2/2015
Print this page

Anu Isotalo

Somalitytön maine ja kunnia

Tyttöjen hyvän maineen merkityksiä selvittämässä

Mitä maineella tarkoitetaan? Miten hyvän maineen voi saavuttaa ja miten sen voi menettää? Tässä artikkelissa tarkastelen tyttöjen ja naimattomien nuorten naisten maineen määrittelyihin liittyviä teemoja väitöstutkimukseni pohjalta. Tutkin vuosina 2003‒2006 toteuttamassani kenttätyössä tapoja määritellä somalityttöjen hyvää ja huonoa mainetta Suomessa, erityisesti Turussa. Keskityin tutkimuksessani eritoten peruskoulun jälkeisiin ikävuosiin.

Tutkimushaastatteluihin osallistui yhteensä kaksikymmentä 17‒35-vuotiasta pakolaistaustaista tyttöä ja naista, jotka olivat muuttaneet Suomeen Somalian sisällissodan puhkeamisen jälkeen. Suurin osa haastateltavista oli 17‒24-vuotiaita.

Islam ja somalikulttuuri mainittiin jokaisessa haastattelussa tärkeinä suunnannäyttäjinä tytöille sopivan käytöksen määrittelyissä. Tyttöihin ja nuoriin naimattomiin naisiin kohdistuva odotus siveellisestä käytöksestä liitettiin vahvasti hyvämaineisuuteen. Näihin odotuksiin yhdistyy myös esiaviollisen neitsyyden ihanne, jota haastateltavat pitivät hyvin keskeisenä asiana maineen ja kunniallisuuden kannalta.

Maineeseen vaikuttavat monet asiat, keskityn tässä yhteydessä kuitenkin pukeutumiseen ja vapaa-ajanviettoon liittyviin kysymyksiin. Näillä rajauksilla tarkastelen tyttöjen pukeutumiseen, käyttäytymiseen ja vapaa-ajanviettoon julkisissa tiloissa liittyvää merkityksenantoa maineen ja siveellisyyden näkökulmasta. Julkisilla tiloilla tarkoitan tässä yhteydessä pääasiassa Turun kaupunkitilaa, eritoten ydinkeskustan aluetta.

Turkuun paikantuvien havaintojen lisäksi käsittelen myös haastateltavien esiin tuomia tulkintoja Turun ja Helsingin välisistä eroavuuksista. Helsinkiin liittyvien tulkintojen yhteydessä on olennaista huomioida, että haastatellut puhuivat mielikuvistaan ja mielipiteistään sen pohjalta, mitä he olivat kokeneet, mistä he olivat kuulleet ja miten he olivat tulkinneet kokemansa ja kuulemansa. He eivät esittäneet tulkintoja saamiensa vaikutelmien yleisyydestä, vaan puhuivat ylipäätään siitä, minkälaiset tyttöjen pukeutumiseen ja ajanviettoon liittyvät ilmiöt olivat tutkimusajankohtana kiinnittäneet heidän huomionsa Turussa ja Helsingissä, ja mitä eroja he olivat havainneet.

Näissä kahden kaupungin kuvauksissa haastateltavat tuottivat Suomen sisäistä moraalitopografista erontekoa. Tarkoitan moraalitopografisen käsitteellä sellaista merkityksenantoa, jossa tilan, tilan haltuunoton ja tilallisen käyttäytymisen tulkinnat ovat luonteeltaan moraalisia. Tyttöjen käytökseen liittyvät moraalitopografiset eronteot yhdistyvät kiintoisalla tavalla myös vähemmistöasemasta kumpuaviin uskonnollis-kulttuurisen jatkuvuuden ja muutoksen kysymyksiin.

Mitä on hyvä maine?

Maine on lähtökohtaisesti jotain perin juurin sosiaalista. Maine rakentuu sosiaalisissa verkostoissa ja edellyttää jonkinlaista yhteisöä, joka maineen tunnistaa. Tässä artikkelissa ymmärrän hyvän maineen ja hyvämaineisuuden yksilöön ja perheeseen liitettävinä myönteisinä sosiaalisina arvioina.

