1/2012
Print this page

images/authors/luukkanen.jpg Olavi Luukkanen

Maanalainen metsä avuksi ruuantuotantoon

Somalia pystyy pysäyttämään metsäkadon ja lisäämään ruuan tuotantoa: kokemukset muualta ovat jo vakuuttavia.

Kansainvälisen World Vision -järjestön Australian osaston luonnonvara-asiantuntijan Tony Rinaudon esitys huhtikuussa 2012 Nairobissa pidetyssä ”Beating Famine” (Nälänhätä voitetaan) -konferenssissa sai osanottajat hiljentymään hämmästyksestä. Tilastoluvut, kartat ja satelliittikuvat osoittivat, miten Nigerissä oli kolmessa vuosikymmenessä saatu puukasvillisuus palautumaan puolelle maan koko viljelypinta-alasta. Tämä maatalousmaa tuottaa nyt kolminkertaisen viljasadon verrattuna aikaan, jolloin puut oli hävitetty. Lisääntyneellä viljamäärällä voidaan ruokkia 2.5 miljoonaa enemmän ihmisiä kuin ennen. Tätä esimerkkiä pitäisi nyt seurata myös Somaliassa.

Ekologinen perusta: ”maanalainen metsä”

”Kokeilu joka alkoi 12 viljelijän voimin on levinnyt nyt laajalti, ja toiveena on että se leviää moniin muihin maapallon osiin”, Tony Rinaudo totesi Nairobin konferenssissa.

Menetelmä, jota Rinaudo konferenssissa esitteli, tunnetaan nyt nimellä ”viljelijäperusteinen luontainen uudistaminen” (Farmer-Managed Natural Regeneration, FMNR). Sitä edistetään määrätietoisesti jo kuudessa Afrikan ja kolmessa Aasian maassa, ja tulokset ovat vakuuttavia muuallakin kuin Nigerissä. Afrikan sarven alueella on menetelmää jo onnistuneesti sovellettu Etiopiassa (lähdeluettelossa mainittu verkosta ladattava video on tästä erinomainen todiste).

Kuivien trooppisten alueiden metsien hoidossa lähtökohtana on aina ollut niiden luontainen uudistaminen (ks. Luukkanen, Afrikan Sarvi 1/2011). Se, mitä FMNR-menetelmässä nyt erityisesti korostetaan, on ”maanalaisen metsän” tarjoama uskomattoman tehokas uudistumispotentiaali. Kauan sitten paljaaksi hakatuillakin kuivilla alueilla on maanrajassa tai maan alla eläviä puiden osia kuten vesovia kantoja ja juuria, pieniä mutta usein hyvin vanhoja taimia sekä vuosikymmeniä kauan elävinä säilyviä puiden siemeniä.

images/issue2/oksa.jpg

Puun maanpäälliset osat voivat tuhoutua vaikka joka vuosi, mutta sen taimet voivat säilyä hengissä vuosien, jopa vuosikymmenien ajan maanalaisiin osiinsa varastoituvan  ravinnon avulla. Kuvassa Acacia zanzibarica -puun taimi paljaaksi hakatulla  savannialueella.

Uutena ja ratkaisevana asiana on mukaan tullut paikallisten viljelijöiden osallistuminen maatalousmaan kunnostamiseen ja itse asiassa koko toiminnan luovuttaminen paikallisyhteisöille. Vaikka kuivien alueiden metsien uudistumiskyky on ollut tunnettu asia jo kauan, käytännön yritykset sen hyväksi käyttämiseksi ovat aikaisemmin usein jääneet vaikutuksiltaan vähäisiksi, koska ne ovat olleet ulkopuolisen tuen varassa.

Perinteisessä kuivien alueiden maankäytössä metsä ja puut ovat aina olleet maan tuottokyvyn perusta. Kaikkialla Afrikassa on harjoitettu kiertokaskiviljelyä, jossa muutaman vuoden viljankasvatuksen jälkeen maa jätetään kesannolle, ja samalle alueelle palataan kun maan viljavuus on puiden ja kotieläinten laiduntamisen avulla palautunut ja ainakin osa puista voidaan polttaa maaperän lannoittamiseksi.

