Golisin koulu on sydämen asia
Somalimaan Hargeisassa Jamoceo Weyn -kaupunginosassa sijaitsevassa koulussa oppilaat suhtautuvat koulunkäyntiin ja oppien saamiseen kuin kunniatehtävään. Opettaja osoittaa karttakepillä taululle kirjoitettua sanaa ja lukee sen ääneen. Häntä kuunnellaan hiljaa ja keskittyneesti. Kun on aika toistaa sana yhdessä, ääni kajahtaa pitkälle koulun seinien ulkopuolelle.
Vaikka koululaiset ovat pieniä 1–4 -luokkalaisia, he tietävät, ettei kouluun pääseminen ole itsestäänselvyys. He ovat köyhistä perheistä ja useimmilla on vain yksi huoltaja. Osa lapsista on menettänyt vanhempansa sodassa. Joidenkin vanhemmat ovat kuolleet aidsiin, vaikkei hi-virus Somalimaassa monen muun Afrikan maan tilanteeseen verrattuna olekaan kovin laajalle levinnyt.
Sidciyo Charity -koulun rehtori Faisal Behi Abdi kertoo olevansa hyvin tyytyväinen lasten motivaatioon opiskella, mutta huoliakin on.
”Moni näistä lapsista tulee kouluun vatsa tyhjänä, sillä kotona ei ole aina ruokaa. On raskasta omaksua uusia asioita, jos vatsassa kurnii.”
Kuka meitä voisi auttaa
Vierailtuani muutaman kerran koululla ja saatuani uusia pieniä ystäviä saan kutsun kolmas- ja neljäsluokkalaisten sisarusten Samiran ja Nimcon kotiin. Perheen seitsemästä lapsesta he ovat ainoat onnekkaat, jotka käyvät koulua.
Pääsemme alkumatkan opettajan autolla ja jatkamme jalkaisin pitkin pölyistä ja kivikkoista polkua aaltopellistä ja kankaista rakennetun pitkänomaisen majan eteen. Tämäntyyppiset rakennukset, busit, ovat Somalimaassa melko uusi, Somalian sisäisen pakolaisuuden aiheuttama ilmiö.
Pihalla on vilskettä, sillä sisarusten ja äidin lisäksi paikalla on ystäviä, sukulaisia ja naapureita. Äiti toivottaa minut sydämellisesti tervetulleeksi ja ottaa heti koulun puheeksi.
”Olen valtavan onnellinen siitä, että tytöt ovat päässeet kouluun. Ilman koulua heillä ei olisi hyvää tulevaisuutta. Olen itse kouluttautunut opettajaksi, mutta olen ollut vuosikausia työttömänä. Lasten isä kuoli vuonna 2004 ja on vaikeaa huolehtia seitsemästä lapsesta ilman tuloja”, äiti kertoo ja toteaa, että on menettänyt melkein koko maallisen omaisuutensa.
Minut pyydetään sisään. Ikkunattoman majan toisessa päädyssä on äidin ja tyttöjen huone ja toisessa päädyssä poikien huone. Äiti on tehnyt sisätilat mahdollisimman viihtyisiksi ripustamalla kankaita ja kuvia seinille. Vaatteet säilytetään matkalaukuissa. Keittiö on erillinen pieni maja pihalla.
”Ennen meillä oli hyvä talo, mutta nyt asumme tällaisessa majassa”, äiti sanoo ja kysyy, enkö tiedä ketään, joka voisi auttaa hyvän talon rakentamisessa tai hankkimisessa. Tunnen itseni avuttomaksi, kun joudun vastaamaan kieltävästi.
Äiti on omanarvontuntoinen nainen. Hän ei surkuttele tilannettaan, vaikka kertookin, kuinka asiat ovat. Ilo, lämpö ja huumorintaju eivät ole kadonneet vaikeuksien mukana.
Vaikka elämä ei tällä hetkellä ole aivan parhain päin, ainakin tulevaisuudessa näkyy valoa, sillä Samira ja Nimco pitävät koulusta ja haaveilevat sairaanhoitajan ja opettajan ammateista.
Pääsy valtion kouluun turvattu
Koululta mukaan lähtenyt Iido-tyttö ottaa minua kädestä ja johdattaa omaan kotiinsa. Minut esitellään Iidon huoltajalle, 87-vuotiaalle isoäidille. Hän ei jaksa nousta ylös, vaan istuu koko opettajan avustuksella käydyn keskustelun ajan maassa. Hän asuu pienessä majassaan yhdeksän huollettavan lapsensa kanssa.
”Minulla ei ole mitään tuloja, mutta naapurit antavat meille ruokaa", hän kertoo ja viittaa ympärillään pyörivään lapsikatraaseen.
Iido haluaa aikuisena sairaanhoitajaksi, ja isoäiti pitää koulua arvokkaana lahjana, sillä se on tytön ainoa mahdollisuus saada koulutusta.