Huono maine ja huonomaineisuus perustuvat kielteisiin sosiaalisiin arvioihin. Vaikka arkikielessä käsitteitä maine ja kunnia käytetään usein synonyymeina, niillä on painotuseroja. Siinä missä maine voi olla hyvä tai huono, kunnia on jotain myönteistä ja kertoo positiivisesta sosiaalisesta maineesta.

Kulttuureissa, joissa kunniallisuus on keskeinen sosiaalinen arvo, yksilön tulkitaan ilmaisevan käyttäytymisellään aina jotakin myös sukuyhteisönsä sosiaalisesta asemasta ja moraalisesta tilasta. Jotta perhe voi olla moitteettoman kunniallinen, sen jäsenten on oltava kunniallisia.

Somalialainen ja islamilainen perhekäsitys perustuu ajatukselle sukupuolten toisiaan täydentävyydestä. Miehellä ja naisella on oma roolinsa ja vastuualueensa. Mies on vastuussa perheestä ja sitä koskevista päätöksistä suhteessa yhteisöön ja yhteiskuntaan. Miehen kunniallisuus näkyy siinä, miten hyvin hän perheen pään tehtäväänsä hoitaa. Miehen kunniallisuuden tulkitaan ilmenevän myös perheenjäsenten kunniallisessa käytöksessä.

Nainen vastaa perheen hoidosta, lasten kasvatuksesta ja päätöksistä kodin piirissä. Äidin edellytetään olevan hyvän naiseuden esikuva ja roolimalli tyttärelle. Hänen tehtävänään on kasvattaa tytär, joka osaa huolehtia kodista ja perheestä, tuntee uskontoa ja käyttäytyy kunniallisesti. Tässä mielessä äiti on erityisessä vastuussa myös tyttären maineeseen liittyvistä kasvatuskysymyksistä.

Haastateltavat kuvasivat tytön mainetta ja maineen kallisarvoisuutta ilmaisuvoimaisin metaforin, joilla on yhtymäkohtia somalien rikkaaseen suulliseen perinteeseen. Tyttö oli kuin tomaatti, joka ei voi kieriä ja pyöriä joka paikassa ilman kolhuja, tai kuin vaalea kangas, jossa tahra näkyi heti. Tyttären huono maine vahingoitti myös perheen mainetta. Tyttären kunniallisuuden merkitystä perheelle kuvattiin vertaamalla tyttöä arvokkaaseen timanttiin, jota haluttiin suojella ja varjella. Tyttären maineen varjelulla oli erityistä merkitystä perheelle myös siitä syystä, että maineen tulkittiin haastateltavien mukaan menevän helpommin ja palautuvan vaikeammin kuin pojan maineen.

Tytön näkökulmasta tarkasteltuna hänen kunniallisuutensa oli osoitus omanarvontunnosta, vastuuntuntoisuudesta ja itsekontrollista. Jos kunniallisuus puuttui, puuttui myös omanarvontunto. Se tarkoitti, että tyttö kohteli itseään ja salli itseään kohdeltavan epäkunnioittavasti tavoilla, jotka eivät olleet hänelle tyttönä hyväksi. Itsekontrolli yhdistettynä siveellisyyteen ja hyvään maineeseen tarkoitti, että tytöt eivät alentuneet tekoihin, jotka eivät olleet heille sopivia tai jotka vahingoittivat heidän mainettaan.

Huolenpitoa ja kontrollia

Somalinkielisiä henkilöitä asui Turussa vuosina 2003‒2006 keskimäärin noin 450, ja heistä puolet oli alle 15-vuotiaita lapsia. Haastateltavien mukaan useimmat kaupungilla liikkuneet yli 15-vuotiaat nuoret ja aikuiset tunsivat tai ainakin tunnistivat toisensa. Eräs haastateltava kuvasikin somalien tiivistä keskinäistä yhteydenpitoa Turussa seuraavasti: ”Somalialaiset on niin pieni yhteisö, ja sit ku Turku on niin pieni paikka, ja sit ku me ollaan niinku pieni kylä, ja sit ku kaikki on kaikkial, misä kaikki on.”