Väestön lisääntymisen ja käytettävissä olevan viljelymaan rajallisuus ovat yleisesti tehneet perinteisen, kestävän kiertokaskiviljelyn harjoittamisen mahdottomaksi. Kuten Nairobin konferenssin esityksissä todettiin, myös kotieläintuotannosta on monin paikoin jouduttu luopumaan, koska laidunmaata ei enää riitä karjalle. Konferenssissa todettiin myös, että kestämätön, maan tuotoskyvyn ylittävä viljanviljely sekä lisäksi keinolannoitteiden hinnan kohoaminen ja ennustettu vähentyvä sademäärä ovat ne tekijät, jotka Afrikan kuivilla alueilla voivat laukaista ennen näkemättömän ruokakriisin kymmenen vuoden kuluessa. Valitettavan usein saadut kokemukset osoittavat myös, että konfliktit ja hallinnon heikkous moninkertaistavat nälänhädän tuhoisat vaikutukset.

Afrikan kuivilla alueilla on paikoin säilynyt myös pysyvän peltometsäviljelyn menetelmiä, joissa viljaa kasvatetaan isojen puiden alla. Samoja alueita käytetään kuivana aikana laitumina, jolloin karja käyttää puiden tarjoamaa ravintoa ja samalla lannoittaa maata. Tuloksena on esimerkiksi Sudanin Darfurissa erinomaisen tuottoisia ja kestäviä viljelyjärjestelmiä. Vakavana uhkana on nyt pyrkimys muuttaa ne yksipuolisesti viljaa tuottaviksi puuttomiksi pelloiksi, joissa maaperä pian heikentyy ja jotka ajan mittaan helposti muuttuvat tuottamattomiksi joutomaiksi.

Ajattelemisen aihetta antaa Nairobin konferenssissa useassa esityksessä korostettu toteamus siitä miten YK:n ruoka-apu (Maailman ruokaohjelma, WFP) väärin suunnattuna voi vakavasti heikentää ruokaturvaa, koska se helposti tuhoaa paikallisen ruoantuotannon kehittämisen mahdollisuudet.

Nigerin ja muiden FMNR-menetelmää soveltaneiden maiden esimerkit osoittavat nyt, että ruokaturvaa voidaan parantaa periaatteessa hyvin yksinkertaisin ja halvoin toimenpitein. Käytettävissä olevat keinot antavat myös hyvät mahdollisuudet sopeutua ilmastonmuutoksen haitallisiin vaikutuksiin. Ruoantuotannon ekologinen perusta on olemassa, tuon näkymättömissä piileskelevän ”maanalaisen metsän” ansiosta, mutta jäljellä on joukko muita ongelmia.

Maankäyttöpolitiikan muutokset välttämättömiä

Yleisessä keskustelussa ja usein myös kehitysmaiden omissa kannanotoissa Afrikan ruoantuotannon pääongelmana mainitaan usein ilmastonmuutos. Kansainvälisen kehitysavun yhä lisääntyvä suuntaaminen ensisijaisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeutumiseen vahvistaa tätä yksipuolista käsitystä.

Monien muiden tieteellisten foorumien tavoin Nairobin ”Beating Famine” -konferenssi totesi yksimielisesti, että ilmastonmuutos on ruokaturvassa vain osatekijä ja varsinkaan ilmastonmuutoksen torjuminen ei saisi olla Afrikan köyhien maiden tukemisen pääperuste. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on Afrikassa tärkeää, jopa tärkeämpää kuin teollisen Pohjoisen maissa, mutta siinäkin tavoitteet saavutetaan parhaiten korostamalla ruokaturvaa ja toimeentuloa ensisijaisina kehitystavoitteina. Ruokaturvan kestävä parantaminen Afrikassa johtaa ajan myötä parempaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, joka saadaan ikään kuin automaattisena sivutuloksena.

Mikä oli Nigerin ”ihmeen” salaisuus ja miksi ruoantuotanto nyt lisääntyy monin paikoin monissa muissakin maissa, joita on pidetty toivottomina tapauksina ja jatkuvan nälänhädän pesäpaikkoina? Ratkaisevia tekijöitä on ollut kaksi, joista edellä on jo viitattu niistä tärkeimpään eli vastuun antamiseen paikallisille viljelijöille. Paikallinen toiminta vaatii kuitenkin pohjakseen toimivan maankäyttöpolitiikan sekä lisäksi hallinnon, joka on valmis soveltamaan ja tukemaan tätä politiikkaa.

Nigerissä annettiin jo 1980-luvun puolivälissä paikallisille viljelijöille täydet käyttöoikeudet maatalousalueilla kasvaviin metsiin ja puihin. Tämä oli ratkaiseva päätös, joka nopeasti muutti etenevän metsäkadon päinvastaiseksi metsä- ja puuvarojen kasvuksi. Puut palautettiin FMNR-menetelmällä eli edistämällä alueilla jäljellä olevien, usein vaurioituneiden puiden suojelua ja luontaista uudistumista vesoista ja maassa olevista siemenistä.

