 miljoonan US dollarin rahoituserästä. Rahat on käytetty lähinnä uuden hallintorakennuksen ja instituutioiden rakentamiseen. Taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevan Sudanin hallituksen ei voida odottaa uhraavan lähitulevaisuudessa suuria summia Darfurin kehittämiseen, vaan todennäköisesti darfurilaiset saavat odotella ”rauhanosinkoa” vielä kauan.

Uusi dynamiikka ja uudet uhkakuvat

Kansainvälisen yhteisön mielenkiinnon Darfuria kohtaan hiivuttua ja huomion suuntauduttua Etelä-Sudanin itsenäistymiseen ja etelän ja pohjoisen väliseen uuteen konfliktiin, on Darfurin konfliktin dynamiikan muuttuminen jäänyt vähemmälle huomiolle. Yksi merkittävä muutos on se, että hallitus on siirtynyt käyttämään pienten ja marginalisoitujen afrikkalaisperäisten heimojen uusia aseellisia ryhmittymiä arabiheimojen sijaan taistelussa kapinallisia, etenkin zaghawa-heimoa vastaan. Zaghawat ovat asuneet itäisessä Darfurissa vasta lyhyen aikaa ja hallitus onkin uusien ryhmien rekrytoinnissa käyttänyt hyväkseen heimojen ja zaghavojen välisiä jännitteitä . Hallituksen hylkäämät arabiryhmät ovat puolestaan palkanmaksun loputtua lisänneet ryöstelyä tietyillä alueilla.

Uusien ryhmien aseistaminen – YK:n Darfuria koskevan asesaarron vastaisesti – merkitsee ironista kyllä myös sitä, että kapinallisille kulkeutuu uusia aseita. Samalla Sudanin hallitus on jatkanut ilmapommituksiin perustuvaa taisteluaan kapinallisia vastaan ja rikkoo yhä uudelleen YK:n turvallisuusneuvoston ilmahyökkäykset kieltävää päätöslauselmaa vuodelta 2005. Kuten Darfurin konfliktin alusta lähtien, pommitukset kohdistuvat usein kyliin, joiden arvellaan tukevan kapinallisia. Tavallisesti seurauksena on siviiliuhreja. Kuluvan vuoden aikana hallituksen ja sissiryhmien ja etnisten ryhmien välisissä taisteluissa arvioidaan kuolleen 700 ihmistä.

Darfurin tilanne on jäänyt Etelä-Sudanin ja Sudanin uudelleen leimahtaneen konfliktin varjoon, mutta samalla konfliktien välille on syntynyt uusia linkkejä. Marraskuussa 2011 Darfurin kolme tärkeintä kapinnallisliikettä eli JEM, SLA/MM ja SLA/AW sekä nykyisen Sudanin eteläosissa (Sininen-Niili, Nuba-vuoristo, Etelä-Kordofan) hallitusta vastaan taisteleva SPLM-North perustivat uuden, vaikkakin löyhän, yhteenliittymän (Sudan Revolutionary Front, SRF). Sen tavoitteena on Sudanin hallituksen kaataminen poliittisin tai aseellisin keinoin. Darfurin kapinalliset ovat jo osallistuneet taisteluihin hallitusta vastaan SPLM/N:n rinnalla ainakin Etelä-Kordofadanissa, jossa Sudanin armeija joulukuussa 2011 surmasi JEM:iä alusta lähtien johtaneen Khalil Ibrahimin.

YK:n asesaarto ei pure kapinallisiin, eikä hallitus noudata YK:n turvallisuusneuvoston ilmahyökkäyskieltoa.

Darfurin kapinallisten tiedetään käyttävän Etelä-Sudania suojasatamana, mutta Etelä-Sudanin hallituksen materiaalisesta tuesta kapinallisille ei ole varmoja todisteita. Joka tapauksessa Sudan on ajoittain pommittanut Darfurin kapinallisten leirejä Etelä-Sudanissa. Konfliktin siemen sisältyy myös Khartumin ja Juban kiistaan Darfurin etelärajan linjauksesta. Kaiken kaikkiaan Sudanin ja Etelä-Sudanin välinen reilun 2000 kilometrin pituinen raja lienee monessa suhteessa Afrikan ongelmallisin.

Humanitaarisesta avusta varhaiseen toipumiseen

Viimeisen 10 vuoden aikana YK ja kansainväliset avustusjärjestöt ovat käyttäneet arvioiden mukaan 10 miljardia Yhdysvaltain dollaria humanitaariseen apuun Darfurissa ja Darfurin avustusoperaatio on edelleen yksi maailman suurimmista. Vuoden 2012 koko Sudania koskeva yhteisvetoomus (Common Appleal Process CAP) on suuruudeltaan yli miljardi US dollaria, josta on katettu 44 prosenttia. Darfurin osuus on noin viidennes eli 200 miljoonaa dollaria, josta on katettu vain neljäsosa. Vertailun vuoksi, Afrikan Unionin ja YK:n UNAMID-operaation – joka on toki tärkeä humanitaarisen ja muun avun kannalta – vuosibudjetti on noin 1,5 miljardia dollaria.