Tutkimukseni kannalta onkin olennaista ymmärtää, miten tärkeässä asemassa yhteisön sisäinen kuulumistenvaihto ja tiedonvälitys tutkimusajankohtana olivat. Mahdollisuus seurata somalinuorten – sekä tyttöjen että poikien – käytöstä oli myös tärkeä yhteisöllisen huolenpidon mahdollistava resurssi ja turvaa tuova tekijä kaupunkitilassa. Haastatellut pitivät tätä huolenpitoa arvokkaana asiana ja osana sitä, mitä oli ”olla somali”.

Turun verraten pieni keskusta-alue kauppatorin ympäristössä oli vilkas somalien keskinäisten tunnistamisten, tapaamisten ja sattumalta kohtaamisten tapahtumapaikka. Kauppatorin ympärillä sijaitsivat paikallislinja-autojen pysäkit, kauppakeskukset, pikaruokaravintolat, elokuvateatteri ja kahvilat, joissa somalimiehet saattoivat kokoontua tapaamaan toisiaan.

Keskusta mahdollisti myös tyttöjen käytöksen tarkkailun ilman, että tarkkailija välttämättä tuli huomatuksi. Haastatellut tytöt ja nuoret naiset olivat tietoisia tästä mahdollisuudesta, mikä saattoi näkökulmasta riippuen tuntua myös rajoittavalta tekijältä. Eräs haastateltava kuvasi turkulaisten somalien mahdollisuutta tehdä huomioita tyttöjen käytöksestä ”näkymättömiksi silmiksi” kaupunkitilassa. Näitä silmiä oli, tilanteesta riippuen, ehkä tarpeen myös vältellä ”säästääkseen kunniaansa”, kuten eräs haastateltava totesi.

Samanaikaisesti näiden tulkintojen kanssa on huomioitava, että hyvä maine oli tytöille itselleen tärkeää. Se, että he eivät pukeutuneet toisin kuin oli sopivaa tai viettäneet kohtuuttomasti aikaa kaupungilla oli tytöille useimmiten kunnia-asia ja ylipäätään olennainen osa tyttönä olemista ja elämistä osana perhettä. Heillä oli toimijan rooli, ja he pyrkivät toteuttamaan roolinsa normien mukaisella tavalla.

Pukeutuminen ja maine

Perustellessaan tyttöjen ja naisten peittävää pukeutumista kaikki haastateltavat viittasivat islamin säädöksiin, joiden tarkoituksena on hillitä sukupuolten välistä seksuaalista vetovoimaa. Uskonnollista hurskautta edesauttavien ja seksuaalista siveellisyyttä ylläpitävien merkitysten vuoksi pukeutumiselle annetut merkitykset kytkeytyvät läheisesti maineen ja kunniallisuuden tulkintoihin.

Tulkinnat siitä, missä iässä tytön olisi hyvä aloittaa huivin käyttö, vaihtelivat jonkin verran. Huivin ja hameen käyttöä viimeistään 15-vuotiaana perusteltiin islamin säädöksillä, uskonnollisella täysi-ikäisyydellä ja siihen liittyvällä vastuun lisääntymisellä sekä kehon fyysisillä muutoksilla. Tässä tulkinnassa riittävän islamin mukaiseksi ja sopivaksi tulkittu pukeutuminen oli merkki moraalisesta, vastuuntuntoisesta ja kypsästä tyttöydestä.

Arkipukeutumiseen vaikuttivat, paitsi perheen ja tytön omat näkemykset, myös islamilainen huivimuoti, Suomessa saatavilla oleva nuorisomuoti ja ylirajaiset vaikutteet diasporassa. Esimerkiksi lantiosta, takapuolesta ja reisistä tiukasti istuvat pitkät hameet olivat haastatteluiden aikaan muotia ja monien tyttöjen suosiossa, vaikka tyyli oli käyttäjiensä mukaan uskonnollisesti katsoen liian tiukka. Tytöt hankkivat vaatteita ja asusteita myös nuorison yleisesti suosimista liikkeistä Suomessa, joten neuletakit, trikoopaidat, korut, laukut ja kengät eivät eronneet tyyliltään välttämättä kovinkaan paljon suomalaistaustaisten tyttöjen vaatevalinnoista.