Puiden istuttamiseen jouduttiin turvautumaan vain vähän, ja silloinkin istutettiin lähinnä vain erityisen arvokkaita, esimerkiksi ruokaöljyä ja hedelmiä tuottavia monikäyttöpuulajeja. Useimmissa kehitysmaissa maankäyttö ja puiden käyttö kylien ulkopuolella, myös viljellyillä ja laidunnetuilla alueilla, on yhä valtion yksinomaisessa määräysvallassa, mikä säännöllisesti johtaa puiden hävittämiseen ja kestämättömään maatalouteen.

Kun metsäpeite Nigerissä palautui, puiden alta korjatut viljasadot alkoivat kasvaa nopeasti. Koko viljelyjärjestelmän kestävyys poikkeuksellisen vähäsateisia kausia vastaan lisääntyi myös selvästi. Puiden palauttaminen maatalousmaalle paransi myös karjatalouden mahdollisuuksia, koska kuivana aikana saatiin rehua viljankorsista ja puiden oksista, lehdistä ja maahan putoavista hedelmistä. Kotieläimet olivat nyt parempikuntoisia kuivana kautena ja antoivat omistajilleen paremman tuoton.

Nigerissä myös polttopuuta saatiin puiden lisääntymisen myötä riittävästi, ja puuhiilen valmistamisesta ja myynnistä tuli rahatuloja antavaa, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää toimintaa. Kansainvälisen peltometsäviljelyn tutkimuslaitoksen (ICRAF) selvitykset osoittavat lisäksi, että jos viljelijöillä on mahdollisuus käyttää keinolannoitteita, puiden alla kasvatetut ruokakasvit käyttävät lisätyt lannoitteet paremmin hyväkseen kuin ilman puita kasvatetut.

Miten edetä Somaliassa?

Viikin tropiikki-instituutin eli VITRI:n edustajilla Nairobin ”Beating Famine”–konferenssissa (kirjoittajan lisäksi tutkija Badal Hassan) oli tilaisuus olla mukana erityisesti Somaliaa käsitelleessä työryhmässä. Suomen Somalia-verkoston yhdessä paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa käynnistämän SAHANSAHO-projektin tavoitteet näyttävät olevan paljolti yhteneväiset sen kanssa, mitä Somaliassa nyt todella tarvitaan kestävän maankäytön kehittämiseen sekä toimeentulon ja ruokaturvan parantamiseen.

images/issue2/miehet.jpg

Hiljattain Nairobissa järjestetyssä Beating Famine -konferenssissa VITRI:n edustajat Olavi Luukkanen (vas.) ja Badal Hassan (oik.) tapasivat Puntinmaan alueen apulaisympäristöministerin Burhan Elmi Hersin (2.oik.) sekä hänen avustajansa Kafi Nadihudin Adamin (2. vas.). Yhteisissä keskusteluissa vahvistui käsitys siitä, että Suomella olisi mahdollisuuksia tukea luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ruokaturvan parantamista Somaliassa paljon laajemmin kuin mitä nyt käynnistyvä kansalaisjärjestöhanke antaa mahdollisuuksia.

Projektin tavoitteisiin kuuluu kestävän maankäytön mallialueiden perustaminen, eri toimijoiden yhteistyöverkoston luominen sekä maatalousneuvojien systemaattisen koulutuksen aloittaminen. Projektiin sisältyvä puiden kasvatus parantaa maaperää ja antaa välittömästi parempia toimeentulon mahdollisuuksia myös polttopuun ja karjanrehun lisääntyneen tuotannon sekä arvokkaiden metsän sivutuotteiden kuten suitsukkeen ja mirhamin keräämisen ja myynnin kautta.

Nairobin konferenssin johtoteema, paikallisten viljelijöiden omatoiminen maa-alueiden kunnostaminen puiden suojelun ja kasvatuksen avulla on helposti toteutettavissa nyt käynnistyvän uuden projektin kautta myös Somaliassa. Konferenssin Somalia-ryhmä totesi SAHANSAHO-hankkeeseen sisältyvän perusselvityksen tekemisen erittäin hyödylliseksi; siinä kartoitetaan peltometsäviljelyn nykyiset sovellutukset ja toimijat kolmella eri alueella Somaliassa. Monet muutkin maaryhmät konferenssissa totesivat vastaavat kansalliset tai alueelliset selvitykset tarpeellisiksi.