Tällä hetkellä yli 3 miljoonaa ihmistä eli hieman alle puolet Darfurin väestöstä saa ruoka­-apua. Luku pitää sisällään 1,7 miljoonaa leireissä asuvaa rekisteröityä sisäistä pakolaista. Sisäisten pakolaisten lukumäärän varmentaminen on poliittisista syistä kestänyt pitkään, mutta sen odotetaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä. YK:n mukaan vuoden 2011 tammikuun ja kuluvan vuoden maaliskuun välisenä aikana 140 000 sisäistä pakolaista ja pakolaista palasi kotiinsa. Tsadissa sudanilaisia pakolaisia on reilut 250 000. Näistä valtaosalla ei ole aikomusta palata takaisin Darfuriin lähiaikoina – tai ehkä koskaan.

Sudanin hallitus pyrkii eroon humanitaarisesta avusta ja toivoo tilalle kehitysapua. Ensimmäinen tavoite on saada sisäiset pakolaiset palaamaan kotiseuduilleen. Kriittisempien arvioiden mukaan muutamat tämän vuoden aikana tapahtuneet hyökkäykset sisäisten pakolaisten leireihin olisivat osa hallituksen pyrkimystä nopeuttaa pakolaisten paluuta.

Koulutus edistää konfliktista toipumista.

Kansainvälinen yhteisö pyrkii siirtymään hätäavusta kohti varhaisen toipumisen tukemista. Parhaillaan käynnissä on hallituksen, YK:n, Maailmanpankin ja muiden keskeisten toimijoiden yhteinen tarvekartoitus. Sen tuloksena pitäisi syntyä kattava kuva siitä, millaista tukea Darfur tarvitsee taloudelliseen toipumiseen, kehityksen edistämiseen ja köyhyyden vähentämiseen. Joulukuun alussa Dohassa on tarkoitus järjestää avunantajien kokous, jolla haetaan rahoitusta Darfurin tukemiseen.

AU: n ja YK:n rauhanturvaoperaatio UNAMID

Vuonna 2008 käynnistynyt, AU:n ja YK:n historian ensimmäinen yhteinen UNAMID on maailman suurin ja kallein rauhanturvaoperaatio. Operaation vahvuus on tällä hetkellä noin 26 000 henkilöä. Heistä vajaat 20 000 on rauhanturvaajia ja yli 3500 poliiseja. Käytännössä kaikki sotilaat ja poliisit tulevat Afrikan ja Aasian maista. Vuoden 2013 kesän jälkeen operaation vahvuutta tullaan vähentämään ainakin 5000 henkilöllä. Vahvuuden pienenemistä on tarkoitus kompensoida liikkuvuuden lisäämisellä ja paremmalla kalustolla.

UNAMID:in mandaattina on etenkin siviilien suojelu, mutta myös humanitaarisen avun turvaaminen, rauhansopimusten monitorointi ja toimeenpanon implementointi, poliittisen prosessin tukeminen, ihmisoikeuksien ja laillisuusperiaatteen edistäminen sekä Tsadin ja Keski-Afrikan vastaisten rajojen monitorointi.

Siviilien suojelu on UNAMID:in tärkein, mutta ei ainut tehtävä.

UNAMID on maailman suurin ja kallein rauhanturvaoperaatio ja joidenkin kriitikoiden mielestä se on myös yksi maailman tehottomimmista operaatioista. Se on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään eli siviilien suojelussa ja keskittynyt lähinnä itsensä suojeluun. Esimerkiksi elokuussa UNAMID ehti paikan päälle vasta 3 päivää Pohjois-Darfurissa sijaitsevan Kassabin pakolaisleirille tehdyn hyökkäyksen jälkeen.

UNAMID:ia kritisoitaessa täytyy kuitenkin muistaa Darfurin logistisesti ja poliittisesti hankala toimintaympäristö. YK:n ja Sudanin sopimuksen mukaan hallituksen pitää taata UNAMID:in vapaa liikkuvuus Darfurin alueella, mutta käytännössä hallitus rajoittaa liikkuvuutta turvallisuussyihin, esimerkiksi käynnissä olevaan sotilaalliseen operaatioon vedoten. Pelkästään kuluvan vuoden huhti-kesäkuun aikana Sudanin hallitus kielsi noin 350 UNAMID:in lentoa ja kolmisenkymmentä partiointia maalla.