Pukeutumistyyleissä oli monenlaista vaihtelua, mutta erityisesti ilman huivia ja hametta liikkuminen herätti huomiota Turussa. Koska turkulainen somaliyhteisö oli kooltaan varsin pieni, havainnot huivittomuudesta ja hameettomuudesta kiersivät nopeasti sosiaalisissa verkostoissa ja saattoivat vaikuttaa kielteisesti tytön ja hänen perheensä maineeseen. Vaikutti siltä, että maineen kannalta olennaisempaa oli, että huivia ja pitkää hametta ylipäätään pidettiin, ei se, miten huivi oli sidottu tai minkälainen pitkä hame tarkalleen ottaen oli.

Huivi moraalisena suojana

Sopivan pukeutumisen tulkinnoissa oli eroja eri perheiden välillä, tyttöjen pukeutumisesta oli kuitenkin muodostunut pakolaisuuden myötä eräs uskonnollis-kulttuurisen jatkuvuuden tunnusmerkki.Huivi oli eräänlainen moraalinen suoja länsimaisia vaikutteita ja suomalaistumista vastaan. Tyttöjen islamin mukaiseksi tunnistettu pukeutuminen rakensi uskonnollista, kulttuurista ja etnistä identiteettiä vähemmistöasemassa erottamalla ”meidät” ”heistä”.

Suomalaistumiseen ja länsimaistumiseen liittyvä merkityksenanto tuli haastatteluissa erityisen selvästi esiin Turun ja Helsingin pukeutumistyylien vertailussa. Uskonnollisia ja kulttuurisia arvoja ylläpitäneet tytöt ja nuoret naiset pukeutuivat haastateltavien mukaan suurin piirtein samalla tavalla Helsingissä ja Turussa, vaikka toki myös henkilökohtaisilla mieltymyksillä oli vaikutusta.

Helsingissä näki myös hyvin länsimaisesti pukeutuneita tyttöjä ja nuoria naisia. Haastateltavien Helsingissä tekemien havaintojen mukaan monet somalitytöt ja nuoret naiset pukeutuivat tiukkoihin housuihin ja t-paitoihin, eivätkä pitäneet huivia. Tätä pidettiin esimerkkinä sellaisesta kulttuurisesta muutoksesta, jota ei Turussa ollut samanaikaisesti havaittavissa.

Minkä vuoksi tyttöjen pukeutumisen sitten oli haastateltavien mielestä suomalaisempaa, eurooppalaisempaa, länsimaisempaa, rohkeampaa ja vaihtelevampaa nimenomaan Helsingissä?

Turkua pidettiin pikkukaupunkina, jossa toimi tehokkaampi sosiaalinen kontrolli tyttöjen pukeutumisen suhteen kuin Helsingissä, jossa somaleita asui kymmenkertainen määrä Turkuun verrattuna. Ihmiset tunnistivat toisensa Turussa helpommin kuin Helsingissä, pystyivät seuraamaan tietyn tytön käytöstä ja raportoimaan siitä perheelle ja muille tytön tunteville. Syyksi eroihin arveltiin paitsi suurempaa väestömäärää, myös asenne-eroja. Ehkä Helsingissä ei ollut samanlaista aikaa tai kiinnostusta keskittyä toisen perheen tyttären asioihin kuin ”kylämäisessä” Turussa?