”Mutta miksi Sidciyo Charity -koulu on niin pieni”, hän kysyy topakasti. ”Lapset tarvitsevat jatkomahdollisuuksia neljännen luokan jälkeen. Ettekö voisi aloittaa viidettä ja kuudetta luokkaa?”
Iidon isoäiti huolehtii yhdeksästä lapsesta.
Koulun laajentamisesta on käyty keskusteluja, mutta ainakaan toistaiseksi se ei näytä mahdolliselta. Taloudellisen tilanteen lisäksi käytännön ongelmat ovat esteenä; tontti on rakennettu täyteen eikä koulutalon materiaali kestä toisen kerroksen rakentamista.
Lapset eivät kuitenkaan joudu lopettamaan koulunkäyntiä neljännen luokan päätyttyä, sillä Sidciyo Charity –koulun perustaja ja ylläpitäjä, Golis Naisten Yhdistys ry on saanut sovittua, että kaikki koulun käyneet saavat jatkaa ilmaiseksi valtion koulussa. Iidon isoäidin vakavilla kasvoilla vilahtaa helpottunut hymy.
Tietoja ja taitoja myös huoltajille
Vierailut kodeissa sekä myöhemmin järjestetty huoltajien ilta koululla todistavat sen, että naiset arvostavat pientä Golisin koulua ja koulutusta ylipäätään hyvin paljon.
Kolmekymmentä naista osallistuu koulun iltapäiväkursseille, joilla opetetaan luku- ja laskutaidon lisäksi muun muassa ompelemista ja kotiteollisuustuotteiden valmistamista.
Lasten huoltajille varattu, muutamalla polkuompelukoneella varustettu luokkahuone on pieni, mutta naiset odottavat kärsivällisesti ompeluvuoroaan seinänvierustoilla ja luokan ulkopuolella. He tietävät, että moni kurssin käynyt on oppinut ammatin, jonka avulla saa nyt toimeentulonsa, joten vuoroaan kannattaa odottaa.
Alussa oli vain yksi huone ja opettaja
Suomessa 17 vuotta asunut, sittemmin Lontooseen asettunut Golisin perustajajäsen Amran Mohamed Ahmed on tyytyväinen koulun olemassaoloon.
”Edesmennyt äitini Sadia Omar mahdollisti hankkeen käynnistämisen. Pääsin Suomeen vuonna 1990 ja sain äidin luokseni kaksi vuotta myöhemmin. Hargeisassa äiti oli nähnyt, kuinka kaupungin orpojen määrä kasvoi sodan seurauksena jatkuvasti, ja lähtiessään Suomeen hän lahjoitti viiden huoneen talonsa orpojen koulua varten. Aloitimme toiminnan hyvin vaatimattomasti: meillä oli vain yksi luokkahuone, yksi opettaja ja muutama pöytä ja tuoli.”
Asiat etenivät toivotulla tavalla ja ulkoasiainministeriön tuella ja yhteistyökumppaneiden avulla koulu on kasvanut ja työllistää nykyään neljä ala-asteen opettajaa, iltapäiväkurssien opettajan, siivoojan ja vartijan.
Kouluun pääsevät myös muualta Somaliasta tulleet pakolaiset ja hyvin köyhien perheiden lapset. Aluksi koulussa oli vain kokonaan orpoja lapsia. Tällä hetkellä koulutusta pystytään tarjoamaan noin 135 lapselle ja 30 naiselle.
Toiveena ilmainen kouluruokailu
Golisin varapuheenjohtaja Hussein Ali Mohamed tekee muun Golisin väen kanssa kaikkensa koulun toiminnan jatkumiseksi.
”Yhteistyökumppanit ovat tärkeitä”, hän sanoo.
”Olemme tehneet antoisaa yhteistyötä somalialaisen Narurro LNGO:n eli National Alarm Relief for Urban & Rural Rehabititation Organization in Somalilandin kanssa, mutta uusia yhteistyökumppaneita täytyy etsiä koko ajan. Sen lisäksi, että haluamme Sidciyo Charity -koulun jatkavan toimintaansa, haluaisimme järjestää sinne ilmaisen kouluruokailun. Meillä on Somalimaassa myös oma tontti odottamassa ammattikoulun perustamista. Nuorten ihmisten toimettomuus ei edesauta yhteiskunnan rakentamista ja rauhan säilyttämistä.”
Golisissa uskotaan, että rauhan ylläpitämiseen tarvitaan koulutettuja ihmisiä. Järjestämällä ilmaista peruskoulutusta lapsille vaikutetaan pitkälle heidän tulevaisuuteensa ja autetaan heitä saavuttamaan ihmisarvoinen elämä. Vaikka Golisin koulu on pieni, on se oppilailleen ja heidän huoltajilleen yksi elämän tärkeimmistä asioista – sydämen asia, kuten Iidon isoäiti toteaa.
Eeva-Liisa Bahnaan
Golis Naisten Yhdistys ry:n sihteeri
Golis Naisten Yhdistys ry:n tärkeimpänä tehtävänä Somaliassa on lasten ja naisten kouluttaminen.