Darfurin hankala yhtälö

Selkeiden johtopäätösten vetäminen Darfurin tilanteesta on vaikeaa. Viime vuosina turvallisuustilanne on parantunut, mutta toisaalta tänä vuonna hallituksen ja kapinallisten ja muiden ryhmien välisiä yhteenottoja on ollut viime vuotta enemmän. Siellä täällä on edelleen kapinallistyhmien hallitsemia alueita, toisaalta kapinallisia on siirtynyt taistelemaan hallitusta vastaan eteläisessä Sudanissa.

Rikollisuus on edelleen suuri ongelma. Autokaappaukset ovat vähentyneet verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen, mutta lisääntyneet jälleen tänä vuonna. Kidnappaukset ovat etenkin Etelä-Darfurissa lisääntyneet siinä määrin, että monet kansainväliset kansalaisjärjestöt eivät enää lähetä ulkomaalaisia, etenkään länsimaalaisia, Darfuriin.

Hallituskaan ei tee YK:n ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen työtä helpoksi. Matkustuslupien saaminen Darfuriin kestää useita viikkoja ja liikkuminen alueen sisällä on lupaprosessien takia sitäkin hankalampaa. Kansalaisjärjestöt joutuvat hyväksyttämään hankkeensa Humanitaaristen asioiden ministeriössä (Humanitarian Affairs Commission, HAC), joka on käytännössä osa Sudanin turvallisuuskoneistoa.

Kaikki hankkeet eivät ole HAC:in suosiossa. Esimerkiksi rauhanrakennushankkeet, joissa perustetaan yhteisöjen omia rauhan- ja kehityskomissioita, tuetaan niiden kapasiteettia ristiriitojen sovittelussa ja rahoitetaan yhteisöjen rauhaa edistäviä hankkeita (yhteiset kaivot, kamelien migraatioreittien merkitseminen jne.), eivät aina saa HAC:in varauksetonta tukea.

Joidenkin vielä Darfurissa sinnittelevien kansainvälisten kansalaisjärjestöjen mitta alkaa tulla täyteen. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja -järjestö ilmoitti toukokuussa vähentävänsä radikaalisti toimintaansa Pohjois-Darfurissa lääke- ja matkustuslupiin liittyvien hankaluuksien ja viivytysten takia. Järjestön pyörittämän sairaalan ja viiden klinikan sulkeminen vaarantaa 100 000 ihmisen terveyspalvelujen saannin. Ainakin kaksi terveyskeskuksia ylläpitänyttä kansainvälistä järjestöä on tänä vuonna vetäytynyt Darfurista turvallisuussyihin vedoten.

Darfurin yhtälö on hankala. Ennen kuin turvallisuustilanne paranee laajamittaista ”normaalia” kehitysyhteistyötä on vaikea aloittaa ja laajamittaista sisäisten pakolaisten paluuta takaisin kotiseudulleen on turha odottaa. Monista leireistä on tullut osa kaupunkien rakenteita. Darfurin kaupallinen keskus, lähes 1,5 miljoonan asukkaan Nyala on nykyään Sudanin toiseksi suurin kaupunki – ilman suurkaupungin infrastruktuuria. Konfliktin ohella kaupungistumista on kiihdyttänyt nopea väestönkasvu. Vuonna 2025 Darfurin asukasmäärä saattaa ennusteiden mukaan olla jo 12 miljoonaa.

Darfurin Nyala on miljoonakaupunki ilman infrastruktuuria, nopea väestönkasvu kiihdyttää kaupungistumista entisestään.

Vuosikymmeniä kestäneen marginalisoinnin ja vuosia kestäneen konfliktin seurauksena Darfurin kehityshaasteet ovat valtavat. Ennen kuin niihin voidaan kunnolla käydä käsiksi, on konfliktiin löydettävä kestävä poliittinen ratkaisu. Toistaiseksi Darfurin turvallisuustilanne on liian hankala normaalin kehitysyhteistyön toteuttamiseen. Todennäköisesti humanitaarisen ja kehitysavun välimaastossa joudutaan toimimaan vielä vuosia.

Jussi Laurikainen

Jussi Laurikainen työskentelee YK:n kehitysohjelma UNDP:n palveluksessa Etelä-Darfurissa.

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Kuvat: Isabel Moreno Carballal

This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Lähteet

Flint, Julie & Alex de Waal (2008). Darfur – a New History of a Long War. London & New York: Zed Books.

Gramizzi, Claudio & Jérôme Tubiana (2012). Forgotten Darfur: Old Tactics and  New Palyers. Geneva: Institute of International and Development Studies.

Human Rights Watch (2011). Darfur in the Shadows- The Sudanese Government’s Ongoing Attacks on Civilians and Human Rights.  http://www.hrw.org/sites/default/files/reports/sudan0611webwcover.pdf

Prunier, Gerald (2007). Darfur – The Ambigious Genocide. London: Hurst & Co.

http://www.radiodabanga.org

http://www.sudantribune.org