Vapaa-ajanvietto ja maine

Uskonnollisen ja kulttuurisen perinteen ja tapakulttuurin mukaisesti tyttöjen keskenään jakamia ensisijaisia ajanvieton paikkoja olivat kodit. Kotona oleskelu ei ollut vain odotusten mukainen vapaa-ajanvalinta, vaan koti oli paikka, jossa haastatellut tytöt viihtyivät keskenään. Vanhempien näkökulmasta tytöt olivat kotona myös turvassa yllättäviltä tilanteilta ja mahdollisilta maineeseen kielteisesti vaikuttavilta käytöksen tulkinnoilta.

Monet haastateltavat määrittelivät vapaa-ajan pitkälti kotona tapahtuvan ajanvieton näkökulmasta. Ajanviettoa rytmittivät usein kotityöt ja sisarusten hoito. Toisaalta kotitöiden tekeminen tuli ”vapaa-ajantapaisemmaksi”, kun samalla jutteli jonkun kanssa puhelimessa, kuunteli musiikkia tai vietti aikaa vierailulle tulleen ystävän seurassa. Kotona oleiltiin ystävien kanssa toki muutenkin kuin kotitöiden merkeissä. Aikaa vietettiin jutellen, syöden, elokuvia katsellen, somalimusiikkia tai länsimaista diskomusiikkia kuunnellen ja tanssien. Myös internet-surffailu ja television katselu oli suosittua ajanvietettä.

Se, että kotia pidettiin tytöille ihanteellisena ajanviettopaikkana, ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivät tytöt voineet viettää aikaa myös kotien ulkopuolella. Kaupungilla voitiin käydä esimerkiksi shoppailemassa, elokuvissa tai syömässä ystävien kanssa. Siihen, miten tyttöjen käyttäytymistä kaupunkitilassa tulkittiin, näytti vaikuttavan arvio kaupungilla liikkumisen hyödystä, hyödyttömyydestä ja tavanomaisuudesta. Tyttöjen päämäärättömältä vaikuttavaa, toistuvaa hengailua keskustassa pidettiin moraalisesti arveluttavana ”pyöriskelynä”, mikä yhteisön tunnistamana johti tytön maineen vahingoittumiseen.

Shoppailu oli esimerkki hyödyttömän hengailun ja ei-mitään-tekemisen muuntamisesta aktiivisemmaksi, tarkoitushakuisemmaksi tekemiseksi ja vapaa-ajanvietoksi kaupungilla. Shoppailu erosi hengailusta siinä mielessä, että se tapahtui ”hyödynomaisuuden” kehyksessä tiloissa, joilla oli selkeä käyttötarkoitus. Vaateliikkeissä ja kangaskaupoissa oleskelu oli perusteltua, koska niissä asioitiin – katsottiin tuotteita ja/tai ostettiin itselle tai muille tarpeellisia tuotteita.

Sellainen hengaileva ajanvietto kaupungilla, joka ei vaikuttanut sijoittuvan minkään erityisen tavoitteellisen toiminnan kehykseen, oli kuitenkin moraalitopografisesti arveluttavaa. Se mahdollisti kontaktit ”huonoon seuraan” ja vastakkaiseen sukupuoleen, ja tuli herkemmin tulkittua näiden kontaktien tavoittelun viitekehyksestä.

Tyttöjen ajanviettoa tarkkailevien näkökulmasta eronteko shoppailun ja hengailun välillä ei käytännössä aina ollut erityisen selkeä, mutta tyttöjen näkökulmasta se oli olemassa. Hengailunomaisesta tytön maineeseen kielteisesti vaikuttavasta ”näytillä olosta” käytettiin muun muassa ilmaisua ”seisoa torilla”. Ilmaus kertoo tytön liiallisesta kiinnostuneisuudesta ”kaupunkimenoon”, millä tarkoitettiin moraalisesti kyseenalaista kiinnostusta nähdä, kokea, tulla nähdyksi ja hakea kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen.

Kaverisuhteet poikien kanssa olivat toki mahdollisia,mutta tytöiltä odotettiin myös riittävää pidättyvyyttä tai tietynlaista kunniallista rajanvetoa suhteessa poikiin. Huomiota herättävän kontaktihakuinen ja avoin käytös kaupunkitilassa asetti tytön alttiiksi tulkinnoille kyseenalaisesta moraalista ja häveliäisyyden puuttumisesta.