Afrikan sarven alueella vain Etiopiassa on tähän asti määrätietoisesti sovellettu FMNR-tekniikkaa maa-alueiden kunnostamisessa. Etiopiassa on myös maankäyttöpolitiikkaa parannettu antamalla viljelijöille enemmän oikeuksia metsä- ja puuvarojen käyttöön, minkä uskotaan johtavan myös metsäkadon hidastumiseen. Durbanin ilmastokokouksessa viime joulukuussa Etiopian pääministeri Meles Zenawi hämmästytti muut valtiojohtajat julistamalla sadan miljoonan Faidherbia-puun istuttamisen lyhyen ajan tavoitteeksi; tämä Afrikan sarven alueella luontaisesti esiintyvä puulaji on ilmakehän typpeä sitovana ja sadekaudeksi lehtensä varistavana erityisen sopiva peltometsäviljelyyn.

Afrikan maissa jo kauan toimineiden suomalaisten asiantuntijoiden sekä varsinkin maassamme asuvan valveutuneen ja eri alojen asiantuntijoita kattavan somaliyhteisön avulla Suomella olisi erinomaiset edellytykset heti aloittaa uusi laajamittainen kehitystyö Somaliassa kestävän maankäytön ja ruokaturvan aloilla. Kansainvälinen peltometsäviljelyn keskus (ICRAF) Nairobissa on jo omalta osaltaan luvannut tälle toiminnalle tukensa, esimerkiksi Somaliasta tulevien kouluttajien jatkokoulutuspaikkana. Helsingin yliopistossa toimiva Viikin tropiikki-instituutti (VITRI), joka jo on asiantuntijavoimin mukana tukemassa SAHANSAHO-hanketta, voisi soveltaa pitkäaikaista kokemustaan kuivien alueiden kehittämisessä mm. Sudanissa, Keniassa ja Etiopiassa ja myös Somaliassa. Hyödynnettävissä olevaa asiantuntemusta löytyy Suomessa myös laajalti muualta yliopistojen, järjestöjen ja yksityisen sektorin piiristä.

Suomen uusi kehityspoliittinen toimenpideohjelma ja siihen liittyen jo annetut viittaukset Afrikan sarven alueen tuen mahdolliseen lisäämiseen antavat aihetta uskoa, että myös Somaliassa voidaan nähdä todellista laajamittaista Suomen tukemaa konfliktinjälkeistä jälleenrakennusta. Pekka Haaviston toteamukseen tämän julkaisun edellisessä numerossa (Afrikan Sarvi 2/2011) voi täydellä syyllä yhtyä: ”…somalien panosta Somalian rauhan ja kehityksen edistämisessä tarvitaan. Suomessa asuvat somalit voivat käyttää osaamistaan ja koulutustaan entisen kotimaansa auttamiseksi monella eri tavalla….”.

Kuten kehitysministeri Heidi Hautala toisaalla tässä lehdessä toteaa, terveysalan kehittäminen Somalimaassa on tärkeä uusi aloitus Somalian tukemisessa. Se osoittaa myös hyvin konkreettisesti Suomen somaliyhteisön valmiudet olla mukana tässä toiminnassa. Mikään ei estäisi yhteistyön laajentamista nyt myös luonnonvarojen kestävän käytön, toimeentulon parantamisen ja ruokaturvan aloille.

Teksti ja kuvat: Olavi Luukkanen

Kirjoittaja on kehitysmaiden metsänhoidon professori Viikin tropiikki-instituutissa (VITRI) ja työskentelee myös Kansainvälisessä peltometsäviljelyn keskuksessa (ICRAF) Nairobissa. Sähköposti: This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.

Lähdeluettelo

Luukkanen, Olavi (2011). Maankäytön vaihtoehdot Afrikan sarven alueella - mitä voidaan oppia kokemuksista Sudanissa? Afrikan Sarvi 1/2011.

Haavisto, Pekka (2011). Suomen somalit tukevat rauhanprosessia. Afrikan Sarvi 2/2011.

Reij, Chris (2012). Re-greening initiatives: Food security and water in Africa’s drylands. http://africa-regreening.blogspot.com/

WorldVision Australia (2010). Farmer Managed Natural Regeneration (FMNR): A good news story for a deforested and degraded world. Video http://www.youtube.com/watch?v=E9DpptI4QGY&feature=share