Mielikuvien Helsinki Turkua vapaampi

Kahviloissa tapahtuvaan vapaa-ajanviettoon liittyvä merkityksenanto oli varsin moniäänistä. Toisaalta haastateltavat kertoivat, että tytöt voivat käydä kahviloissa Turussa sukulaistensa tai ystäviensä kanssa. Toisaalta he totesivat, että se on vastoin ihanteita ja vahingoitti tytön mainetta, koska se saatettiin tulkita avoimeksi pyrkimykseksi kokemusten etsimiseen ja näkyvillä oloon.

Näkemysten variaatiolle esitettiin erilaisia selityksiä. Perheiden sosioekonominen asema ja aiempi asuinpaikka Somaliassa tai Somalian ulkopuolella saattoi vaikuttaa tottumuksiin ja tulkintoihin Suomessa. Somaliassa suuremmissa kaupungeissa kahvilassa käynti oli saattanut olla osa tapakulttuuria toisin kuin maaseudulla. Myös perhekohtaisissa kasvatusnäkemyksissä oli paljon eroa, mikä vaikutti perheen tyttären ajanviettotapoihin kodin ulkopuolella.

Suomalaisnuorten vapaa-ajanviettotapoihin lukeutuva diskoissa käyminen ei ollut tavanomaista somalitytöille. Diskot tai yökerhot olivat haastateltavien yksimielisen tulkinnan mukaan uskonnollisesti ja kulttuurisesti sopimattomia paikkoja sekä tytöille että pojille. Ne mahdollistivat alkoholinkäytön ja sukupuolten välisen vapaan kontaktin ilta- ja yöaikaan. Poikien diskossa käynnillä ei haastateltavien mukaan ollut erityisiä tai vakavia seurauksia pojan maineelle, mutta Turussa yökerhossa nähty turkulainen somalityttö tahrasi maineensa varsin perinpohjaisesti.

Vapaa-ajanviettotapojen yhteydessä esiin nousi tulkintaeroja Turun ja Helsingin välillä. Helsingissä ajateltiin olevan paljon enemmän somalien järjestämiä konsertteja, tapahtumia ja juhlia kuin Turussa. Monet kertoivatkin lähtevänsä Helsinkiin viettämään vapaa-aikaa ja tapaamaan sukulaisia ja ystäviä. Toisaalta Helsingissä oli mahdollista nähdä ja kokea asioita, jotka Turussa olivat sopimattomia tai sosiaalisesti mahdottomia. Haastateltavien mukaan Helsingin diskoissa kävi myös somalityttöjä ja nuoria naisia. Jotkut haastateltavista kertoivat itsekin käyneensä diskossa Helsingissä siitä syystä, että se ei ollut Turussa mahdollista.

Haastateltavien tulkinnassa nuorten vapaampi liikkumatila Helsingissä sekä mahdollisti kulttuurisen muutoksen ja suomalaistumisen että oli merkki niistä. Isoa kaupunkia pidettiin moraalisesti vapaamielisempänä kuin huomattavasti pienempää Turkua, jossa uskonnollisten ja kulttuuristen odotusten seuraaminen tulkittiin tyttöjen käytöksen osalta yhdenmukaisemmaksi kuin Helsingissä.

Suomen moraalisessa mittakaavassa Helsinki oli turkulaisille haastateltaville nopean kulttuurisen muutoksen paikka, johon verrattuna Turku edusti arvojen pysyvyyttä ja kulttuurista jatkuvuutta. Tämä oli, tulkintanäkökulmasta riippuen, joko moraalisen huolen aihe tai todiste mahdollisuudesta kokeilla Helsingissä sellaista vapaa-ajanviettoa, joka ei ollut Turussa maineen vahingoittumatta mahdollista.

Erontekoja suomalaiseen nuorisokulttuuriin

Haastatteluissa kävi ilmi, että somalialaistaustaisten tyttöjen käytöstä arvioitiin usein suhteessa suomalaistaustaisten tyttöjen käytökseen ja tulkintoihin suomalaisesta nuorisokulttuurista. Tulkintoja tehtiin usein nimenomaan pukeutumisesta ja vapaa-ajanvietosta kodin ulkopuolella. Näissä yhteyksissä ”suomalaistumisella” tarkoitettiin selkeän kielteistä muutosta käyttäytymisessä.

Kielteisenä suomalaistumisena pidettiin suomalaistytöille mahdollisena pidettyjen mutta somalitytöille moraalisesti sopimattomien käytöstapojen omaksumista länsimaisen pukeutumisen, vapaa-ajanvieton, alkoholinkäytön sekä sukupuolten välisten fyysisten suhteiden osalta. Huonoa suomalaistumista oli myös tottelemattomuus sekä vanhempien ihmisten ja vanhempien kunnioituksen puute. ”Liikaa suomalaistumisena” voitiin pitää haastateltavien mukaan myös esimerkiksi sitä, että tytöllä oli paljon suomalaisia kavereita tai hänen tulkittiin viettävän aikaansa mieluiten heidän kanssaan ja kuuntelevan eniten heidän mielipiteitään.

Ylipäätään käytös, joka tulkittiin somalien, somalialaisen perinteen tai islamin arvojen ohittamiseksi tai väheksymiseksi, oli huonoa suomalaistumista. Tulkinnat saattoivat edetä myös tytön perheen arvosteluksi siitä, että vanhemmat, eritoten äiti, oli epäonnistunut tyttärensä esikuvana ja kasvattajana.

Tutkimukseni perusteella vaikuttaa siltä, että tytön kielteisen suomalaistumisen ja tytön huonon maineen kriteerit olivat keskenään varsin yhteneväiset. Koska huonomaineisuus liitettiin selkeästi suomalaisesta nuorisokulttuurista omaksuttuihin piirteisiin, tytön maineen kannalta oli olennaista, että hän erottautui käytöksellään ”liian suomalaisesta” eikä antanut aihetta huonon suomalaistumisen tulkintoihin.

Haastatteluissa kävi myös ilmi, että jotkut vanhemmat saattoivat olla erityisen huolissaan lasten muuttumisesta Suomessa. Syynä tähän oli se, että suomalainen ympäristö ei tukenut lasten kasvatusta ja vanhempien tärkeinä pitämiä arvoja kuten aiemmin Somaliassa, jossa käytösmallit olivat kaikkialla jatkuvasti läsnä. Tyttöjen kannalta olennaisia käytäntöjä ja odotuksia ei tarvinnut Somaliassa erikseen sanallistaa, vaan niihin sosiaalistuttiin arjen ympäristöissä. Elämä Suomessa edellytti sen sijaan ”hyvän” somalityttöyden merkkien perusteellisempaa artikulointia ja myös uudenlaista merkitysten ankkurointia suhteessa suomalaisiin käytäntöihin ja arvoihin.

Tytöt ja jatkuvuus

Haastatellut arvostivat islamiin ja somaliperinteeseen liittyviä arvoja ja pitivät niitä oman käytöksensä ohjenuorina. Omanarvontunto, itsekontrolli ja vastuuntunto omista teoista liitettiin ”hyvään tyttöyteen”. Sen lisäksi, että hyvämaineisuus oli tärkeää tytölle itselleen ja hänen perheelleen, moraalisia tulkintoja tyttöjen käytöksestä tehtiin myös suhteessa uskonnollis-kulttuurisesta vähemmistöasemasta kumpuaviin jatkuvuuden ja muutoksen kysymyksiin.

Tutkimukseni osoittaa, että Suomessa varttuvien somalityttöjen käytös oli yksi yhteisöllinen peili, jota vasten tehtiin laajempia tulkintoja islamin, somalikulttuurin ja arvojen tilasta. Kielteiseksi suomalaistumiseksi tulkittu muutos tyttöjen käyttäytymisessä uhkasi kulttuurista jatkuvuutta ja tärkeiden arvojen välittymistä seuraaville sukupolville. Käytännössä rajanveto ei kuitenkaan ollut näin jyrkkä. Onkin tärkeätä huomata, että ”sopivan” ja ”sopimattoman” käytöksen välinen erottelu oli jatkuvan kulttuurisen neuvottelun alaisena, ja tulkinnat tytöille sopivasta käytöksestä vaihtelivat myös perhekohtaisesti.

Laajasti ymmärrettynä somalitytön hyvä maine oli onnistuneen kulttuurisen neuvottelun tulosta diasporassa. Se tarkoitti, että tyttö kiinnittyi somalialaiseen taustaansa ja sen välittämiin arvoihin, osallistuen samalla kuitenkin myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä edusti myönteistä suomalaistumista – osallisuutta suomalaiseen yhteiskuntaan islamia, somalikulttuuria ja somalityttöysihanteita unohtamatta. Myönteinen suomalaistuminen tarkoitti esimerkiksi suomen kielen oppimista, suomalaisen yhteiskunnan ja tapakulttuurin tuntemusta, kouluttautumista ja työllistymistä Suomessa.

On kiintoisa kysymys, miten Suomessa syntyneet turkulaiset ja helsinkiläiset tytöt ja nuoret naiset sekä heidän vanhempansa tällä hetkellä ajattelevat tässä artikkelissa tarkastelemistani teemoista. Millä tavoin tulkinnat ovat muuttuneet 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälistä, ja miltä osin ne ovat mahdollisesti samansuuntaisia? Jää myös nähtäväksi, minkälaisia tulkintoja perinteisestä, somalialaisesta, suomalaisesta ja suomalaistumisesta nyt varttuva Suomessa syntynyt nuori sukupolvi aikanaan tekee omien lastensa kasvattajina.

Teksti: Anu Isotalo, FT.

Kirjoittaja  työskentelee tutkijatohtorina Nuorisotutkimusseura ry:n GENESO-tutkimushankkeessa (General Negotiations, Social Control and Gendered Sexuality). Kirjoittajan uskontotieteen väitöskirja ”Mistä on hyvät tytöt tehty? Somalitytöt ja maineen merkitykset” tarkastettiin Turun yliopistossa elokuussa 2015.

anu.isotalo(at)utu.fi

Kuvat Maippi Tapanainen. Artikkelin kuvituskuvat on otettu 2010-2015 useissa eri tilaisuuksissa Helsingissä. 

Lähteet

Abdulkarim, Maryan (2013). Somalialainen perhekäsitys on laaja, teoksessa Osku Haapasaari & Elina Korhonen (toim.): Mikä perhe? Perhe eri kulttuureissa. Helsinki: Väestöliitto, 36–43. 

Anwar, Etin (2006). Gender and Self in Islam. London: Routledge.

Helander, Reetta (2002). Somalitytöt kahden kulttuurin välissä, teoksessa Sanna Aaltonen & Päivi Honkatukia (toim.): Tulkintoja tytöistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 109‒128.

Isotalo, Anu (2015). Mistä on hyvät tytöt tehty? Somalitytöt ja maineen merkitykset. Turku: Turun yliopisto. 

Mahmood, Saba (2005). Politics of Piety. Princeton and Oxford: Princeton University Press.

Marjeta, Maarit (2001). Äidit ja tyttäret kahdessa kulttuurissa. Somalialaisnaiset, perhe ja muutos. Joensuu: Joensuu University Press.

Myllyniemi, Sami (2009). Aika vapaalla. Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009. Helsinki: Opetusministeriö, Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisoasiain neuvottelukunta. 

Talle, Aud (2008). Precarious Identities: Somali Women in Exile. Finnish Journal of Ethnicity and Migration 3(2): 64–72.

Tiilikainen, Marja (2003). Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Tilastokeskus (2005a). Väestörakenne: somalinkieliset Turussa. Helsinki: Tilastokeskus.

Tilastokeskus (2005b). Väestörakenne: somalinkieliset pääkaupunkiseudulla. Helsinki: Tilastokeskus.